Tekstit

Näytetään tunnisteella manelukee2024 merkityt tekstit.

Sunset Park / Paul Auster

Kuva
USA vuonna 2008, talous on romahtanut, Floridassa asuntoja tyhjillään. Niitä tyhjentää Miles, kolmekymppinen nuorukainen, joka on jättänyt opinnot ja sukunsa taakseen, kadonnut omasta tahdostaan tekemään hanttihommia. Hän tapaa kuubalaistaustaisen lukiolaisen tytön, joka asuu siskojensa kanssa, ja kun suhde paljastuu, Miles jatkaa pakoaan Brooklyniin, jossa hänen koulukaverinsa on vallannut talon.  Vallatussa talossa Miles asuu yhdessä kehyskauppiaskaverinsa, elokuvasta väitöskirjaa tekevän nuoren naisen ja toisen maalariudesta unelmoivan nuoren naisen kanssa. Samaan aikaan Milesin isän suhde Milesin äitipuoleen horjuu, samoin Milesin isä kirjakustantamo. Milesin äiti hylkäsin Milesin ja miehensä aikoja sitten, muutti Kaliforniaan, ja on nyt tekemässä paluuta Broadwaylle.  Kirja kertoo näitä ihmisistä, punoo heidän elämänsä ja muistonsa yhteen. Elämät riippuvat taloudellisista rakenteista, jotka heittelevät ihmisiä heidän tahtomattaan. Kirjallisuus on katoamassa internetin syö...

Messikallesta merimiespapiksi / Tapani Tukiainen

Kuva
Tapani Tukiaisen 14. kirjaa kertoo hänen kokemuksistaan teininä suomalaisella öljytankkerilla ja aikuisena merimiespappina Savonnassa Italiassa. Kertomukset liittyvät yhteen jonkinlaisen merirakkauden kautta, joskin merimies pappiuteen taisi vaikuttaa enemmän rakkaus Italiaan ja yleinen kaukokaipuu.  Tukiainen on käsitellyt elämäänsä (sairaalapappina, pyhiinvaeltajana) aiemmissa kirjoissaan. Hän on niissä viitannut työhönsä merimieskirkon pappina, mutta ei ole aiemmin muistaakseni kertonut Savonnassa viettämästään ajasta tarkemmin.  Kirjja kertoo hauskasti ja muistia kunnioittavasti (eli ei yritä keksiä asioita, joita ei lainkaan muista) Tukiaisen kommelluksista Savonnassa. Hän ajaa autolla sataman portille, mutta ei pääse sisään ennen kuin kunniakonsuli kirjoittaa hänelle todistuksen. Laivaan päästyään hän antaa merimiehille lehtiä ja kirjoja, ja samalla kirjaa omaa muistikirjaansa tarvittavat tilastotiedot laivojen saapumisista.  Aina välillä Tukiainen saa vieraita...

Elämäni kansalaisena / Auli Viitala

Kuva
Auli Viitala kertoo kirjansa aluksi toistavansa samaa sepitettä elämästään, kirjoittavansa työväenluokasta ja syrjäytymisestä keskiluokalle, hyvinvoiville, jotka sitten jostain kumman syyllisyysyystä pitävät Viitalan kirjoituksista. Viitala kirjoittaa kirjassaan oman elämänsä tarinan useasta näkökulmasta: äitinsä, veljensä ainakin. Tarina on hänen monista kolumneistaan tuttu: Viitalan vasemmistolaiset opettajavanhemmat iskostivat häneen keskiluokan eetoksen, ja niin Viitala eteni lukion kautta yliopistoon, naimisiin, sai lapsen ja omistusasunnon. Sitten koitti sairastuminen, ero, ja suora pudotus keskiluokasta köyhyyteen.  Vaan vaikka Viitala on köyhä, eläkkeellä ja syrjäytynyt, hän ei pysty samaistumaan työväenluokkaan. Hänen vanhemmiltaan perimänsä tapa puhua, ajatella, arvostaa asioita on keskiluokkainen, hän ei pysty edes kunnolla keskustelemaan vuokratalonsa muun asujaimiston kanssa paljastamatta itseään.  Köyhien tapaan Viitala on kiinnostunut rahasta. Sitä kun ei ole, j...

