Mane

Pienessä romaanissa pieniä asiota pienesti kerrottuina. Siis sellaisia arkisia asioita, opettamista, sukulaisuussuhteita, perhehistoriaa, Japanin ja Korean historiaa, pachinko-pelisalien meteliä ja japanin rautateiden loistokkuutta.  Ehkäpä ne ovatkin suuria asioita, suurempia kuin vakoilutarinat tai murhamysteerit tai kuuluisuuksien elämäkerrat. Niin voi olla, ja siksi Dusapinin pienoisromaani pitää otteessaan paljon kauemmin kuin 175 sivun olettaisi.  Tapahtumapaikka on Tokio. Claire, Koreasta paenneen pariskunnan Ranskaan muuttaneen tyttären tytär palaa isovanhempiensa luo. Tarkoitus on viimein, 50 vuoden jälkeen, saada isovanhemmat vierailemaan Koreassa. He ovat asuneet korealaisessa kuplassa japania juuri puhumatta. Isoisä omistaa pachinko-pelisalin, isoäiti on kotona. Aikansa kuluksi Claire opettaa japanilaiselle Minko-tytölle ranskaa, mutta vähitellen käy ilmi, että Minko opettaa Clairelle elämää. Tapahtumat ovat näennäisen pieniä. Claire tuskailee isovanhempiensa ja he...

Moniääninen, episodimainen pienoisromaani kertoo Leonardo da Vincin elämän: miten hänen äitinsä tuli kaapatuksi Italiaan jostain kaukaa Volgan tai muun suuren joen varrelta, miten nuoren naisen ostanut rikas mies silloisen tavan mukaisesti saattoi orjansa raskaaksi ja miten hellämielisenä antoi lahjakkaalle pojalle mahdollisuuden.  Poika kasvoi vapautuneen orjan lapsena, lahjakkuutensa myötä pääsi mestareiden oppiin piirtämään ja kuvanveistämään, miten silloisessa yhteiskunnassa sodomia oli sekä yleistä että tuomittavaa, ja miten lahjakkaasta Leonadosta vähitellen tuli historiassa tunnettu yleisnero.  Leonardolla oli joustava moraali. Kun Italian kaupunkivaltiot sotivat keskenään, Leonardo onnistui pysymään voittajien puolella puolta herkästi vaihtaen. Hän työskenteli eniten maksavalle ja turvallisuuden takaavalle.  Ja sitten jossain vaiheessa Leonardo tuli maalanneeksi Mona Lisan, joka kirjan mukaan ei ollut ylimys vaan niin sanotusti tavallinen tallaaja.  Kirja on ...

Pitkästä aikaa uusi näkökulma jatkosotaan. Nyt ei olla rintamalla, ei edes kotirintamalla. Päähenkilöt eivät ole suomalaisia, mutta eivät oikeastaan vihollisiakaan tai ainakaan venäläisiä, neuvostoliittolaisista puhumattakaan.  Kirja tapahtuu Suurimäessä Laatokan itärannalla. Suomalaiset ovat vallanneet itäisen Karjalan aina Ääniselle asti. Neuvostoliitto on vienyt nuoret miehet mukanaan sotimaan, kylässä on jäljellä vain vanhoja miehiä (“starikoita”) ja naisia. Yksi naisista, noin 25-vuotias Larja, on opiskellut Petroskoissa opetajaksi ja päätynyt opettajaleirille Suomeen. Hän palaa takaisin kotikyläänsä. Vastassa häntä ovat kylän ihmiset, osa ystävällisiä, osa vähemmän.  Sota on siellä jossain, elämä kylässä rauhallista. Larja päätyy kylän kouluun apulaisopettajaksi, tutustuu kylän halki postiautoa ajavaan suomalaiseen Tuomakseen, perii isöäidiltään kylän itkijän vastuut. Tapahtuu kaikenlaista elämässä tapahtuvaa, on kaunoja, rakkautta, epätoivoa, kaipuuta, riitoja.  Ky...

Harvoin kirjan nimi kertoo tarkalleen mistä kirjassa on kyse. Lena Anderssonin uusin teos on nimensä mukaisesti tutkielma ihmimillisestä käyttäytymisestä eli siitä miten me ihmiset käyttäydymme toistemme seurassa. Kirjassa on tusinan verran erillisiä tutkielmia, jotka viittaavat toisiinsa ja muodostavat yhteinäisen tutkielman.  Esipuheessa Andersson viittaa toiseen kirjailijaan, jonka mukaan ihmistä ei erota tietkoneesta sielu vaan ruumis. Tämä on hyvä huomio AI-keskustelussa: AI ei oikein voi olla ihmisen kaltainen, koska AI:lla ei ole ruumista eikä se siten ole yhteydessä toisiin ruumiisiin kuten ihmiset.  Kirjan olennaiset havainnot liittyvät kieleen ja kommunikaatioon. Joskus yksikin puolihuolimaton lause, muutama sana, voi muuttaa kuulijansa elämän. On niin helppoa ymmärtää väärin, tulkita muiden sanat (ja teot, eleet, ilmeet, tai myös tekemättömyys) väärin, ei kuten puhuja (tekijä) on ne tarkoittanut vaan kuten itse kuulijana, oman ajattelutapamme tai ennakko-oletuksiemm...

