Mane

  Picasso syntyi Malagassa ja siksi täällä on Picasso-museo. Niitähän on muuallakin kuten Pariisissa ja Barcelonassa ja Madridissa on Guernica. Malagassa on museon lisäksi ja ihmisjoukkoja vierastaville kokonainen kaupunginosa oman elämänsä picassojen ja muiden graffiti-taitelijoiden töitä. Ne ovat erittäin taiten tehtyjä, taidehistoriallisestikin tiedostavia. Poliittisesta tiedostavuudesta puhumattakaan. Espanjaa osaaville samassa kaupunginosassa on vasemmistolainen kirjakauppa, josta voi ostaa uusimmat ja hyllystä puuttuvat teokset. Joskus kiinnostavin luovuus on muualla kuin museoissa. Vai olisiko useimmiten?

Äänen lumon tiloissa suhisi ja kohisi 12.12. Helsinki Experiment oli koonnut paikalle suomalaisia ja norjalaisia kokeellisen musiikin säveltäjiä ja esittäjiä. Olipa paikalla yleisöäkin yli 50 henkeä, aivan kaikille ei edes riittänyt omaa tuolia vaan kokeellisen musiikin ystäviä hengaili pitkin Äänen lumon hyvin askeettista tilaa.  Ensiksi soitti Miio Holopainen ja hänen ääniteknikkonsa Olli. Holopainen soitti viulua ja sääti jotain merkillistä tietokoneellaan ja joukolla muita pyödällä majailleita laitteita. Tulos oli aluksi hiljaista vinkunaa, mutta vähitellen laitteista löytyi tiukkaa potkua ja musiikki muuttui primitiivisen rytmikkääksi vinkunan taustalla.  Seuraavaksi esiintyneen Astrid Helena Frej Møllerin lauluääni toi mieleen nuoren Brörkin, mutta siiten yhtäläisyyden jäivätkin. Møller käytti laajaa ääntään ja erilaisia looppilaitteita ja ties mitä luodakseen voimakkaan äänimaton, joka jaksoi loppuun asti yllättää. Hänet löytää =>  @astridhelenafm Viimekseiksi l...

  Impivaara - uusi maailma / IC-98 / Ateneum Finnish National Art Museum, Helsinki Turkulainen käsitetaiteilijakaksikon IC-98:n uusin teos Impiraava on uusi tulkinta Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä ja sen kautta ihmisen vaikutuksesta luontoon ja sen kautta itseensä. Impivaara on kronologisesti etenevä videoteos. Alussa näemme miten Impivaaralta avautuu näkymä loputtoman metsän yli niin kauas kuin silmä siintää. Yhtäkkiä metsän rauhan rikkoo laukaus, toinenkin, ja korpit nousevat lentoon raakkuakseen kuin varikset. Seuraavaksi metsään ilmestyy valkea, taloja, ja ihmisiä, veljekset hevosineen. Kirjan tarinan mukaisesti he näkevät hevosensa silmät paholaisen silminä, häätävät pahan metsästä kekäleitä heitellen. Siitä alkaa ihmisen kausi näillä saloilla, talot nousevat, palavat, veljekset pakenevat susia, turhaan. Veljesten jälkeen tulevat muut ihmiset kaivinkoneineen, junine, kaatavat metsän, nostavat tilalle kaupungin, jonka luonto ottaa haltuunsa fossiilisen polttoaineen muuto...

Helsinki biennale, HAM-museo Tennispalatsissa: taidetta, jolla on sanoma, joka on kerrottu tarkalleen teosten esittelyjulisteissa. Helppoa katsojalle, ei tarvitse miettiä, ihmetellä eikä oivaltaa, voi vain olla samaa ahdistunutta mieltä taitelijoiden kanssa maailma surkeasta tilanteesta ja kaikenlaisen kolonialismin ja militarismin pahuudesta. Teokset ovat taidokkaita, niiden tekemiseen on mennyt aikaa ja ahdistusta. Vaan mitä jää katsojalle? Minulle jäi tunne, että tiesin jo tämän kaiken, että taide voisi olla muutakin kuin luento maailmasta, vaikkapa väline oman ajattelun syventämiseen. Ja taide voisi olla tuhmaa, tai ainakin se voisi olla muutakin kuin hyväksyttynä syntyneiden mielipiteiden ja asenteiden kertaamista. Onneksi museokortti. Muutoin harmittaisi.  