Voikukka ja kaleidoskooppi / Toni Paloheimo

Kuva
Toni Paloheimo kirja Voikukka ja kaleidoskooppi koostuu noin 200 sirpaleesta, jotka ovat korkeintaan sivun mittaisia tekstejä. Lyhyimmät muistuttavat anekdootteja, pisimmät hahmotelmia pidemmiksi esseiksi. Sirpaleet on numeroitu ja ne viittaavat toisiinsa. Kirja ei ole tarkoitettu välttämättä luettavaksi kannesta kanteen, alusta loppuun, vaan sen voi lukea viittausten mukaisesti lukemattomin tavoin. Itse luin sen alusta loppuun ja sen jälkeen sieltä täältä. Koska tekstit eivät muodosta juonta, kumpikin tapa oli yhtä hyvä. Paloheimo pohtii kirjassaan oman elämänsä kautta laajoja kysymyksi. Keskeisiä teemoja ovat alati paheneva ympäristökriisi, ylenmääräinen kuluttaminen ja yli varojen elämäni ja näiden syynä tai seurauksena yksinäisyys, yhteisöllisyyden katoaminen, vieraantuminen luonnosta. Paloheimon kieli on selvästi saanut vaikutteita Esa Saariselta, jota hän kirjassaan lainaakin.Tämä johtaa välillä hieman ontuviin metaforiin, mutta ne ovat persoonallisia ja tukevat kirjan argumentte...

Se laajenee / Eino Taina

Kuva
Millaistea on nuorten, abiturienttien, elämä Helsingissä nykyisin? Miten he viettävät aikaansa, mistä he puhuvat? Kirjallisuus kertoo.  Eino Taina, 23-vuotias filosofian opiskelija Helsingin yliopistosta, on kirjoittanut kirjan, jossa nuori abipoika elää ylioppilaskoekevättään. Elämässä on mukana Selma, nuori omassa asunnossaan elävä tyttö, joka lohduttaa poikaa. Tyttöystävä Milena katoilee, ei vastaa viesteihin, mutta on suloinen. Elämään ilmestyy myös muutaman vuoden vanhempi Riffa, työtön haaveilija.  Abi elää perheensä (isoveli, pikkusisko, kirjailijaäiti, graafikkoisä) Käpylässä. Aika kuluu koulussa, koulun jälkeen kahviloissa ja erityisesti Hakki-baarissa Töölössä. Ratikalla matkustaminen on tärkeää, siellä tapaa erityisiä ihmisiä.  Päivät kuluvat loputtomissa keskusteluissa elokuvista, sarjoista, meemeistä. Toisinaan abi intoutuu esitelmöimään filosofiasta, ja kerronta pysähtyy moniksi sivuiksi. Lukija saa perustiedot Kantista ja Descartesista ja ontologiasta....

Hyvät naiset & herrat - tyyli, käytös ja sydämen sivistys / Joonas Konstig

Kuva
Joonas Konstig - joka pukeutui huonosti ja huomiotaherättävästi ja käyttäytyi “oma-iteseni”-tyyliin nuorena - vietti vuoden pukeutuen hyvin ja opetellen olemaan herrasmies. Tästä kokemuksesta hän kirjoitti kirjan Vuosi herrasmiehenä. Herrasmiehiys jäi päälle, ja Konstig on lukenut lukemattomia käytösoppaita viidellä kielellä. Uudessa kirjassaan hän kertoo näkemyksensä hyvästä käytöksestä: mitä se on ja miksi se on tärkeää.  Kirja on aarreaitta. Sitä voi käyttää monella tapaa. Ensinnäkin siitä saa hyvä käsityksen hyväsät käytöksestä, sen historiasta 1200-luvulta nykypäivään (miksi ritarit ryhtyivät kunnioittamaan naisia ja miksi sen vuoksi yhä etiketissä naiset menevät miesten edelle; miten kännykkä on muuttanut tapaamme olla yhdessä, jne). Kirja auttaa myös käytännöllisissä asioissa (miten pukeuta mihinkin tilaisuuteen, miten illallisella ja juhlissa on tapana käyttäytyä, ja miten small talk sujuu vaikka ujostuttaisikin). Kirjan viimeinen osa kertoo mitkä ovat hyväkäytöksisen hyvee...

