Tekstit

Näytetään tunnisteella travels merkityt tekstit.

Tartto ja palava kaivovesi.

Kuva
Kauan sitten, varmaankin heti Neuvostoliiton hajoamisen ja Viron itsenäistymisen jälkeen, olin mukana HYY: (Helsingin yliopiston ylioppilaskunta) vihreiden matkalla Tartoon. Saavuimme junalla, tapasimme paikallisia.  Kirkkain muistoni on vierailu entisessä lentotukikohdassa. Siellä kaivovesi paloi. Tarinan mukaan NL:n ilmavoimissa harjoitustuntien määrän mittari oli kulutettu kerosiini. Jos eivät viitsineet lentää, valuttivat kerosiinin maahan ja niinpä pohjavesi paloi. Näin muistan, muuta en muista, paitsi senaikaisen harmauden, ystävien (en muista kenen) seuran. Tänään Tartto on kaunis, kaupungin ikä ja historia Hansa-liiton jäsenenä näkyy tass, talot ovat kunnostetut, vanha osan upeuden viereen, onneksi vähän matkan päähän on rakennettu globaalistisia lasirakennuksia, joita ei onneksi raatihuoneentorilta näe.  Majoittauduin yliopiston päärakennusta vastapäätä hotelli Antoniukseen. Kiva mesta, ylellinen. Yliopisto on kuin Helsingin pienoiskoossa. Illalliseksi Kolm Tilli -rav...

Museobaarit

Kuva
Jotkin baarit, kapakat ja ravintolat kertovat menneestä enemmän kuin useimmat museot. Ne ovat onnistuneet säilymään entisaikojen itsenään nykyisyyden vaatimusten keskellä, ja niissä aikaansa viettävät huomaamattaan ymmärtävät jotain menneestä ja sen vaikutuksesta nykyhetkeen, heihin itseensä.  Tänään kävimme illallisella Alter Simpl -ravintolassa Münchenissä. Siellä ovat yli 100 vuotta sitten kokoontuneet  Simplicissimus -lehteen kirjoittaneet satiirikot, muun muassa Mannin veljekset. Lehden loistoaika oli 1900-luvun alussa, sitten sen ja muun satiirin merkitys heikkeni, ja lopulta natsit ajoivat satiirikot maanpakoon ja kaappasivat lehden. Lehti lopetti ilmestymisen vuonna 1944. Baari elää yhä, seinillään leuden etusivuja, kuvia menneistä kirjoittajista. Vähän vastaava baari on Berliiniin Bonnista muuttanut Ständige Vertretung, jonka historian ulottuu jakautuneen Saksan aikoihin, jolloin samannimisessä baarissa tapasivat liittotasavallan poliittisen eliitin kerma. Myöhemmin p...

Interrail 2023 - lutikoista ja hyttysistä

Kuva
Lutikoista. Jotkut niitä pelkäävät, mutta se on kyllä aika turhaa. Lutikoita on hyvin, hyvin harvoissa hotelleissa Euroopassa. Majoituin sapattivapaani (13kk) aikana 12 eri Euroopan maassa 77 eri hotellissa reilun 6kk ajan. Yhdessäkään ei ollut lutikoita. Osa hotelleista oli halpoja, osa keskihintaisia. Ainoa varotoimeni oli pitää matkatavarani muovisissa kasseissa ja telineen päällä. Se on muutenkin viisasta, koska kun ei pura kamoja kasseista, niitä ei tarvitse aamulla pakata uudestaan! Vaatteet kuivasin henkareissa joko ulkona tai sisällä, en tuolien selkänojilla tms. Eläissäni olen matkustanut ainakin 6 vuotta ja sen lisäksi asunut yhteensä 3,5 vuotta Kiinassa, USA:ssa, Espanjassa ja Saksassa. Ainoat kokemani luteet ovat olleet San Diegossa 5-tähden luksushotellissa, mutta niistäkin pääsimme koti-Suomessa eroon helposti. Isoin riski matkoilla on (omien terveysongelmien, jotka uhkaavat kotimaassakin, lisäksi) liikenne. Mikään muu ei pääse lähellekään riskinä. Liikenteessä on viisast...

Interrail 2023 - miten matkustaa Helsingistä paikkaan X maata pitkin

Kuva
Uusin versio tästä Facebookissa . Ryhmässä moni usein kysyy, miten päästä Suomesta paikkaan X junalla ja miten pitkälle pääsee esimerkiksi 2 yössä . Jotta tätä ei tarvitsisi toistuvasti kysyä, kirjoitan lyhyesti miten Suomesta matka sujuu maata pitkin keskiseen ja eteläiseen Eurooppaan helposti, mukavasti ja nopeast i. Lyhyesti : A) yölaivalla Turusta Tukholmaan, päiväjunalla Hampuriin B) jos haluaa etelään, yöjunalla Baseliin ja siitä eteenpäin aamulla. C) Jos haluaa länteen/lounaaseen tai kaakkoon, niin yö Hampurissa ja aamujunalla matkaa jatkaen. Myös Baselin kautta pääsee nopeasti kaakkoon (Pariisi) ja länteen (Lontoo). D) Münchenin kautta on myös hyvä matkustaa yöjunalla kaakkoon, katso kohta 10, mutta tämä on hyvä tarkistaa joka kerta. E) Berliiniin ehtii yhdessä päivässä Tukholmasta. Tarkemmat ohjeet: Ensimmäinen etappi on Tukholma. Sinne pääsee Helsingistä nopeiten ja halviten Turun kautta Vikingin yölaivalla. Laiva lähtee kello 20.55, ja siihen ehtii hyvin kello 17.30 lähtev...