Kati Outisen uraan keskittyvässä näytössarjassa oli tänään (27.3.2023) kaksi Eija-Liisa Ahtialan ohjaamaa teosta: Missä on missä (vuodelta 2009) ja Marian ilmestys (vuodelta 2011). Ensimmäinen kertoo runoilijasta, joka lukee Algerian sisällissodassa tapahtuneesta joukkomurhasta, jossa ranskalaiset ihan syyttä suotta tappoivat kymmeniä siviilejä öiseen aikaan. Jälkimmäinen kertoo Marian ilmestyksiä käsittelevän näytelmän/elokuvan tekemisestä.  Missä on missä on hurjan intensiivinen elokuva. Tarina on järkyttävä, sisällissodan/vapaussodan tapahtumat tuodaan alussa esiin unenomaisina, mutta realistisina, sen jälkeen teoksessa runoilija (Outinen) yrittää keskittyä kirjoittamaan teosta tapahtuneesta, ja myös toisesta todella tapahtuneesta veriteossa, jossa kaksi poikaa tappa kolmannen. Elokuvassa on mukana arkistokuvaa sodasta, sodista. Teos on kokonaisuudessaan leikattu neljään samanaikaisesti näkyvään ruutuu, joiden välillä tapahtumat liikkuvat. Teoksessa on myös uskonnollinen taso, j...

Taidemaailmassa  Mitä on taide? Miksi jokin esine on taidetta ja jokin toinen ei? Miksi jonkin esineen tai esityksen tekijä on taiteilija ja miksi joku toinen melko vastaavan tehnyt ei ole? Nämä taidefilosofian peruskysymykset tulivat mieleeni käydessäni neljän taidenäyttelyn avajaisissa torstaina 16.2.2023. Linn Fernström Kirjoitin 1990-luvun alkupuolella proseminaariesitelmän Arthur Danton taidefilosofiasta, joka tarjoaa mielestäni käyttökelpoisen vastauksen taidetta koskeviin kysymyksiin. Danto mukaan taidetta on kaikki, mitä taidemaailma pitää taiteena.  Taidemaailmaan kuuluvat galleriat, museot, taiteilijat, kriitikot - ja luonnollisesti näitä instutuutioita kannatteleva yleisö, katsoja ja ostajat. Galleriat tuovat nähtäville esineitä ja teoksia, jotka taidemaailma joko hyväksyy tai ei. Gallerioiden asiakaskunnalla, yleisöllä, lienee jokin osuus tähän. Jos galleriassa esillä oleva ei mene kaupaksi, sen on vaikeampaa tulla uudestaan esille ja taidemaailman hyväksymäksi....

Muistan Markus Copperin 1990-luvulta miehenä, joka leikkasi kätensä. Jostain syystä hänen taiteensa jäi lähes kokonaan katsomatta 1990-luvulla ja sen jälkeen. Muistan ystäväni Päivi Nikkilän Voima-lehteen kirjoittaman artikkelin Copperista, hänen elämästään Berliinissä, taiteesta. Vaan siinä kaikki, häpeäkseni minun on tunnustettava moukkamaisuuteni, tietämättömyyteni.  Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä tutustua kenenkään taiteilijan tuotantoon, jos tuotantoa on säilynyt taiteiljan kuoleman jälkeen. Ikäiseni Copper kuoli liki 4 vuotta sitten, ja nyt hänen tuotantoaan on koottu Kiasmaan kahden kerroksen verran.  Tapani mukaan aloitimme näyttelyyn tutustumisen 5. kerroksesta, jonne pääsee hissillä. Näimme tuotannon uusimmista töitä vanhempiin, taiteilijan kehityksen lopusta alkuun. Se ei haitannut, koska Copperin tapa tehdä taidetta oli jo alkuvaiheiden performansseissa merkillisen kypsä. Hän tiesi miten herättää katsojassa vahvoja tunteita: kädentaitojen ihailua, luovuu...