He ovat suolaa ja valoa / Terhi Törmälehto

Kuva
Roihuvuoren Rion kirjallisessa salongissa Terhi Törmälehto kertoi, että hänen kirjansa syntyvät syvästä kiinnostuksesta johonkin aiheeseen ja että hän itsekin ihmettelee miksi hän tutkimansa tiedon haluaa välittää romaanina eikä vaikkapa esseenä.  Onneksi hän haluaa kirjoittaa romaaneita, koska romaanin kautta on sekä mahdollista kertoa ihmisistä, ihmisten kautta, että myös tavoittaa suurempi lukijakunta kuin esseen. Törmälehdon aiheet ansaitsevat laajan lukijakunnun.  Tällä kertaa aiheena on uskonnollisuus, uskossa oleminen ja erityisesti kristillinen sionismi, Israelin ja juutalaisuuden järkkymätön tukeminen, joka kumpuaa vanhan testamentin teksteistä. Aihe oli minulle uusi, en ollut tiennyt, että Suomessakin on herätysliikkeisiin kuuluvia ihmisiä, jotka tukevat rahallisesti kehitysmaista Israeliin muuttavia juutalaisia, käyvät työleireillä Israelissa ja jopa miehitetyillä alueilla.  Kirjan kertoaa kahdesta uskovaisesta naisesta. Anu on saksanopettaja, jotka matkaa loma...

Nukketeatteri / Tiina Taipale

Kuva
Asetelma: tulevaisuus, aika jolloin teköäly ja robotiikka pystyvät rakentamaan aidon oloisia kumppaneita, jotka voidaan opettaa ja kouluttaa juuri kunkin asiakkaan fantasioiden ja toiveiden mukaan. Pääosassa kumppanit Sue ja Penelope, heidän omistajansa Oscar, kehittäjänsä Nora ja mies, joka pääsee viettämään aikaa, yötä Penelopen kanssa samalla kuin hänen vaimonsa ja Oscar, ehkä, viettävät aikaa Suen kanssa.  Mies ei haluakaan seksi, ei vaikka Penelope sitä tarjoaa, viettelee, kuten on hänelle ohjelmoitu. He viettävät yön, aamun, ja päivän keskustellen. Me kuulemme vain Penelopen, miehen puhe ei ole meille tarjolla, on kuin kuulisimme puolet, Teams-kokouksen, jossa osallistujille on kuulokkeet. Saamme siis täydentää, keksiä kysymykset Penelopen vastauksiin.  Vastaukset ovat pitkiä, perusteellisia, ja vähitellen Oscarin ja Noran, ja hiedän rakentamiensa seuralaisten suhteet, historia, intohimot paljastuvat. Välillä Penelope, itseään synteettiseksi kutsuva, kertoo Oscarilla, or...

Viimeinen yhteinen leikki / Riikka Pulkkinen

Kuva
Kirjan tarina etenee kolmena. Tavanomaisessa kerronnassa, kertojen äänellä ja nykyhetkessä, seuraamme kuinka Mai etsii kadonnut miestään Ellisiä, jonka tarinaa seuraamme hänen oman itsensä ensimmäisessä persoonassa kertomana. Myöhemmin mukaan liittyy Nova, Ellisin lapsuuden kaveri ja entinen rakastettu, ja hänen äänensä saamme toisessa persoonassa.  Tarina kietoutuvat toisiinsa. Ellis lähtee lapsuudenystävänsä Maxin kanssa huimaustaan hoitamaan päivystykseen eikä palaa. Mai, ja heidän pienet lapsensa, hätääntyvät, etsivät, ja sitten Nova ilmestyy Mai ovelle, ja he lähtevät lentokenttähotelliin, josta Ellisiä ja Maxia ei löydy, matka jatkuu keuhkoparantolaan, jossa Ellis, Max ja Nova viettivät lapsina kesiään leireillä, joilla tapahtui jotain, lasten traumat postavaa ja ehkä heidät rikkovaa, oliko se tutkimusta.  Kirjan tarina paljastuu pienissä erissä, kukaan ei ole luotettava, Main ehkä eniten, mutta hän ei tiedä mitä Ellisille ja muille on tapahtunut, ei vaikka on ollut pari...

