Kirvesmies / Kari Haakana
Kari Haakana, toimittajana tunnettu, on laatinut kelp dekkarin ja vakoilukertomuksen. Tapahtumat sattuvat Helsingin kuumaan kesään 1972, jolloin FInlandia-talo on valmistunut, autot saa pysäköidä Senaatintorille ja deodorantti pettää sekä miehillä että naisilla.
Salaperäinen mies soittaa ensin nuorelle naistoimittajalle, sitten poliisille, ja kertoo Stadikan parkkipaikalta löytyvän ruumiin. Ja niin löytyykin: päätön ja kädetön kalmo. Sitten toinen Lappeenrannasta, puuliiteristä. Poliisi on ihmeissään, jotta kuka ja miksi tämmöistä. Onneksi nuori toimittaja omine lähteineen pääsee jutun jäljille.
En kerro sen enempää kuin että mukana juonessa ovat kaukopartiomiehet, venäläiset, ruotsalaiset, suojelupoliisit ja peiteyritykset. Juoni on taiten rakennettu, kirjassa ei juuri ole tyhjäkäyntiä.
Haakanan hahmot ovat riittävän eläviä, tietenkin genren mukaisia ja kukin tarkkoja tarkoitusperiä varten. Silti heistä tulee lukijalle läheisiä - jopa niin, että mielessä välkkyy toive jatko-osasta. Ympäristön, tapojen ja tavaroiden kuvaus tuo 1970-luvun lähelle, yksityiskohdat ovat kohdallaan.
Kirja vie mukanaan ja sen parissa kuluu mukavasti vajaat kolme tuntia. Suosittelen rennon illan ratoksi.

Kommentit