  Suvi Ratisen Pakolainen on merkillinen kirja. Se on elämäkerta, historiateos, kaunokirjallinen kuvitelma. Kaikissa näissä Ratinen yltää korkeimmalle tasolle.   Kirjan päähenkilö on suomalais-virolainen kirjailija Aino Kallas. Hänen elämänsä on hyvin tunnettu erästä ajanjaksoa lukuunottamatta. Kallas pakeni virolaisen miehensä Oscarin kanssa Virosta Suomeen sodan loppuvaiheessa. Suomessa ei kuitenkaan valvontakomission valvovan ja vainoavan silmän alla turvallista. Suomi joutui luovuttamaan virolaisia ja muiden Neuvostoliiton valtaamien alueiden asukkaita. Oscar Kallas oli kuuluisa kansallishenkinen virolainen, diplomaatti. Aino oli Viron historiaakin kirjoissaan käsitellyt kuuluisa runoilija ja kirjailija. Heidän oli paettava mitä pikemmin.  Kirjan alkaa pakomatkan alusta. Kallasit ovat laivassa, saapuvat pakolaisina, puolen vuoden elämän verran rahaa mukanaan. Ensin he asuvat pienessä majatalossa sisämaassa, sitten pääsevät pieneen asuntoon (Ainon suhteilla ja onnekkaa...

Ilmastonmuutos ja sitä ruokkiva öljyteollisuus ovat tärkeitä aiheita, joista ei varmasti ole kerrottu tarpeeksi romaanitaiteen keinoin. Emma Puikkosen kirja on siksi ajankohtainen nyt aivan kuten varmasti olisi ollut 10 vuotta sitten ja valitettavasti lienee myös 10 vuoden kuluttuakin. On syytä kertoa mistä öljy on peräisin, miten se löydettiin ja saatiin yhä tehokkaammin maasta ylös poltettavaksi aina 1860-luvulta alkaen, miten autoistuminen ja öljykriisi törmäsivät 1970-luvun Hollannissa ja miten öljyllä rikastuneen Norjan teinit ja nuoret aikuiset ahdistuvat ja ryhtyvät radikaaleihin toimiin vuonna 2028.  Kirjan ajallinen kaari on pitkä. Kertomus kulkee pääosin kolmen eri naisen näkökulmasta. Ida kasvaa öljyboomin (kirjassa öljyryntäyksen) keskellä USA:ssa, Lotten 1970-luvun autottomien sunnnuntaiden Hollanissa ja Astrid ystävineen pyrkii sabotoimaan öljyteollisuutta 2020-luvulla. Kaikki henkilöt ovat kokonaisia, heidän elämänsä kiinnostavat yhteevetoina ajastaan. Kunkin kotiolo...

Norjassa ihmisillä menee hyvin. Kaikki ovat keskiluokkaa, asuvat omakotitaloissaan vuonon reunalla, perhesuhteet ovat auvoiset, lapset oppivat koulussa hyvin ja vain harvoja kiusataan. Tai sitten ei ihan kuitenkaaan, oikeastaan norjalaisella keskiluokalla menee kuten keskiluokalla missä vain.  Eli siis. Perhe-elämä on arkea, sotkua on lattialla, lapset eivät poimi vaatteita lattialta. Työ on mälsää ja työkaverit myös. Paitsi just se yksi työkaveri, joka on erityisen ihana ja jonka kanssa voi lähettää himokkaita viestejä kylppäristä perhe-illallisen tauolla. Ja lapset ovat teinejä eivätkä tule ajoissa kotiin.  Oikeastaan ainoa ero Norjan ja USA:n keskiluokka välillä kirjallisuuden mukaan on se, että Amerikassa on tapana käydä terapiassa oli ongelmia tai ei. Norjassa vaikeudet selviävät joko puhumalla tai mököttämällä.  Aubertin kirjassa Linnea on pääsemässä ripille. Koko suku tai ainakin perhe saapuu juhliin. Hanne-täti on laihtunut ja hommannut Juliasta itselleen puolison...