Mane

Trieste, ensimmäisen maailmansodan aika. Mario on jo ikääntynyt konttoristi, joka yhden romaanin julkaisseena on ylpeä kyvystään kirjoittaa kirjeitä pomonsa puolesta. Hän on myös kovin toiveikas, että hän vielä saa ansaitsemansa huomion romaanikirjailijana. Mario ystävä, kaupparatsu Gaia, tykkää keppostella ja häntä kiehtoo käyttää hyväkseen Marion toiveikkuutta, lapsenomaista uskoa tulevaan kunniaan. Niinpä Gaia järjestää kepposena paikalla mukamas saksalaisen kustantajan agentin, joka lupaa julkaista kirjan kunhan Mario hieman osallistuu kuluihin. Kuluihin on osallistuttava, koska sota haittaa maksuliikennettä. Niinpä Mario ottaa lainan ja osallistuu, jää odottamaan kuuluisuutta, jota ei tietenkään tule. Vaan kepposet eivät aina onnistu, tai jos onnistuvatkin niin uhriksi saattaa joutua keppostelija itse. Tässäkin tapauksessa olosuhteet pilaavat Gaian katalat aikeet. Ylpeys käy kaikille lankeemuksen edellä.  Kirjan juoni pitää otteessaan, samoin eläväinen kuvaus 1910-luvun tavois...

Kirjan asetelma on yksinkertainen: kuuluisa taiteilija Lysander on mennyt myymään muotokuvia, mutta häntä ei kiinnosta maalata niitä. Mieluummin hän lähtee matkoille ja antaa kuvin maalaamisen ystävänsä Horkan tehtäväksi. Horkka ei ole menestynyt taiteilija vaikka onkin noheva maalaamaan ja erityisen innokas keksimään erilaisia näkökulmia maalaamiseen. Lysanderin matkan aikana Horkka pitää hoviaan tämän ateljessa. Asiakkaiksi saapuu muun muassa kirjailija, tuomari, influensseri, guru, palkkamurhaaja, therian-sisarukset, tekoäly, unettoman unen herra ja moni muu. Asiakkaiden eli mallien ja Horkan näkemykset taiteesta eivät aina kohtaa. Horkka kokeilee erilaisia tekniikoita, pyrkii tuomaan esille kuin mallin olennaisimmat piirteet. Nehän eivät toki aina miellytä, ja joskus tilanteet kärjistyvät riidoksi ja jopa väkivallaksi. Näköisyys on hankalaa.  Kirjan luvut ovat lyhyitä, kuin maalauksen luonnoksia, mutta koska Horkka (ja siis lukija) tapaa kunkin asiakkaan useasti, kuvat täydenty...

Ankerias on ollut mysteeri Aristoteleen ajoista asti. Sen elämä on kummallinen: syntyy jossain, ilmestyy kuultavina lehtiankeriaina Euroopan rannikoille, nousee jokiin, joissa pysyy vuosikymmenen tai parikin, ihan paikallaan, sitten yhtäkkiä lähtee kohti mistä olikin tullut, lopettaa syömisen ja matkalla kehittää sukuelimet. Lisääntyy ja kuolee.  Tai niin me nyt uskomme asian olevan. Vieläkään kukaan ei ole varmasti nähnyt ankeriaita Sargossomeressä, jossa uskomme lisääntymisen tapahtuvan. Lisääntymistä vielä vähemmän on nähty.  Tästä kaikesta kertaa Ankeriaan testamentti. Patrik Svensson kertoo miten hän isänsä kanssa pyydysti ankeriaita Skånen joissa ja miten hän alkoi sitten myöhemmin ihmetellä ankeriasta, luki ja tutki. Ja kirjoitti sitten kirjan, joka kertoo siitä miten ankeriasta on antiikista asti tutkittu ja miten muun muassa Freud pyrki löytämään ankeriaan sukuelimet ankeriaita leikkelemällä. Ei löytänyt.  Kirja on suurenmoinen runsaudensarvi ankeriastietoutta. J...

