Tekstit

Näytetään tunnisteella työelämä merkityt tekstit.

Suomi nousuun ja nobelit plakkariin!

Kuva
Etätyössä työntekijä on parhaimmillaan. Hän voi keskittyä omaan työhönsä muiden häiritsemättä - ja työpöytää ei tarvitse vaihtaa joka päivä eikä työpöydältä siivota läppäriä ja kirjoja ja papereita kaappiin töiden lopuksi. Ja hakea niitä ja paikkaa aamuisin. On hyvä, ihan parhautta!  Kyllä on työ tehokkaampaa kuin konttorissa, jossa aina joutuu eri mestaan ja sellaisten seuraan, jotka sattuvat  viereisen sähköpöydän äärestä just tänään itselleen työpöydän löytämään.  Myös äänimaailma on kotona parempi. Ei tarvitse kuunnella toisen tiimin tyyppien puheluiden puolikkaita vaan voi kuunnella hc-punkkia repeatilla, jos siltä tuntuu, ja  ihan kaiuttimista kuten kuuluukin.  Lisäksi firman kiinteistökulut ovat minimissään. Kunpa firmat voisivat  läppäreiden hankkimisen ulkoistaa työntekijöille, niin ois parempi, säästäisi euron pari päivässä lisää. Tuottavuus per euro paranisi!  Näin se on, mutta yksi ongelma näkyy olevan. Kun kukin optimoi oman työns...

Pomojen puheita

Kuva
  Kauan sitten minulle oli pomona herra E. Hänellä oli tapana olla oikeassa. Kerran hän ei sitten kaikkien yllätykseksi, erityisesti omaksi yllätyksekseen, ollutkaan oikeassa. Kerroin hänelle osastotilaisuudessa miten asiat ovat. Hän ei hämmentynyt: "Olet kyllä Matti aivan oikeassa, mutta teemme silti eri tavalla eli kuten minä sanon". Näin se on. Kun on valtaa, sitä kannattaa käyttää vaikka tulisikin tehtyä väärä päätös. Mainehan siinä menee ja uskottavuus, mutta vallankäytöllä on hintansa, jonka maksaminen on joskus viisautta! -- Kerran toisessa työpaikassa pomoni sanoi, että ei ole soveliasta puhua työaikana työpaikalla ideologiasta eli työmatkapyöräilystä. Itse hän korosti työaikana työpaikalla miten työsuhdeauto oli hänelle työsuhteen edellytys, mutta se ei ollut ideologiaa. Minä olin, että mitäs vittua tämä tällainen. Semmoista se on, työelämä. 

Työelämän perusteita

Kuva
 Työelämän perusteita:  1) ylitöitä ei pidä tehdä ilmaiseksi ja  2) työantaja hommaa työvälineet. Jos töitä on enemmän kuin ehtii tehdä, ensin tsekataan voiko jotkin tehtävät jättää tekemättä. Jos ei voi ja osa tehtävistä on tilapäisiä, ne voi tehdä maksua vastaan ylitöitä. Jos jokin työ ei ole tarpeen, sen voi jättää tekemättä, mikä voi poistaa ylitöiden tarpeen. Jos kaikki työt ovat tarpeen ja pysyviä, on palkattava lisää työntekijöitä. Saldotunnit eivät ole ylitöitä vaan työsopimuksen mukaisten työtuntien siirtämistä päivästä toiseen. Työvälineet hommaa työnantaja. Tämä pätee vihkoihin, kyniin, läppäreihin, puhelimiin, autoihin, kaivinkoneisiin, elektronimikroskoopoeihin ja MRI-laitteisiin. Ja kaikkeen muuhun. Näistä kahdesta periaatteesta ei pidä tinkiä ikinä.

Työpaikan kriteerit

Kuva
  Kun hain töitä, minulla oli kohtuullisen palkan lisäksi kaksi ehdotonta kriteeriä. 1) Työn pitää olla yhteiskunnallisesti merkityksellistä. Pelkkä osakkeenomistajien rikastuttaminen ei enää riitä minulle - sen olen oppinut katkerasti. 2) Töihin (teen työni toimistossa, ei himassa) pitää päästä noin 30 minuutissa, max 45 minuutissa, sekä fillarilla että julkisilla. Ja kas, tämmöisen työpaikan sain. Tarkoitus on pysyä samassa työpaikassa eläkkeelle asti eli vähintään 8 vuotta. Ja fillarilla melkein joka päivä töihin matkata, bussilla vain harvoin, koska haluan pysyä vahvana ja hyväkuntoisena.