  Kuvittele huone, oikeastaan halli, jossa on 34 suurta valkokangasta. Jokaisella valkokankaalla on video lapsista leikkimässä. Jotkut hyppivät narua Hong Kongin betonisilla pihoilla, toiset laskevat hiilivuorta alas autorenkaassa jossain Aasiassa, kolmannet käyvät lumisotaa Saksassa, neljännet heittevät littanoita kiviä veteen, ja nin edelleen. Leikit ovat erilaisia, mutta kaikissa on jotain samaa. Vilpitön, välitön ilo yhdessä tekemisestä, likunnan ja likkumisen ja oman vartalon käytön riemu, nauru ja hymyt. Kuten näyttelyn yhteydessä näytettävässä videossa sanotaan, aikuisesta katsojasta, että hän ei ehka niinkään katso lasten leikkejä vaan omien muistojensa leikkejä, lapsuuden talvia ja kesiä, ystävia, joihin yhteys on katkennut. Francis Alÿs on belgialainen arkkitehti, kuvataiteilija, performanssitaiteilija ja dokumentaristi. Hän on asunut vuodesta 1986 MeksIkossa ja matkustellut sieltä ympäri maailmaan kuvaamassa lasten leikkejä. Yhdessä muutaman muun taitelljan, leikkaajan, ...

Herrojen Houseago, Cave ja Pitt yhteinen taidenäyttely (We) sai avajaispäivänään paljon julkisuutta. Harva tuntee (tai niin luulen ainakin) Houseago, muttta melko moni Cave ja liki kaikki ovat nähneet Pittin valkokankalla tai telkkarissa tai puhelimessaan. Housego on keksinyt yhteisnäyttelyn uudestaan ja pyytänyt kaverinsa mukaan omilla veistoksillaan. Lippujen menekki lienee taattu - onneksi museokortilla pääsin tavallaan ilmaiseksi näyttelyyn.  No, mitä siellä sitten oli? Houseago oli tuonut näyttelyynsä suuria patsaitaan, osa niistä punapuusta moottorisahaveisettyjä (suomessa männystä moottorisahaveistettyjä pidetään maaseudun ITE-taiteena), osa monimukaisemmin rakenettuja ihmishahmoja, olipa siellä iso pöllökin ja koko joukko maalauksia.  Yksikään Houseago teos ei erityisemmin puhutellut minua. Vaikkapa Matti Kalkamon RAW-näyttelyn veistokset olivat vavahduttavampia, ajatuksia ja tunteita herättävämpiä. Houseagon teokset tuntuivat vaativan seurakseen kertomuksia taiteilija...

Ihminen on kielellinen olento. Ilmaisemme itseämme kielellä, puhumalla. Mutta olemme paljon muutakin, ilmaisemme itseämme myös muin keinoin. Iggy Lond Malmborg in teos Things in my mouth tutkii kielen ja ilmaisun ja yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden ja niiden perusteita. Näimm teoksen Tallinnassa Kanuti Gildi Saalissa. Satuimme esitykseen, jonka jälkeen Iggy kertoi teoksen synnystä ja sen taustalla olevista filosofisista ja teatteritaiteellisista ajatuksista. Teoksen alku Teos oli minulle vaiketa katsottava. En saanut siitä aluksi mitään tolkkua. Ennen esitystä Iggy pyysi yleisöä säästämään kysymykset, välttämään esityksen keskeyttämistä. Esitys alkaa pitkällä monologilla, näyttämöllä on polvillaan kaksi hahmoa, joista toinen nousee myöhemmin ylös. En kerro mitä toinen tekee. Iggyn seuraan liittyy toinen esiintyjä. Esitys on pääosin kielellinen, käyttää tilaa mielenkiintoisesti: esiintyjät kävelevät katsomon alta, mutta heidän äänensä kuuluu muualta. Välillä esityksessä e...