Rebecca Solnit kertoo kirjassaan oman elämänsä kautta muun muassa San Franciscon marginaalitaiteen historian 1950-luvulta, beat-runoilijoiden misogynian, homo-liikkeen synnyn ja AIDS:n historian, oman elämänsä kirjoittajana, ja muutamien SF:n alueen muuttumisen, gentrifikoitumisen. Solnit koki kotonaan kovia, seksuaalista häirintään ja pakeni sitä ensin kirjojen pariin, sitten vuorille ja muutti 17-vuotiaana pois kotoa. Hän sai onnekseen pitkäaikaisen ja halvan vuokra-asunnon mustien alueelta. Asunto, jossa hän eli 25 vuotta muodostui hänelle turvasatamaksi. Nuoren naisen elämä oli 1970-luvulta alkean jatkuvaa miesten pelkäämistä. Milloin miehet eivät fyysisesti pahoinpidelleet, he kähmivät ja ehdottelivat ja seurasivat ja kun eivät saaneet mitä halusivat, uhkasivat tappaa. Välillä tappoivatkin. Solnit kärsi tästä - ja yhä kärsii - hyvästi. Hänen pelastuksekseen koituivat kirjoittaminen, muutama onnekas tapaaminen ja työpaikka, joiden myötä hänestä tuli menestynyt kirjailija ja hän saa...

Kun kirja alkaa sanoin “History has failed us. No matter”, lukija voi aavistaa olevansa kiehtovan tarinan äärellä. Kun kirja on vielä paksu ja kertoo Korean ja Japanin ongelmallisesti yhteisestä historiasta, lukijan on liki mahdotonta päästää kirjaa käsistään. Tilannetta, siis pakonomaista lukemista lumoutuneena ja välillä kyyneliin liikutteneena, välillä ihmiskohtaloiden ankaruudesta järkyttyneenä, ei yhtään auta kirjailijan taitavuus. Kerronta on kuin venäläisillä klassikoilla, hahmot monaisia, eläviä ja uskottavia, ja kerronnan kaari pitkä, 1930-luvulta 1980-luvun loppuun. Kirjaa voi siis kaikin puolin kehua! Vaan mistä se kertoo?  Kirja kertoo Sunjan elämästä. Hän syntyy eteläisessä Koreassa 1910-luvulla japanilaismiehityksen aikana. Hänen leskeksi jäänyt äitillään on majatalo, jonka töissä Sunja auttaa. Elämä on niukkaa, työtä on aamusta yöhön, rahaa ja ruokaa vähän. Sunja tapaa markkinoilla vanhemman miehen Hansun ja kiihkeän suhteen jälkeen huomaa olevansa raskaana 1...

  Onneksi minulla on kirjoja. Satuin näet aikani kirjoittelemaan muutaman jutun Facebookin maata pitkin matkustavien ryhmään. Siellä taas keski-ikäiset naisilta näyttävät kävivät sormi pystyssä opettamaan, että voi sanoa että vesijohtovesi on tutkimusten mukaan puhdasta, koska jokainen kokee miten kokee ja Rantapallo-blogissa sanotaan, että Virossa ei voi juoda kuin pullosta. Aargh. Ja samat tyypit eivät edes lukeneet kirjoitustani - opettivat pikkusormi tanassa asiaa jonka olin kirjoittanut. Oli siellä yksi miehenkuvatuskin. Nolo hänkin. Yksin matkatessa Face on joskus kivaa seuraa, lääkettä yksinäisyyteen. Vaan sitten iskevät nämä pikkusormittajat. On pakko todeta, että kirjat ovat ihmiselle siunauksellisuudeessaan ylivertaisia. Jäin myös miettimään miksi edistykselliset, ns avaramieliset suhtautuvat alentuvasti ulkomaiden ihmisten osaamiseen. Ihan kuin vain Suomessa osattaisiin puhdistaa juomavettä. Ihan samaa muukalaisvihaa kuin kreikkalaisille nauraneilla persuilla. Samaa kuin...