Ratakierros / Miika Nousiainen

Kuva
Miika Nousiainen päättää juosta 50-vuotiaiden 400 metrin Suomen ennätyksen, lopettaa työnsä kirjailijana ja Tv-sarjojen käsikirjoittajana, ja alkaa harjoitella. Tavoite on Göteborgin kisoissa 2024.  Nousiainen treenaa ja kirjoittaa kuin Hotakainen steroideilla. Hänhän on tunnetusti hauska mies eikä hän jätä käyttämättä yhtään tilaisuutta assosioida nokkelasti. Tilaisuuksia riittää: joillakin sivuilla jokaisen kappaleen lopussa on pieni vitsi, nokkeluus, ja yleensä vielä sellainen, että se on mainostelkkarista tuttu, koska liian vaikea nokkeluus ei myy.  Ei naurattanut sitten yhtään, säälitti pikemminkin. Kirja on myös hyvin sekava. On kuin sitä ei olisi kustannustoimitettu laisinkaan. Nousiainen kirjoittaa ajan hermolla, kommentoi kaikkea presidentinvaaleista maailmanpolitiikkaan ja vaatimattumuuskehuskelee omilla saavutuksillaan. Ehkäpä hänellä on ollut jokin sivumäärä tavoitteena? Tavoite pyhittää keinot!  Kirjassa on loputtomasti mainintoja siitä, että kirjailijan ja u...

Marijan Rakkaus / Joel Haahtela

Kuva
Joel Haahtelan romaanit vaikuttavat pieniltä, mutta niissä on aina suuren romaanin verran kertomuksia, viisauttta ja elämän ymmärrystä. Kertomus vaikuttaa aluksi mitättömältä, moneen kertaan kerrotulta, mutta kirjan lopussa lukija ymmärtää lukeneensa jotain ainutlaatuista ja hienoa.  Tällä kertaa kertomus on seuraava: suomalainen nuorukainen tapaa vuonna 1996 Prahassa bosnialaisen Marijan. Seuraa kaksi viikkoa onnea hotellihuoneessa kunnes Marija sanoo käyvänsä kaupassa, mutta ei palaa. Nuorukainen on hädissään, etsii Marijaa ympäri kaupunkia, mutta joutuu palaamaan kotiinsa. Hän palaa Prahaan vielä kerran, tuloksetta. Tästä nuorukainen kirjoittaa kirjan. Aikaa kuluu. 25 vuoden kuluttua jo keski-ikäistynyt tapaa Marijan Triestessä yöjunaa odottaessaan. He matkaavat yhdessä Roomaan, jossa Marija (nyt taidehistorian professori) tutkii 1300-luvulla maalattua teosta, nuorukainen kirjoittaa seuraavaa romaaniaan.  He käyvät kävelyllä, katsomassa taideteoksia, ajavat autolla maaseudu...

Tilavuuden laskemisesta II / Solvej Balle

Kuva
Solvej Ballen triologian Tilavuuden laskemisesta ensimmäinen osa vei mukanaan. Sen päähenkilö Tara herää ja huomaa, että kaikki hänen ympärillään elävät aina vain uudestaan marraskuun 18.  päivää. Myös Tara elä sitä uudelleen ja uudelleen, mutta hän tietää kohtalonsa. Muut vaan elävät samoja tapahtumia uudestaa.  Toisessa osassa sama jatkuu. Tara odottaa pariisilaisessa hotellissa, että jotain muuttuisi hänen elettyään tuota marraskuun päivää vuoden verran. Mikään ei muutu, sama päivä jatkuu, koskaa ei koita 19. päivä. Eihän sellaista kestä, mutta onneksi Tara voi nostaa aina pankista lisää rahaa, koska joka aamu pankissa on saman verran.  Ja eikun matkaan. Tara matkustaa Tanskaan, kiertelee Saksaa, matkaa Suomen kautta Norjaan, ja kokee matkallaan nilkannyrjähdyksiä, vaarallisia tilanteita jäisillä maanteillä, ja tapaa ihmisiä, jotka ovat kiinnostavia, mutta koko ajan 18. päivää uudestaan eläviä. Mitä pidemmälle 18. päivien toistuvuus vie, sitä epäuskottavammaksi tarina ...

Kohonnut riski / Nina Lykke

Kuva
Nina Lykke kirjoittaa teoksia Norjan keskiluokan elämästä, keski-ikäisten ihmisten ihmissuhteista. Niissähän usein sattuu pieniä ja isompia syrjähyppyjä, koska ollaan oltu kauan yhdessä ja lapsetkin jo ovat isoja, ehkä muuttaneet kotoa, ja sitten elämän tyhjyys vaatii rakastajan. Sitten käy kuten aina käy, että käry käy, ja perhe hajoaa.  Niin tässäkin romaanissa. Alussa tutustumme Eliniin, omalääkärinä työstekentelevään naiseen, joka naimisissa ortopedi-Akselin kanssa. Lapset ovat jo muualla, Aksel hiihtää maanisesti kuin Stubb ja Elin juo viiniä telkkaria katsellessaan. Tai joi, koska kirjan alussa hän asuu työpaikallaaan, on tapahnut syrjähyppy. Aksel hiihtää yhä ja asuu heidän entisessä talossaan alueella, jossa ennen asuivat innokkaat, sosiaalist nuoret ammattilaiset, nyt enää ammattilaiset.  Kirjan kuvaus ihmissuhteista on koukuttavasti kirjoitettu. Elinin ja hänen 30 vuoden takaisin poikaystävänsä kohtaamisesta alkaa suhde, jonka seuraaminen on välillä hauskaa, mutta pä...

