Päivän polkaisu 10/11/2013
Aamun myrskyinen tuuli pelotti minut kävelylle. 20m/s puuskissa pyöräily on toisinaan hauskaa, mutta aina hieman vaarallista. Toki puistossa kävellessäkin voi saada oksasta päähänsä, mutta todennäköisesti tuuli ei puhalla kumoon.
Tuuli oli puhaltanut Suomenlahden veden Strömsinlahden rannoille. Harvoin näkee merta sisämaassa. Tulevaisuudessa moinen näky varmaankin on yleisempi, koska merien pinta nousee ilmaston lämmitessä.
Hirmuisen jahkailun ja ahdistuksen jälkeen uskalsin ulos uudestaan illalla. Oli pimeää, mutta selkeää. Tuuli tyyntynyt, ei satanut. Lämmintä jääkaapin verran 4C. Mainio ilma pyöräillä. Pyöräilin Nördenskiöldin kadulle Yliopiston apteekkiin ostamaan heijastinteippiä. On näet aika teipata kypärästä etummaiset ilma-aukon umpeen, jottei kylmä viima pakota päätä. Korvat suojaan minkkikorvaläpin. Pipoa en tarvitse ennen kuin lämpötila putoaa alle -5C.
Muita pyöräilijöitä näin alle viisi. Heistä kahdella ei ollut heijastimia eikä valoja. Outoa sakkia.
Reittini tänään. 21,5 km ja 72 minuuttia. Hidasta ja rentoa.

| Saari. |

![]() |
| 10/11/2013 polkaisu |

Kommentit