Brumo Munari on ( Wikipedian mukaan ) yksi tärkeimmistä 1900-luvun muotoilijoista, taiteilijoista ja keksijöistä. Harva aikuiseksi elänyt ei ole nähnyt hänen Falkland-lamppuaan, joka koostuu sukkahousuista, metallirenkaista ja hehkulampusta. Kirjasssaan Design as art Munari kertoo lampun syntyhistorian: hän oli innostunut keksimään jotain uutta käyttöä sukkahousumateriaalille. Samaan aikaan hän oli kiinnostunut luomaan esineitä, jotka olisivat helppoja pakata ja kuljettaa ja joita ostajan ei tarvitisisi koota vaan jotka kokoaisivat itse itsensä. Niinpä syntyi tämä klassinen lamppu.  Kirja on kokoelma Munarin lehtiin kirjoittamia kolumneja, joihin on lisätty kuvia. Kolumnit käsittelevät muun muassa lasten kirjoja (mitä niissä on oltava ja miksi niiden ei pidä olla aikuisiin vetoavia), japanilaisia perinteisiä taloja ja niiden materiaaleja, bambun käyttöä ja mitä bambusta voi oppia (esim Falkland-lampun muodon), miten ja millaisia tuoleja voi suunnitella, millaisia vaihtoehtoja on...

Ilmastonmuutos ja sitä ruokkiva öljyteollisuus ovat tärkeitä aiheita, joista ei varmasti ole kerrottu tarpeeksi romaanitaiteen keinoin. Emma Puikkosen kirja on siksi ajankohtainen nyt aivan kuten varmasti olisi ollut 10 vuotta sitten ja valitettavasti lienee myös 10 vuoden kuluttuakin. On syytä kertoa mistä öljy on peräisin, miten se löydettiin ja saatiin yhä tehokkaammin maasta ylös poltettavaksi aina 1860-luvulta alkaen, miten autoistuminen ja öljykriisi törmäsivät 1970-luvun Hollannissa ja miten öljyllä rikastuneen Norjan teinit ja nuoret aikuiset ahdistuvat ja ryhtyvät radikaaleihin toimiin vuonna 2028.  Kirjan ajallinen kaari on pitkä. Kertomus kulkee pääosin kolmen eri naisen näkökulmasta. Ida kasvaa öljyboomin (kirjassa öljyryntäyksen) keskellä USA:ssa, Lotten 1970-luvun autottomien sunnnuntaiden Hollanissa ja Astrid ystävineen pyrkii sabotoimaan öljyteollisuutta 2020-luvulla. Kaikki henkilöt ovat kokonaisia, heidän elämänsä kiinnostavat yhteevetoina ajastaan. Kunkin kotiolo...

Vuonna 1994 ilmestyi ensimmäinen Risto Rytin “tieteellisin menetelmin” kirjoitettu elämäkerta. Sen kirjoittajaksi oli valtioneuvoston Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen valittanut professori Martti Turtolan, joka sai työhönsä runsaat varat ja kolme vuotta. Aiemmin oli - Turtolan esipuheen mukaan - julkaistu muutama kevyempi kertomus Rytistä, hieman riskaabelisti, koska sotasyyllisenä tuomittu, maamme pelastajaksi mainittu Ryti oli yhä 1980-luvulla NL:n epäsuosiossa ja varovaisuus hänen muistellessaan maamme virallisen linjan mukaista viisautta.  Sitten ilmestyi tämä nyt vuonna 2025 käsiini sattunut Turtolan kirjoittama teos. Millainen se on yli 30 vuotta ilmestymisensä jälkeen. No, perusteellinen, perinteinen, varovainen ovat ensimmäisenä mieleen tulevat adjektiivi. Kirja seuraa Rytin elämää vuodesta toiseen lapsuudesta varakkaan maatilan poikana, lahjakkaana koululaisena ja ylioppilaana, nopeasti lakimiehenä asemansa vakiinnuttaneena Kordelinin oikeana kätenä, kolmekymppisenä kansa...

