Mane

Pitkä kirja, lyhyt arvio: todella taiten kirjoitettu romaani, johon on pakattu mukaan kasvukertomus, syömishäiriö, saattohoito, vanhempien alkoholismi, rakkaustarina, perheväkivalta ja jopa Twin Peaks-mäinen painajaismainen tunnelma saarimökillä. Kirja alkaa kertomuksena äidistä, joka on saattokodissa, tyttärestä, joka käy katsomassa äitiiän ja muistelee elämäänsä, ja sokeasta vanhasta miehestä, joka on naapurihuoneessa, ja jota saapuu pojanpoika katsomaan kaukaa ulkomailta.  Tytäs käy töissä vanhojen tavaroiden kaupassa. Sinne tulee asiakkaaksi mies, joka hurmaa tyttären, syntyy rakkaus, joka johtaa yhteenmuuttoon, joka ei sitten ehkä olekaan voittava arpa. Samalla kirjassa kulkee tarina jostain, jota on tapahtunut mökillä, ja jossa kuoli nuori nainen. Onko kirjan miehillä kuoleman kanssa tekemistä? Kuuluvainen on punonut verkon, johon lukija hukkuisi, jos verkko ei olisi niin hyvin kudottu. Nyt tarina kantaa, moninaiset tasot lomittuvat. Tunnelmat, kertomistapa muuttuvat tapahtum...

Rikollisuuden syistä on monesti kiistaa. Onko syynä hankala lapsuus vai huonot vanhemmat vai tekeekö tilaisuus varkaan vai onko kaikki geenien tai päihteiden syytä? Nadia Sandhun teoksen Rikosten juuret pyrkii vastaamaan ja kertomaan, miten rikollisuutta voitaisiin ennalta ehkäistä.  Kirjassa on tapauskertomuksia, joissa erilaisia ei niin kovin vakavia rikoksia tehneet kertovat miksi kävin niin kuin kävi. Miksi tuli tehtyä varkauksia, puukotettua kaveria, ryöstettyä vastaantulija.  Tapauskertomusten eli ex-rikollisten haastattalemisen lisäksi Sanhdu on lukenut valtavan määrän tutkimuskirjallisuutta ja haastattelut tutkijoita. Tulokset eivät yllätä. Rikollisuuteen liittyy yleensä lapsuus, jossa lapsi ei saa tukea, arvostusta vaan jossa hänen itsetuntonsa ei kehitys kunnolla. Hänestä alkaa tuntua, että hänellä ei ole arvoa. Tätä arvottomuutta moni sitten pakenee päihteisiin hyvinkin nuorena, joutuu heitteille huonoista kotioloista ja sitten vähitellen tekemään rikoksia tavallaan...

 Työelämän perusteita:  1) ylitöitä ei pidä tehdä ilmaiseksi ja  2) työantaja hommaa työvälineet. Jos töitä on enemmän kuin ehtii tehdä, ensin tsekataan voiko jotkin tehtävät jättää tekemättä. Jos ei voi ja osa tehtävistä on tilapäisiä, ne voi tehdä maksua vastaan ylitöitä. Jos jokin työ ei ole tarpeen, sen voi jättää tekemättä, mikä voi poistaa ylitöiden tarpeen. Jos kaikki työt ovat tarpeen ja pysyviä, on palkattava lisää työntekijöitä. Saldotunnit eivät ole ylitöitä vaan työsopimuksen mukaisten työtuntien siirtämistä päivästä toiseen. Työvälineet hommaa työnantaja. Tämä pätee vihkoihin, kyniin, läppäreihin, puhelimiin, autoihin, kaivinkoneisiin, elektronimikroskoopoeihin ja MRI-laitteisiin. Ja kaikkeen muuhun. Näistä kahdesta periaatteesta ei pidä tinkiä ikinä.

  Kun hain töitä, minulla oli kohtuullisen palkan lisäksi kaksi ehdotonta kriteeriä. 1) Työn pitää olla yhteiskunnallisesti merkityksellistä. Pelkkä osakkeenomistajien rikastuttaminen ei enää riitä minulle - sen olen oppinut katkerasti. 2) Töihin (teen työni toimistossa, ei himassa) pitää päästä noin 30 minuutissa, max 45 minuutissa, sekä fillarilla että julkisilla. Ja kas, tämmöisen työpaikan sain. Tarkoitus on pysyä samassa työpaikassa eläkkeelle asti eli vähintään 8 vuotta. Ja fillarilla melkein joka päivä töihin matkata, bussilla vain harvoin, koska haluan pysyä vahvana ja hyväkuntoisena.