Toimistossa on kivaa!

Kuva
  Ylihuomenna aloitan duunit. Aion mennä joka päivä toimistolle, koska a) siellä on ihmisiä ja ihmisten kanssa on kivaa. b) toimistoni lähellä on paremmat ja useammat lounasraflat kuin kotini. c) työni on täysin riippuvainen kollegoista, joista ainakin osa on toisinaan toimistolla. Ehkäpä he ottavat minusta mallia ja ryhtyvät käymään toimistolla usein. d) toimistolle on 8-12 km fillarilla. Se on just hyvä aamupolkaisu, ei tule hiki, mutta tulee päivän minimiliikunta e) jos sataa, toimiston viereen pääsen bussilla kotini vierestä alle puolen tunnin. f) keskittyminen on paljon helpompaa toimistossa kuin kotona. Helpointa keskittyminen rautatieasemalla ruuhka-aikana ja muissa vastaavissa vilkkaissa paikoissa. Se nyt vaan olisi (minulle, ei ehkä sinulle eikä sinun serkullesi tai kaimallesi) ihan saakelin typerää jäädä himaan töihin. En ikinä ottaisi vastaan työpaikkaa, jos minulla ei olisi mahdollisuutta mennä toimistolle alle 10km päähän himasta. Sellainen elämä olisi aivan painajais...

Valtio rikkoi sopimuksemme

Kuva
  Valtio rikkoi sopimuksemme, joten muutin käytöstäni. Ennen valtio lupasi huolehtia kansalaisista työttömyyden, sairauden, vanhuuden varalta. Vastineeksi odotus oli, että kansalaiset eivät ylenmäärin säästäisi vastoinkäymisten varalta. Nyt valtio ei enää lupaa. Työttömyyskorvauksia on leikattu, sairastaminen käy kalliiksi, ja eläkkeitäkin uhataan olla maksamatta. Näin ollen en enää luota valtioon vaan varaudun itse vastoinkäymisiin. Työttömyyden aikana olen huomannut, että seuraavat kaksi asiaa kannattaa varmistaa: 1. Säästössä on hyvä olla vähintään vuoden nettopalkan verran (nopeasti realisoitavissa olevaa). 2. Pakolliset menot (asuminen, ruoka, lääkkeet, puhelin, HSL, fillari, vaatteet) on hyvä säätää alle odotettavissa olevan ansiosidonnaisen (puolen vuoden työttömyyden jälkeen maksettavan) Kun nämä ehdot toteutuvat, työttömyys ei aiheuta stressiä; sairastumiseen on varaa (siis esim sairaalamaksuihin ja sairaslomaan). Kumpikin ehto toteutuu vain, jos kuluttaa vähän. Siitä toki...

Uusi työ ja uudet kujeet?

Kuva
  Uusi työ ja uudet kujeet? Ehkä. Olen miettinyt miten työ voisi olla kivempaa kuin aiemmin. Mitä voisin itse tehdä? Mitä olla tekemättä? No, ainakin seuraavia: 1. Olen aina kiireetön, minulla on aina aikaa kollegoille, asiakkaille, kaupunkilaisille. Heitä vartenhan töitä teen. 2. Kun juttelen jonkun kanssa, keskityn vain häneen. En esimerkiksi räplää kännykkää tai läppäriä. Muistiinpanot teen kynällä vihkoon. 3. Hymyilen. Se tuo hyvän mielen kaikille. 4. Kohtelen kaikkia kuten halausin itseäni kohdeltavan. En halveksi, mikromanageroi, juorua, nälvi tms. Posin kautta aina vaan. 4. Kysyn kun en tiedä. En oleta, jotta en muodosta vääriä mielikuvia. 5. Keskityn työaikani eli 7h15min päivässsä vain töihini. Uutiset,SoMe etc odottavat. 6. Vaalin työ- ja ajattelukykyäni AI:n tutkituilta vaaroilta. Minulle maksetaan ajattelusta, joten keskityn ajattelemaan. 7. Kehun kollegoita heidän selkiensä takana. 8. Sanoinko jo että olen kiireetön ja hymyilen.