HePon torstainen Animal Spin -spinning-harjoitus oli tällä kertaa penkkivoittoinen. Lämmittelyn jälkeen pitkiä putkivetoja nousevalla kadenssilla (100-130 rpm). Sitten viisi minuuttia 15 sekunnin on-off vetoja vuoroin putkelta ja penkista 140 rpm:n kadenssilla. Siinä jo pulssi hieman nousi ja pyörä ryskyi. Lopuksi pitkät penkkivedot nousevin kadenssein. avg HR 148; avg rpm 111.  Hyvin meni. Tosin tuli enemmän hiki kuin koskaan aiemmin. Se varmaankin johtui palautusten lyhyydestä, nehän olivat vain minuutin kukin. Pitkissä penkkivedoissa tapahtui kummallinen ilmiö.  Vaikka pidin kadenssin ja vastuksen samana koko vedon ajan, niin syke tasaantui ensin johonkin arvoon (esim 160) ja sitten muutaman minuutin pyörittämisen jälkeen se laski noin 8 iskua minuutissa. Outoa, ilmeisesti elimistö tottuu rasitukseen ja ryhtyy  toimimaan taloudellisemmin. Tai sitten pyöritystekniikka paranee. Pitää tarkkailla jatkossa josko samaa tapahtuu.

Lauantaina 11. toukokuuta kävin katsomassa Pia Lindyn uuden tanssiteoksen Oh! Ligthness demo-esityksen. Esitys on osa Lindyn jo kohta vuosikymmenen jatkunutta Kohta joku tanssii -projektia. Olen seurannut projektia ja Lindyn työtä yleisemminkin vuodesta 2007, jolloin sattumalta satuin Pietarissa naistanssikonferenssiin, jossa Lindy esiintyi. Lindyn liikekieli on kiehtova, hyvin omintakeinen. Omintakeista on myön hänen tapansa käyttää ääntää tajunnanvirtamaisesti osana esityksiään. Useimmitenhan tanssijat vaikenevat. Pidän yllättävistä, tavallaan mielettömistä puheosuuksitsta. Ne jotekenkin herättävät ajattelemaan tanssi uudella tavalla. Oh Ligthness! oli hieman erilainen kuin Lindyn aiemmat. Hänen mukaansa kyseessä oli keino purkaa jo harjoituksissa aika valmiiksi muotoutunutta teosta ja tuoda siihen mukaan enemmän improvisaatiota, joka on Lindyn vahvin osa-alue. Omien sanojensa mukaan. Kannattaa seurata Pia Lindyn työtä. Se on erinomaisen kiinnostavaa ja kiehtovaa.

Eduskunta II näytelmässä - joka on kaikinpuolin erinomainen, hyvin kirjoitettu ja valloittavasti ohjattu - toistetaan usein väite, jonka mukaan suomalaisilla eläkevakuutusyhtiöillä (Varma, Ilmarinen, etc) on paljon valtaa Suomessa, koska ne pitävät hallussaan Helsingin pörssiä. Vakuutusyhtiöt pystyvät väitteen mukaan määräilemään yhtiöitä, pallottelemaan EK:ta yms. Nimittämään ihmisiä tai ainakin kulisseissa vaikuttamaan ratkaisevasti.  Sijoituksia eläkevakuutusyhtiöillä on noin 137 miljardia euroa . Osakkeisiin on sijoitettuna reilu kolmannes eli 55 miljardia . Osakesijoituksista Suomeen on 13 miljardia  eli reilu viidennes. Ulkomaisiin osakkeisiin on sijoitettu 42 miljardia . Onko väite siis tosi. Onko 13 miljardia riittävän paljon Suomen dominoimiseen? Helsingin pörssin kokonaisarvo oli tänään 163 miljardia , joten eläkevakuutusyhtiöt omistavat pörssistä noin 8 prosenttia. 8 prosentin omistusosuus on aika suuri. Mutta jos Suomea voi dominoida 13 miljardilla, nii...