Pyöräretken matkatavarat

Kuva
 Olen lähdössä pitkälle pyöräretkelle. Kilometrejä kertynee useita tuhansia ja aikaa kuluu kuukausia. Tavoitteenani on pyöräillä Travemündestä Lissaboniin, Gibraltarilla, Gironaan ja ehkäpä vielä takaisinkin.  Pitkälle matkalle, jopa Europan sydänmailla, on pakattava tarpeelliset mutta vain tarpeelliset tavarat. Parin viikon tavarat riittävät pariksi kuukaudeksi. Matkan pidentyminen ei lisää tarvittavien tavaroiden määrää.  Minulla on mukanani noin 15 kiloa tavaroita. Kuljetan ne kahdessa Ortliebin takalaukussa ja yhdessä tankolaukussa.  Matkatavarani ja pyöräni Matkatavarani ovat suunnilleen eli muistaakseni seuraavat. Huomaa, että aion asua hotelleissa enkä aio valmistaa ruokiani itse.  Matkatavaroideni paino lähtiessä on noin 15 kiloa.  Pyöräilyvaatteet 3 lyhyet ajohousut (bibsit) (pärjään usean sadepäivän, ei haittaa jos yhdet hajoavat) 3 ajopaitaa Rainlegs Sadehousut (goretex) Sadetakki (jokin vanha, ei kalvotakki) Kengänsuojat  Sealskinsin veden...

Koronan jälkeen Berliiniin bisselle

Kuva
Ylen uutisessa  UPI johtaja Mika Aaltola ja muut asiantuntijat ennustavat, että matkailu ei enää palaa ennalleen, ehkei koskaan tai ei ainakaan kovin pian. Uuden pandemian - ja paikallisten epidemioiden - pelko pitää rajat suljettuina vielä pitkään. Ensimmäiseksi avautunevat mahdollisuudet matkustamiseen Europassa, mutta kaukomatkat saattavat jäädä haaveeksi vielä pitkäksi aikaa. Praterissa Valtiot saattavat vaatia todistuksia immuniteetista, järjestää hyvinkin vaivalloisia tarkastuksia ja asettaa muitakin rajoituksia. Lisäksi lentoyhtiöiden konkurssit vähentävät tarjontaa, mikä lisää kysyntää. Ja kaiken huipuksi, matkalle lähteminen saattaa johtaa 2 viikon karanteeniin kohdemaassa ja toisen kerran kotimaassa. Päivän työmatkat Suomesta Eurooppaan eivät enää ole mahdollisia. Eivät myöskään IT-projektit, joissa konsultit lentävät muutamaksi päiväksi viikossa töihin muihin maihin. Tämä rikkoo monen konsultti- ja softafirman liiketoimintamallin ja ne joutuvat keskittymään enemmä...

Suosikkihotellini

Kuva
Muisteluni jatkuvat. Olen jo kirjoittanut elämäni  kahviloista ,  baareista ,  kodeistani  ja työpaikoistani . Tänään muistelen suosikkihotellejani. Osassa niistä olen yöpynyt useasti, mutta joissakin vain ikimuistoisen kerran. Osa hotelleista on hienoja, jopa ylellisiä. Jotkut muuten vain ainutlaatuisia tai sattuneet elämässäni erityisen merkittävään hetkeen. Pitemmittä höpöttelyittä, Manen suosikkihotellit. (1) Olde Main Bellevue Heritage Hote l, Darjeeling, Intia Hotellihuoneemme Vuonna 2001, juuri ennen 9/11-iskuja, matkustimme Intiassa ystäviemme Jullen ja Mammun kanssa. Pakenimme Kolkatan kuumuutta vuoristoon Darjeelingiin. Majoittauduimme Main Bellevue-hotellin, koska sieltä piti nimensä mukaisesti olla hieno näköala  Kanchenjungalle , maailman kolmanneksi korkeimmalle vuorelle. Valitsimme monesta vapaana olevasta huoneesta sviitin, josta näköalan piti olla erityisen vaikuttava. Vaan ei ollut, koska oli sadekausi. Viivyimme Darjeelingissa va...

Around the world in 80 trains - Monish Rajesh

Kuva
Around the world in 80 trains - Monish Rajesh  Junat ja kirjat sopivat yhteen. Junassa voi sekä lukea että kirjoittaa ja jos on erityisen ovela, voi matkustaa junilla ja kirjoittaa matkastaan kirjan. Tai sitten voi sijoittaa kirjansa tapahtumat junaan Agatha Christien tapaan.  Monish Rajesh on aiemmin kirjoittanut kirjan junamatkoistaan Intiassa. Junamatkailun kipinä jäi häntä polttelemaan, joten  pakkasi reppunsa ja sulhasensa ja lähti kiertämään maapalloa 80 kuluisalla junalla. Oikeastaan varsinaisesti Monish ja Jem eivät kiertäneet maailmaa vaan matkasivat Lontoosta Euroopan ja Venäjän halki Kiinaan, sieltä Vietnamiin ja Signaporeen, kiersivät sitten Kanadaa ja USA:ta kunnes palasivat Tiibetin ja Venäjän kautta. Ympäri maailma vaan ei maailman ympäri.  Kirja kertoo nimensä mukaisesti pääosin 80 junasta. Junissa Monish ja Jem tapaavat erikoisia ihmisiä, keskustelevat heidän kanssaan milloin mistäkin, mutta erityisen paljon junista ja matkailusta. Mon...