Ikäkriisi

Kuva
  Nyt iski ikäkriisi! Tajusin just, että jos haluan (ja teen työni hyvin ja käyttäydyn ihmisiksi työpaikalla) voinen tehdä töitä DigiHelsingillä eläkeelle asti. Minun ei siis välttämättä (ja siis jopa todennäköisesti) tarvitse enää ikinä kirjoittaa CV:a, saatekirjettä eikä kertoa itsestäni työhaastatteluissa. Ois huikean hienoa vaikka toki itsekehuminen työhaastatteluissa on mielipuuhaani. Työpäiviä on jäljellä vähintään 1933 ja enintään 2832. Miinus lomat eli vähintään minus 7,5*38 eli 285 eli siis jotain 1648 ja 2547 työpäivän välillä. Nyt vaan tarttee kaikin keinoin pyrkiä ylläpitämään terveyttä, jotta jaksan vielä eläkkeelläkin pyörämatkailla Sisiliaan. Se olkoon tavoiteeni!

Vuosi ilman työtä on riittävän pitkään.

Kuva
  Vuosi on pisin siedettävä aika olla tekemättä töitä. Vuoden jaksaa puuhailla kaikenlaista, matkustella, viettää paljon aikaa yksin (kaverit töissä päivisin). Vaan sitten alkaa ahdistaa, tekee mieli päästä aikuisten päivähoitoon puuhastelemaan muiden aikuisten kanssa jotain edes pienessä määrin yhteiskunnalle hyödyllistä.   Olen ollut eläissäni kahdesti vuoden työttömänä. Molemmilla kerroilla noin 11 kuukauden jälkeen alkoi tehdä mieli päivähoitoon - ja säännölliseen elämään, lähtemään kotoa aamuisin fillarilla ennen kahdeksaa Kahvisiskoille ja sieltä sitten yhdeksän jälkeen töihin. Oi että se on kivaa. Onnekseni molemmilla kerroilla pääsiin puuhasteluporukoihin takaisin!  Mutta vaikka työ ja yhteinen puuhastelu on tärkeää, niin mikä vain puuhastelu ei käy.  Ensinnäkin puuhastelulle on oltava toimisto, jonne pääsee fillarilla ja julkisilla alle 45 minuutin. Näin on ollut minulla melkein aina, vain muutaman vuoden toimisto oli kauempana. Ja siksi olen päätynyt Roihuv...

Vältin pitkäaikaistyöttömyyden!

Kuva
  9.5.2026 olisin muuttunut pitkäaikaistyöttömäksi ja ehkä joutunut viranomaisten erityistoimenpiteiden kohteeksi. Onneksi vältin moisen työllistymälllä 5.5.2026. Työvoimaviranomaiset eivät onneksi puuttuneet työnhakuuni mitenkään. Kaksi kertaa laadimme puhelimessa suunnitelman, jonka mukaan minun piti hakea 4 työpaikkaa kuukaudessa. Hain aina 4 työpaikkaa valtiolle.fi -palvelussa ja niiden lisäksi kiinnostavia työpaikkaa muuten vain. Raportoin vain valtiolta hakemani työpaikat. Viranomaisten kanssa olin vuoden aikana tekemisissä siis kahdesti. Tai oikeastaan kolmesti, koska menin tyhmyykissäni päättämään työnhakuni saatuani työtarjouksen, joka sitten osoittautui haaveeksi vaan. Piti aktivoida työnhaku uudestaan. Joka kerta viranomainen kysyi olenko kiinnostunut yrittäjyydestä. Se on ansa: pitää vastata ettei ole kiinnostunut. Muutoin voi tulla ongelmia - näin olen ymmärtänyt. Enkä minä laiskana ole kiinnostunut yrittäjyydestä, koska yrittäjien mukaan yrittämiseen kuluu koko e...

Uusi työpaikka!