No nyt pärähti sellainen kirja, että vaikka se on aivan käsittämätön eikä sen tapahtumista oikein saa mitään selvää, se silti on täynnä ratkiriemukkuutta ja viisauksia, osuvia oivalluksia.  On jokin aika tulevaisuudessa, ei ehkä kovin kaukana nykyisyydestä, tai ehkäpä sittenkin menneisyydessä. Aikamääreet ovat ristiriitaisia. Viron Viljandissa pikkurikolliset, muusikot ja juopot yrittävät pärjätä vieraan vallan miehityksen alla. Kaupunkiin ja Saksasta sotasaaliina roudattu raitiotie ja ratikat, joissa kirjan päähenkilö harjoittaa ammattiaan eli taskuvarkauksia. Homma pitää hänet leivät syrjässä.  Päähenkilön kavereina on muun muassa beatles-fanaatikko, joka hittimittarimiehen kanssa suunnittelee kaupunkiin beatles-temppeliä. On myös salaperäinen pienenpieni muusikko, joka ilmestyy kesken temppelisuunnittelusession. Ja sitten on naisia, jotka ovat myös juoppoja, mutta silti pystyvät pitämään velikullistaan huolta. Tähän kaiken keskelle ilmestyy jostain ylösnoussut Gogol, joka h...

Pieni kylä, ehkäpä kollektiivinen maatila, maassa, jossa talous on menoss alaspäin, tilan toiminta hiipumassa, ihmiset jumissa ja jurrissa. On syksy, sataa, pimeää ja ihmisten mielet matalalla, krapula vaivaa unisia. Mies herää kirkonkellojen soittoon vaikka kirkko on jo aikaa sitten sortunut ja läheisen kaupungintyngän kellot eivät voi kuulua. Mistä on kyse? Kaupungissa kaksi maankeirtäjää on joutunut poliisiasemalle. Heitä uhkaa vankila jolleivat ilmoittaudu parin päivän päästä hankittuaan tietoja. Kiertäjät peloissaan matkalle sateeseen, päätyvät tilalle, jossa ovat aiemmin käyneet ja jossa heillä on armahtajan tai ainakin hyväntekijän maine. Sataa yhä, tilan ihmiset kokoontuneet baariin, juovat nukkuvat tappelevat tanssivat huoraavat, teksti on ahdistavaa todellista.  Ja sitten tapahtuu kaikenlaista, mutta lukijan on oltava armelias, annettava kielen viedä mennessään, tapahtumat menevät kerrassaan merkillisiksi, lapsen kuolemakin sateessa hypotermiaan on vain sivuseikka, pontik...

Kirjassaan Novelist as a vocation (romaanikirjailius ammattina) Haruki Murakami vastaa kysymyksiin, joita häneltä on toistuvasti haastatteluissa kysytty, mutta joihin hän ei ole pystynyt lyhyesti vastaamaan. Tällaisia kysymyksiä ovat muun muassa mistä hänen ideansa tulevat, mistä hahmot syntyvät, miten hän järjestää päivänsä, millainen hänen kirjoitustapansa on, ja moniin muihin. Vastaukset ovat kiehtovia: ideat syntyvät yhtäkkiä, hahmot tulevat kokonaisina ja tekevät mitä haluavat (kirjailija ei siis etukäteen keksi heitä eivätkä he edusta jotain ideaalia), ensimmäinen versio kirjasta syntyy nopeasti, mutta sitä seuraa muutama aikaa vievä ja loppua kohti tuskaisempi korjauskierros ja niin edelleen.  Murakami kertoo myös fyysisen kunnon tärkeydestä. Hänen mukaansa romaanien kirjoittaminen on raskasta työtä, loputonta istumista päivästä toiseen yksin huoneessa (tai kahvilassa), keskittymistä. Sitä ei kuulemma kestä, jos kunto on huono, ja siksi Murakami juoksee tunnin lenkin joka pä...

Tarina on kaikille tuttu. Kaksi miestä, Joe ja Simon päättää kiivetä Perun Andeilla eräällä yli 6000 metriä korkealle huipulle ensimmäisenä. Nuorilla miehillä ei päätä palella, rohkeutta riittää ja britteinä sikäläisen koululaitoksen kasvatteina ylähuuli on tiukka ja mielessä aiemmat sankarit.  Miehet pääsevät huipulle, aikaa kuluu hieman kauemmin kuin piti, ruoka alkaa loppua ja alas tekisi mieli, on jo vähän kiirekin. Reitti alas on yhtä tuntematon kuin ylös, kapea harjanne pehmeine lumipeitteineen, railot ja vaikeutta lisäävä lumimyrskyinen sää. Ja niin siinä käy, että Joe putoaa railoon, katkaisee jalkansa. Simon haalii Joen railosta ja alkaa laskea Joe köydellä alan jyrkännettä. Kaikki menee niin hyvin kuin saattaaa (pääsevät alaspäin, Joea sattuu kovasti ja ruokakin loppuu) kunnes Joe putoaa tyhjää. Tunnin verran Simon jaksaa kannatella Joea kunnes katkaisee köyden ja laskeutuu vuorelta yksin. Simon on varma, että Joe on kuollut, leirissä polttaa Joen vaatteet ja tuskailee mi...

