Tekstit

Näytetään tunnisteella chatgpt merkityt tekstit.

ChatGPT and the Future of AI / Terrence J. Sejnowski

Kuva
Kirjansa alussa Sejnowski kertoo, miten tämä hänen uusin kirjansa oli helppo kirjoitta verrattuna vuonna 2018 ilmestyneeseen Deep Learning -kirjaan. Kas, nyt apuna voi käyttää ChatGPT:tä, eikä tarvitse itse kirjoittaa kaikkea.  Ja niin Sejnowski tekee. Jokaisen luvun lopussa on ChatGPT:n laatima yhteenveto, joka kertaa tavanomaiseen oppikirjan tapaan luvun pääkohdat. Vaan ei siinä vielä kaikki. Myös pääosa lukujen tekstistä on ChatGPT:n kirjoittamaa, tai ainakin näin Sejnowski väittää. Hän kysyy ChatGPT:ltä kuhunkin asiaan liittyviä kysymyksiä, esimerkiksi “What is thinking” ja liittää saamansa vastauksen kirjaan sellaisenaan (tai muokattuna, kirja ei kerro). Osa vastauksista - ja Sejnowskin omasta tekstistä - kertoo, että hän ei aivan tiedä mistä kirjoittaa, esimerkiksi Descartes’n kuuluisaa lausetta hän tulkistee ajattelemisesta kertovaksi. No, hän ei ole filosofi. Kirja on luettelomainen, koska ChatGPT:n vastaukset ovat luettelomaisia. Kirjan tavoitteena on kertoa miten ChatGPT ...