Kuva
  " Menisit hippi töihin", sanoivat. Ja niin menenkin, aloitan tiistaina 5.5. Digi Helsinki Oy:n pääarkkitehtina. DigiHelsinki on Helsingin kaupungin strateginen kumppani, joka tuottaa keskitetysti kaupungin toiminnan kannalta kriittiset digitaaliset palvelut. Työttömyyteni kesti 12 kuukautta. Vietin työttömyysajastani puolet (6kk) maata pitkin matkustellen junalla ja fillarilla. Oli kivaa. On kivaa myös mennä töihin. Uudessa työpaikassa on paljon hyvää: homma on merkityksellistä. Ei tarvitse miettiä miksi töihin menen. toimisto on Konepajalla, jonne pääsen bussilla ja fillarilla alle puolen tunnin. palkka on edellistä työpaikkaa hieman parempi ja lomat paljon pidemmät (38 päivää vuodesssa, eli 7,5 viikkoa!) ensi kesänä palkallista lomaa on 4 viikkoa ja talvella yksi viikko. taantuma ja lama ei vaikuta kuten yksityisiin yrityksiin. Kaupungin työtekijät ja koululaiset etc tarvitsevat palvelunsa vaikka talous olisikin huono. Huonot puolet ilmenevät aikanaan. Niiden kanssa...

Töitä on tehty!

Kuva
  Olen tehnyt töitä tehnyt yliopiston jälkeen 30v, mutta siinä ollut mukana 1,3 vuotta MIT:ssä opiskelemassa ja kaksi vuoden sapattia / työttömyysjaksoa. Eli töissä olen ollut reilut 26 vuotta. Opiskelin 8 vuotta. Hyvä suhde! Ulkomaillakin olet työskennellyt kolmisen vuotta Kiinassa ja Ruotsissa. Matkustellut olen eläissäni varmaankin 7-8 vuotta. Kv-kokemusta on. Opiskeluaikana tein töitä lukuvuosien aikana, kesälomamatkat rahoitti sossu. Kiitos siitä valtiolle! Työnteon aloitin 15-vuotiaana Sokosmarketin pullonpalautuksessa ja ostoskärryjen keräilyssä. Se ammatti on jo kadonnut ja korvautunut itsepalvelulla. Varmaan vielä 10 vuotta olisi jäljellä, jos joku työnantaja tarttisi fiksun, ammattitaitoisen ja sosiaalisesti lahjakkaan ja huippukoulutetun huippuosaajan. Harva tuntuu tarvitsevan, vähemmän kokeneet ja huonommissa korkeakouluissa opiskelleet ovat ilmeisesti parempia. Tai ainakin enemmän yes-ihmisiä. No, kesä tulee on töitä eli ei. Tai mistä sitä töistä tietää, kesästä kyllä....

Punttisali vs työnhaku, puhelinetiketti, työnhakuni tilanne

Kuva
Tylsää mutta pakollista   Työnhaku, punttisali ja hammasvälien puhdistaminen hammaslangalla - mitä yhteistä? Taulu-ravintola  No, hommia joista ei saa minkäänlaista nautintoa, joihin kuluu aikaa vaikka olisi parempaakin tekemistä. Mutta samalla hommia, jotka vaan on tehtävä ja joita ei voi ulkoistaa kuten vaikkapa siivousta ja lumitöitä ja auton ajamista. Onneksi punttisalilla tarttee käydä ja töitä hakea vain kahtena päivänä viikossa. Maanantaisin ja torstaisin. Vaikke punttisalilla käymisestä ja harjoittelusta en pidäkään, olen eläissäni käynyt ainakin 15 eri salilla ainakin kolmessa maassa. Aloitin ystäväni opastuksella sivariaikanani 1997, kävin 5 kertaa viikossa. Sittemmin olen melkein joka vuosi aloittanut uudestaan ja lopettanut. Aloitan talvella, lopetan kun sää paranee keväällä. Tavoitteena ei koska ole ollut kasvattaa isoja lihaksia vaan ainoastaan pitää yllä hyvinvointia. Mitä vanhemmaksi elän, sitä useammin salilla varmaan kannattaisi käydä, kesälläkin.  Puh...