Olivia Laing rakastuu ja muuttaa Britannista Amerikkaan, New Yorkiin. Jotenkin vain rakkaus väljähtyy. Olivia jää asumaan kavereittensa kämppiin. Yksinäisyys kalvaa, on vaikeata löytää juttuseuraa, ja silloinkin kun sitä löytyy, tulee usein möläytetyksi vääriä sanoja, väärinymmärryksen nolottavat vaikka kieli on englanti, äidinkieli. Olivia miettii ja pohtii yksinäisyyttä, huomaa New Yorkissa eläneen monia taiteilijoita, joiden elämää yksinäisyys, ulkopuolisuus, marginaalisuus on määrittänyt, ja joiden taiden monelta osin on ollut kommentteja yksinäisyyten, toisen löytämisen vaikeuteen.  Kirja on siis sekä essee yksinäisyydestä että taidehistoriasta, onnistunut molemmissa pyrkimyksissään. Taiteilijoista mainittakoon Hopper, Warhol, Wojnarowich (homojen elämää valokuvannut), Darger (talonmies, joka salaa maalaisi tuhansia tauluja), Garbo (vuosikymmeniä yksin eläkkeellä), Sperber. Kaikki olivat yksinäisiä, ja useat heistä 1980-luvun AIDS-epidemia sysäsi vielä syvempää yksinäisyyteen,...

Kesällä 1907 Samuli Paulaharju jätti taakseen Oulun, opettajan virkansa, pakkasi reppuunsa vaellusvaatteet, kameran, muistikirjan, kartan ja lähti keräämään perinnetietoja Karjalan kankaita. Parin kuukauden matkallaan hän kiersi Joensuun, Kolin seutuja ja sitten siirtyi Venäjän puolelle Pohjois-Karjalaan.  Matkasta syntyi matkakirja, joka kertoo matkan vaiheista, matkan varren asukkaista, heidän tavoistaan, metsistä, järvistä ja joka myös piirroksin ja jopa valokuvin dokumentoi Karjalaa tuona aikana.  Luin kirjan hieman Väinö Tannerin Näin Helsingin kasvavan jälkeen. Ne kertovat paljolti samasta ajasta. Siinä missä Helsingissä ratikat kulkivat sähköllä ja puhelimella saattoi soittaa naapurin lisäksi kauaksikin, Karjalassa matkamies kulki pääosin jalan. Joskus hän sai hevoskyydin, mutta usein kylien väliset polut olivat hevoselle liian kapeita, usein polut katosivat pitkospuiden myötä nevoille. Onnekseen Paulaharju sai kylistä mukaansa saattajia, joiden kanssa hän pääse seuraav...

Miten asutus saapui Härmään, sinne Lapuan tienoille? Kuka rakensi talon ja mihin, keitä muutti lähelle, ja miten uusiin tulokkaisiin jo paikalle asettuneet suhtautuiivat? Entä mitä tulija söivät, milloin ja millaisista asioista, kuka söi ensin ja kuka joutui odottamaan vuoroaan? Miehet ensin, naiset viimeksi, yhteisestä asiasta, kukin omalla lusikallaan, ja emännnän tekemää ruokaa. Entä millaisia henkiä, mörköjä ja perkeleitä metsien siimeksissä kulkijaa vaani? Millaiset kivet olivat pirun piilopaikkoja ja saattoiko ison talon äreä ukko pystyä karkoittamaan kiven takaa ilmestyneen pirun matkoihinsa vai tuliko turpiin? Useimmiten tuli turpiin, mutta oikein iso ukko saattoi pirun voittaa.  Ja kun talot olivat pystyssä, tarvittiin työvoimaa. Millaista oli renkien ja piikojen elämä, millainen on oli vuosirytmi, mitä viikon vuosiloman aikana tekivät? Paljonko saivat palkkaa rahana, millaiset olivat luontaisedut? Ja miten renki tai piika saattoi vaihtaa taloa, isäntää, ja millaiset edell...