  Ylihuomenna aloitan duunit. Aion mennä joka päivä toimistolle, koska a) siellä on ihmisiä ja ihmisten kanssa on kivaa. b) toimistoni lähellä on paremmat ja useammat lounasraflat kuin kotini. c) työni on täysin riippuvainen kollegoista, joista ainakin osa on toisinaan toimistolla. Ehkäpä he ottavat minusta mallia ja ryhtyvät käymään toimistolla usein. d) toimistolle on 8-12 km fillarilla. Se on just hyvä aamupolkaisu, ei tule hiki, mutta tulee päivän minimiliikunta e) jos sataa, toimiston viereen pääsen bussilla kotini vierestä alle puolen tunnin. f) keskittyminen on paljon helpompaa toimistossa kuin kotona. Helpointa keskittyminen rautatieasemalla ruuhka-aikana ja muissa vastaavissa vilkkaissa paikoissa. Se nyt vaan olisi (minulle, ei ehkä sinulle eikä sinun serkullesi tai kaimallesi) ihan saakelin typerää jäädä himaan töihin. En ikinä ottaisi vastaan työpaikkaa, jos minulla ei olisi mahdollisuutta mennä toimistolle alle 10km päähän himasta. Sellainen elämä olisi aivan painajais...

  Valtio rikkoi sopimuksemme, joten muutin käytöstäni. Ennen valtio lupasi huolehtia kansalaisista työttömyyden, sairauden, vanhuuden varalta. Vastineeksi odotus oli, että kansalaiset eivät ylenmäärin säästäisi vastoinkäymisten varalta. Nyt valtio ei enää lupaa. Työttömyyskorvauksia on leikattu, sairastaminen käy kalliiksi, ja eläkkeitäkin uhataan olla maksamatta. Näin ollen en enää luota valtioon vaan varaudun itse vastoinkäymisiin. Työttömyyden aikana olen huomannut, että seuraavat kaksi asiaa kannattaa varmistaa: 1. Säästössä on hyvä olla vähintään vuoden nettopalkan verran (nopeasti realisoitavissa olevaa). 2. Pakolliset menot (asuminen, ruoka, lääkkeet, puhelin, HSL, fillari, vaatteet) on hyvä säätää alle odotettavissa olevan ansiosidonnaisen (puolen vuoden työttömyyden jälkeen maksettavan) Kun nämä ehdot toteutuvat, työttömyys ei aiheuta stressiä; sairastumiseen on varaa (siis esim sairaalamaksuihin ja sairaslomaan). Kumpikin ehto toteutuu vain, jos kuluttaa vähän. Siitä toki...

Itämeri on nähnyt paljon. Sotaa on käyty meren rannoilla, saarissa, pinnalla ja pinnan alla. Sodasta on helppoa kertoa vaudikkaita ja eläväisiä tarinoita, ja niin Vesa Lahti tekee kirjassaan. Kirjan luvut alkavat aina kuvauksella, jossa Lahti katselee merta ja muistelee, miten juuri siinä kohdassa on sattunut merkittäviä. Milloin jääkärit ovat kevättalvisen meren ylittäneet Vaasasta Ruotsiin, milloin venäläiset ovat hyökänneet Bengtskärin majakalle ja miten suomalaiset vastoin kaikkia odotuksia onnistuivat puolustamaan majakkaan. Tai miten panssarilaiva Ilmarinen upposi. Kiinnostavin ja minulle tuntemattomin kertomus lienee Suursaaren taistelu, jossa liittolaisista viholliseksi muuttunut Saksa yritti ajaa suomalaiset pois saarelta. Kertomus on jännä: suomalaisten erinomaisen ryhdikäs upseeri oli linnoittanut saaren etevästi ja ajoi sakemannit tiehentä. Myöhemmin saari sitten ilman taistelua siirtyi Neuvostoliitolle. Kirja on viihdyttävä, hyvää iltalukemista sotahistoriasta kiinnostunei...

  Uusi työ ja uudet kujeet? Ehkä. Olen miettinyt miten työ voisi olla kivempaa kuin aiemmin. Mitä voisin itse tehdä? Mitä olla tekemättä? No, ainakin seuraavia: 1. Olen aina kiireetön, minulla on aina aikaa kollegoille, asiakkaille, kaupunkilaisille. Heitä vartenhan töitä teen. 2. Kun juttelen jonkun kanssa, keskityn vain häneen. En esimerkiksi räplää kännykkää tai läppäriä. Muistiinpanot teen kynällä vihkoon. 3. Hymyilen. Se tuo hyvän mielen kaikille. 4. Kohtelen kaikkia kuten halausin itseäni kohdeltavan. En halveksi, mikromanageroi, juorua, nälvi tms. Posin kautta aina vaan. 4. Kysyn kun en tiedä. En oleta, jotta en muodosta vääriä mielikuvia. 5. Keskityn työaikani eli 7h15min päivässsä vain töihini. Uutiset,SoMe etc odottavat. 6. Vaalin työ- ja ajattelukykyäni AI:n tutkituilta vaaroilta. Minulle maksetaan ajattelusta, joten keskityn ajattelemaan. 7. Kehun kollegoita heidän selkiensä takana. 8. Sanoinko jo että olen kiireetön ja hymyilen.