Tekstit

Näytetään tunnisteella työttömyys merkityt tekstit.

Vuosi ilman työtä on riittävän pitkään.

Kuva
  Vuosi on pisin siedettävä aika olla tekemättä töitä. Vuoden jaksaa puuhailla kaikenlaista, matkustella, viettää paljon aikaa yksin (kaverit töissä päivisin). Vaan sitten alkaa ahdistaa, tekee mieli päästä aikuisten päivähoitoon puuhastelemaan muiden aikuisten kanssa jotain edes pienessä määrin yhteiskunnalle hyödyllistä.   Olen ollut eläissäni kahdesti vuoden työttömänä. Molemmilla kerroilla noin 11 kuukauden jälkeen alkoi tehdä mieli päivähoitoon - ja säännölliseen elämään, lähtemään kotoa aamuisin fillarilla ennen kahdeksaa Kahvisiskoille ja sieltä sitten yhdeksän jälkeen töihin. Oi että se on kivaa. Onnekseni molemmilla kerroilla pääsiin puuhasteluporukoihin takaisin!  Mutta vaikka työ ja yhteinen puuhastelu on tärkeää, niin mikä vain puuhastelu ei käy.  Ensinnäkin puuhastelulle on oltava toimisto, jonne pääsee fillarilla ja julkisilla alle 45 minuutin. Näin on ollut minulla melkein aina, vain muutaman vuoden toimisto oli kauempana. Ja siksi olen päätynyt Roihuv...

Vältin pitkäaikaistyöttömyyden!

Kuva
  9.5.2026 olisin muuttunut pitkäaikaistyöttömäksi ja ehkä joutunut viranomaisten erityistoimenpiteiden kohteeksi. Onneksi vältin moisen työllistymälllä 5.5.2026. Työvoimaviranomaiset eivät onneksi puuttuneet työnhakuuni mitenkään. Kaksi kertaa laadimme puhelimessa suunnitelman, jonka mukaan minun piti hakea 4 työpaikkaa kuukaudessa. Hain aina 4 työpaikkaa valtiolle.fi -palvelussa ja niiden lisäksi kiinnostavia työpaikkaa muuten vain. Raportoin vain valtiolta hakemani työpaikat. Viranomaisten kanssa olin vuoden aikana tekemisissä siis kahdesti. Tai oikeastaan kolmesti, koska menin tyhmyykissäni päättämään työnhakuni saatuani työtarjouksen, joka sitten osoittautui haaveeksi vaan. Piti aktivoida työnhaku uudestaan. Joka kerta viranomainen kysyi olenko kiinnostunut yrittäjyydestä. Se on ansa: pitää vastata ettei ole kiinnostunut. Muutoin voi tulla ongelmia - näin olen ymmärtänyt. Enkä minä laiskana ole kiinnostunut yrittäjyydestä, koska yrittäjien mukaan yrittämiseen kuluu koko e...

Uusi työpaikka!

Kuva
  " Menisit hippi töihin", sanoivat. Ja niin menenkin, aloitan tiistaina 5.5. Digi Helsinki Oy:n pääarkkitehtina. DigiHelsinki on Helsingin kaupungin strateginen kumppani, joka tuottaa keskitetysti kaupungin toiminnan kannalta kriittiset digitaaliset palvelut. Työttömyyteni kesti 12 kuukautta. Vietin työttömyysajastani puolet (6kk) maata pitkin matkustellen junalla ja fillarilla. Oli kivaa. On kivaa myös mennä töihin. Uudessa työpaikassa on paljon hyvää: homma on merkityksellistä. Ei tarvitse miettiä miksi töihin menen. toimisto on Konepajalla, jonne pääsen bussilla ja fillarilla alle puolen tunnin. palkka on edellistä työpaikkaa hieman parempi ja lomat paljon pidemmät (38 päivää vuodesssa, eli 7,5 viikkoa!) ensi kesänä palkallista lomaa on 4 viikkoa ja talvella yksi viikko. taantuma ja lama ei vaikuta kuten yksityisiin yrityksiin. Kaupungin työtekijät ja koululaiset etc tarvitsevat palvelunsa vaikka talous olisikin huono. Huonot puolet ilmenevät aikanaan. Niiden kanssa...

Töitä on tehty!

Kuva
  Olen tehnyt töitä tehnyt yliopiston jälkeen 30v, mutta siinä ollut mukana 1,3 vuotta MIT:ssä opiskelemassa ja kaksi vuoden sapattia / työttömyysjaksoa. Eli töissä olen ollut reilut 26 vuotta. Opiskelin 8 vuotta. Hyvä suhde! Ulkomaillakin olet työskennellyt kolmisen vuotta Kiinassa ja Ruotsissa. Matkustellut olen eläissäni varmaankin 7-8 vuotta. Kv-kokemusta on. Opiskeluaikana tein töitä lukuvuosien aikana, kesälomamatkat rahoitti sossu. Kiitos siitä valtiolle! Työnteon aloitin 15-vuotiaana Sokosmarketin pullonpalautuksessa ja ostoskärryjen keräilyssä. Se ammatti on jo kadonnut ja korvautunut itsepalvelulla. Varmaan vielä 10 vuotta olisi jäljellä, jos joku työnantaja tarttisi fiksun, ammattitaitoisen ja sosiaalisesti lahjakkaan ja huippukoulutetun huippuosaajan. Harva tuntuu tarvitsevan, vähemmän kokeneet ja huonommissa korkeakouluissa opiskelleet ovat ilmeisesti parempia. Tai ainakin enemmän yes-ihmisiä. No, kesä tulee on töitä eli ei. Tai mistä sitä töistä tietää, kesästä kyllä....

Olen työtön ja onnellinen!

Kuva
Olen työtön ja onnellinen. Kun olin töissä Goforella, olin onneton. Koko 2,5 Gofore-vuoden aikana minulle ei ollut kuin korkeintaan puolelle työajasta tekemistä, viimeisinä 6 kuukauden aikana ei mitään tekemistä. Yritin osallistua yrityksen kehittämiseen, mutta se oli varattu sisäpiiriin kuuluville, joilla oli jokaisella monta eri roolia. Toistuvasta pyrkimyksestä huolimatta sisäpiiri ja johto ei halunnut hyötyä osaamisestani kuin todella pieneltä osin. Se oli turhauttavaa, vähän kuin kokkina olisin saanut vain kuoria perunoita, en keittää niitä tai tehdä perunasalaattia tai laatia menuja. Oli tylsää raahautua töihin toimittamaan tyhjää, olin todella yksinäinen, yksinäisempi kuin koskaan aikaisemmin urallani. Se tuntui todella pahalta, ahdisti ja näin jälkikäteen huomaan olleeni stressaantunut, syöneeni ahdistukseeni suklaata ja liikkuneeni liian vähän. Seuraavan työpaikan valitsen huolellisemmin. En usko ”great place to work”-tuloksiin, kysyn onko työpaikalla todellakin jotain teke...