The Zhivago affair / Peter Finn & Petra Couvée

Kuva
Kauan sitten, kun isäni oli kolmekymppinen eikä ollut tavannut äitiäni, ja kun Neuvostoliitto oli voimansa tunnossa ja samalla peloissaan, siis 1950-luvun lopulla Boris Pasternak kirjoitti kirjan, joka kertoo hieman hänen itsensä kaltaisesta runoilija-kirjailijasta ja tämän rakastajan tarinan Neuvostoliiton synnyn aikoihin. Pasternak yritti saada kirjansa julkaistua, mutta vaikka hän olikin Stalinin vainoista selvinnyt juhlittu runoilija ja vallalla oli Stalinin ajan jälkeinen suojasää, kirjan todettiin neuvostovastaiseksi eikä sitä julkaistu. Kirja on nimeltään Tohtori Zivago.  Moninaisten vaiheiden jälkeen käsikirjoitus päätyi Italiaan, kommunistisen pohatajanpojan perustamaan kustantamoon, joka julkaisi kirjan italiaksi 1957. Kirja oli sensaatio, sitä pidettiin heti mestariteoksena, ja tietenkin kirjan julkaiseminen ulkomailla johti vaikeuksiin Moskovassa. Se oli kuitenkin vasta alkua. CIA nimittäin sai kirjan käsiinsä ja julkaisi sen venäjäksi, tosin ei itse vaan välikäsien kau...

Luottamisen taito / Merete Mazzarella

Kuva
Mazzarellan kirjoja on suuri ilo lukea. Ne ovat aina hyvin henkilökohtaisia, kertovat Mazzarellan elämästä, johon on tähän menessä mahtunut paljon, ja joka on ollut täynnä kirjallisuutta, kuten kirjallisuuden professorin elämän kuuluukin.  Opiskelujensa alussa Mazzarella, silloin jo innokas lukija, joutui muuttamaan lukutyylinsä lumoutumisesta, kirjan tarinaan ja sen henkilöihin tutustumisesta, osin samastumisesta, kylmän analyyttiseen, oppineeseen tapaan. Tämä oli hänelle koko uransa vaikeaa. Siksi hän on kirjoittanut jatkuvasti esseitä, joissa hän käsittelee ihmiselämää oman elämänsä ja kirjallisuuden kautta.  Mazzarellan lukeneisuus on hämmästyttävää ei ainoastaan laajuudessaan vaan myös empaattisuudessaan. Tässä uusimmassa kirjassaan hän esitteleen länsimaisen kirjallisuuden tapoja käsittellä tunteita suodattaen ne samalla oman elämänsä kautta.  Lukija oppii paljon elämästä aina 1800-luvun alusta nykypäivään matkatessaan Mazzarellan kanssa Austenin, Joycen, Sartren, P...

Elokuun varjot / Philippe Teir

Kuva
Kirjan alussa Jacob on palaamassa teinivuosiensa parhaan ystävänsä Robertin hautajaisiin nykyhetkessä. Muutaman sivun jälkeen tarina siirtyy 1990-luvun Pietarsaareen. Jacobin äiti on kadonnut Tukholmaan, isä etäinen virkamies, ja Jacob asuu isovanhempiensa luona. Hänen paras ystävänsä Robert, ja tämän sikso Josefine asuvat lähellä, pyörämatkan päässä. Robertinkaan kotona ei ole kaikki hyvin: Mick-isä on laivalla töissä, Mona-äiti turhautunut. Jacob ihastuu Monaan ja viettää todella paljon aikaa Robertin kodissa. Elämä jatkuu, pojat teiniytyvät, tekevät juuri niitä asioita, joita teinit tekevät. Perustavat punk-pändin, käyvät keikoilla, juopottelevat. Kirja kertoo hyvin autofiktiivisella otteella poikien elämää, jonka reunoilla tapahtuu Pietarsaaren pieni  yhteisö, Suomi ja maailma.  Kirjan kerronta on taitavaa, tarina monipuolinen, mutta loppua kohden kerronta kiihtyy kuten tällaisissä kirjoissa yleensäkin, ehkäpä kuten elämässäkin. Pojat muuttavat kotona sivareiksi Turkuun ja...