Olkoon tämä toisenlainen arvio. Luin kirjan Elina Hirvosen Rakkauksien lokikirjan viikko pari sitten. Nautin jokaisesta sivusta, kielen rehellisyydestä, tunteiden peittelemättömyydestä. Kirjan rakennekin kiehtoi: se koostuu lyhyistä tarinoista, jotka ehkä ovat sattuneet Hirvoselle hänen matkoillaan elokuvaohjaajana tai joista hän on matkoillaan kuullut.  Kirja tapahtuu pandemian alussa ja kommentoi pandemiaa, sen aiheuttamaa eristäytymistä, eri maiden rajoituksia. Taustalla, lukujen alussa, kirja dokumentoi ilmastonmuutosta, pandemiavuosien lumetonta alkua ja kuumia kesiä. Vaan kaikista kuumimpia ovat tarinat. Mieleen jäivät niistä jotkut: afgaaninaisten epätoivo, Hirvonen auttamassa ystäviään pakenemaan. Irakissa rikkaiden pankkiirien romantiikankaipuu, heidän haikeat naisia ylistävät laulut. Sodan aikaiset tapahtumat Hirvosen omassa suvussa, kuollut isoisä ja lapsilleen omistautunut isoäiti.  Kirja on kaunis kokoelma rakkauksia ja samalla väkevä kiistakirjoitus ilmastonmuuto...

Kun lapsi kuolee heti synnyttyään, suru voi olla ylitsepääsemätön. Majakkasaari, josta on juuri lakkautettu koulu, voi tuntua sopivalta pakopaikalta, koska siellähän ei pitäisi olla lapsia. Vaan kun Elina ja Markus saapuvat saarelle, heti ensimmäisenä iltana Elina päätyy yhdessä 10-vuotiaan Miljan kanssa pelastamaan tämän humalaisen taiteilijaäidin Stellaan merestä. Ja niin pakomatka lapsettomalla saarelle on pilalla.  Vaan ehkäpä niin ei olekaan. Milja osoittautuu itsekin surevaksi, koska hänen kaverinsa Ukko on juuri palannut vanhempiensa kanssa mantereelle.  Kaksi surevaa huomaavat yhteyden, Elinan suru ja Miljan mielikuvistuskaverit ja majakassa piilevät salatut viestit yhdistävät. Elina käsittelee suruaan Miljan kanssa, ihmettelee Stellaan vapaata elämäntapaa. Markus kärsii, kun ei voi surra vaan hänen pitää tukea Elinaa ja kunnon insinöörinä huolehtia Stellastakin, ilmoittaa sosiaalihuoltoon ylenmääräisestä viininlitkimisestä.  Tapahtumat ovat sekä arkisia että taia...

Ammattijärjestäjä-Minnan elämä on mennyt iloisesti sotkuun. Kirjasarjan edellisessä osassa hän tapasi miehen, nyt on kulunut pari vuotta ja Minna asuu kaksosten, koiran ja miehen kanssa Espoossa rivitalossa. Muumimukien joukko kasvaa, siisteys ei ole enää ammattijärjestäjälle kunniaksi.  Kirjan alussa Minna on vanhempainvapaalla, haaveilee paluusta töihin, suunnittelee verkkokurssia samalla kun hoitaa kaksosiaan ja ulkoiluttaa koiraansa. Elämä on sekä ihanan vauvantuoksuista että kiireistä. Ystävien tapaaminen ja heidän kanssaa Pariisissa vietetty pitkä viikonloppu palauttavat osin vanhan Minnan,  mutta samalla kaikki on peruuttamattomasti uutta, ja joskus riitaista. Ystävätkin ovat muuttuneet, eikä ero kaksosista olekaan aivan helppoa.  Verkkokurssi valmistuu, Minna pääsee taas auttamaan ihmisiä kotiensa ja elämiensä sekasotkujen kanssa. Kurssin osallistujien ongelmia ja Minnan nokkelanviisaita ratkaisuja on kiintoisaa lukea.  Kertojana kirjassa on Minna, joka kerto...