Tilavuuden laskemisesta I / Solvej Balle

Kuva
Seitsenosaiseksi suunnitellun pienoisromaanisarjan ensimmäinen osa yllättää. Kirjan alussa nainen makaa huoneessa, kuuntelee kun mies liikkuu talossa. Käy ilmi, että nainen ei poistu huoneestaan ennen kuin mies menee ulos. Tätä jatkuu päivästä toiseen, mies tekee joka päivä samat asiat, naisen käytös vaihtelee. Mistä on kyse? Selviää, että nainen Tara ja mies Thomas ovat joutuneet aikaongelman kynsiin. Kun Tara on työmatkalla Bordeauxissa, aika pysähtyy, jää junnaamaan marraskuun 18. päivään. Jokainen päivä toistaa samaa kaavaa, kaikki ihmiset Taraa lukuunottamatta heräävät aina aamulla täysin unohtaneina mitä aiemmin (eilen) on tapahtunut, ja elävät marraskuun 18. päivän samalla tavalla kuin automaatit.  Tara sen sijaan tajuaa, että päivät toistuvat. Hänellä on vapaus päättää mitä tekee, joskin päivä alkaa hänelläkin uudestaan.  Tilanne on pulmallinen, ja Tara yrittää saada Thomasin auttamaan. Kun se ei onnistu, Tara vetäytyy vierashuoneeseen, josta kirja alkoi.  Ihmiste...

104 kuuluisaa möläystä / Vesa Sisättö

Kuva
Ystäväni, kirjailija ja journalisti, Vesä Sisättä kirjoittaa pieniä kirjasia eri aiheista. Aiemmin hän on kirjoittanut kirjasen 103 kummallista juttua. Uusimmassa kirjasessaan Sisättö kertoo 104 möläytyksestä. Kirjan möläytykset kattavat koko historian (eli kirjallisen kulttuurimme)  Diogensin toteamuksesta Aleksanteri suurelle “voisitko olla seisomatta auringon edessä”, Maria Antoinetten nälkäsille antamasta kehoituksesta “syökööt sitten leivoksia”, Timoth Learyn hippejä yhä innostavasta “turn on, tune in, drop out”, ja kokoomuksen taannoisen puoluesihteerin humalaansa vähätelleestä “normaalit ruokajuomat” puolusteluun.  Suurin osa möläytyksistä on harmittomia eivätkä ne vaikuta kuin möläyttäjän itsensä maineeseen, yleensä sitä nolostuttaen, mutta joskus möläytyksellä on maailmaa mullistava vaikutus. Vuonna 1989 DDR:n tiedottaja vastasi kysymykseen matkustuslupien voimaantulosta “minun tietojeni mukaan, heti, välittömästi”, ja niin väkijoukot sitten kaatoivat ikuiseksi meinat...

Architect, verb / Reinier de Graaf

Kuva
Rainer de Graaf käsittelee kirjassaan arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun viime vuosikymmenten keskeisiä, muodikkaimpia hokemia, tavoitteita ja suuntauksia. Kaikki saavat kyytiä, perustellusti ja armotta. Kirja on hyvin tutkittu, lähdeviitteitä tilastoihin on riittämiin.  Kirja alkaa kertomuksella Gehrystä ja Bilbaon Guggenheim-museosta. Sehän elävöitti kaupunkia, nosti Bilbaon globaalin valokeilaan, toi turisteja vaurautta. Ja niin muut kaupungit ryhtyivät rakentamaan museoita, taidetta ja muuta. Kävi kuitenkin ilmi, että Bilbaossa tapahtui jotain muuta kuin pelkän museon rakentaminen, tai että menestyksen toistaminen ei onnistu kopioimalla. Onneksi kokoomus ei saanut Guggenheimia Helsinkiin. Hieman kyllä huolestuttaa yleinen hype Etelärannan uuden alueen elävyyden luomishaaveella arkkitehtuurimuseo rakentamalla. Merkit eivät ole hyvät.  de Graaf ilakoi käsitteellä “placemaking”, eli ajatuksella, että kaupunki nousee kukoistukseen kun sinne rakennetaan samanlaisia alu...