Mane

Äänen lumon tiloissa suhisi ja kohisi 12.12. Helsinki Experiment oli koonnut paikalle suomalaisia ja norjalaisia kokeellisen musiikin säveltäjiä ja esittäjiä. Olipa paikalla yleisöäkin yli 50 henkeä, aivan kaikille ei edes riittänyt omaa tuolia vaan kokeellisen musiikin ystäviä hengaili pitkin Äänen lumon hyvin askeettista tilaa.  Ensiksi soitti Miio Holopainen ja hänen ääniteknikkonsa Olli. Holopainen soitti viulua ja sääti jotain merkillistä tietokoneellaan ja joukolla muita pyödällä majailleita laitteita. Tulos oli aluksi hiljaista vinkunaa, mutta vähitellen laitteista löytyi tiukkaa potkua ja musiikki muuttui primitiivisen rytmikkääksi vinkunan taustalla.  Seuraavaksi esiintyneen Astrid Helena Frej Møllerin lauluääni toi mieleen nuoren Brörkin, mutta siiten yhtäläisyyden jäivätkin. Møller käytti laajaa ääntään ja erilaisia looppilaitteita ja ties mitä luodakseen voimakkaan äänimaton, joka jaksoi loppuun asti yllättää. Hänet löytää =>  @astridhelenafm Viimekseiksi l...

 Suhina klubi keskittyy kokeelliseen ja improvisoituun musiikkiin. Sen vetäjistä Jukka Kääriäinen soitti tänään kitaraa, virolainen Katariin Raska virolaista säkkipilliä ja Antti Lötjönen bassoa.  Konsertin aluksi muusikot sopivat soittavansa yhden setin eivätkä kahta. En tiedä miten setit olisivat toisistaan poikenneet.Nyt kuulemani setti oli täynnä riemastuttavaa, virkistävää, hämmästyttävää improvisaatiota, toisten tarkkaa kuuntelemista.  Raskan säkkipilli voi välillä kuin loppukesän ampiainen, Kääriäinen loihti erilaisin mekaanisin ja elektronisin apuvälinein kitarastaan suhinaa, kellojen soittoa, pimputusta ja ties mitä. Lötjösen basso möyrisi välillä taustalla, mutta muuttui toisinaan pimputtavaksi, toisinaan näppäilyin heleästi tukea muille tuovaksi.   Suljin silmäni, annoin musiikin viedä mukanaan. Syvä rauha laskeutui minuun, aloin nähdä unikuvia, joihin musiikki sulautui. Uneksin kesästä, vuoristosta, kedoista, ja heräsin, avasin silmäni. Konsertti jatkui...

Sibeliuksen Finlandia on harrastelijaorkesterille kiitollinen soitettava. Se on pääosin melko äänekäs, pienet virheet eivät haittaa. Se on lisäksi niin täynnä kansallistunnetta (ja ties mitä tunteita itse kullakin suomalaisella), että sitä on vaikeata kuunnella analyyttisesti.  Veli-Antti Koivurannan johtama Helsinginkadun filharmoonikot on Helsingin työväenopiston sinfoniaorkesteri, jonka soittajat ovat harrastukseensa vakavasti suhtautuvia harrastelijamuusikkoja. Orkesteri harjoittelee viikoittain ja esiintyy muutaman kerran vuodessa. Jos hyvin käy, orkesteri esiintyy Temppeliaukion kirkossa, jonka akustiikka ylevöittää minkä tahansa orkesterin soiton. Usein esiintymispaikaksi valikoituu työväenopiston juhlasali, joka on tunnetusti erityisen tuhnuinen akustiikaltaan. Tänään suomalaisen musiikin päivänä orkesterin soitto kuulosti hyvältä jopa työväenopiston juhlasalissa.  Sibeliuksen teoksista orkesteri onnistui Finlandian soitossa hyvin ja sitä ennen parhaiten Valse Tristess...

Kauan siinä kestikin ennen kuin kuulin Shadowplayn soittavan livenä. Yhtye perustettiin vuonna 1982 (olin 14-vuotias) ja heti nyt vuonna 2025 eli 43 vuoden kuluttua 56-vuotiaana koin kuuluisan indie-yhtyeen keikan elävänä Kuudennella linjalla. Shadowplayn indie-musiikin kaltainen kun ei ollut kovin suosittua tamperelaisissa hardcore punk -piireissä. Yhtye ehti hajota tai lopettaa toimintansa 1990-luvun alussa, jolloin en rahapulassani kovin paljon keikoilla käynyt. Parempi nyt kuin ensi kerralla, yhtyehän ei usein keikkaile.  Yhtyeen musiikki kuulostaa levyltä kuunneltuna kirkkaalta. Laula-pianistin ja trumpetistin heleyteen yhdistyy 80-lukulainen tumma tausta. Keikalla näin ei ollut. Kuudennen linjan äänet syövä pehmeä akustiikka söi korkeat äänet ja bändin soitosta jäi jälkelle konemaisesti paukuttavan rumpalin ja basistin tukeva tausta. Kappaleet kuulostivat toisiltaa, ja kun bändi ei juuri taukoja pitänyt, kokemus oli melko yhtenäinen, kokonaistaideos.  Äänen, tai miksauks...

Äänimaljarentoutus toimii. Jonna Eiskosen tanssi ja Ilmari Heikinheimon metallilyömäsoitinten värähtelevä resonanssi loivat äänimaisema, jossa minä mukavassa tuolissani Kanneltalon salin pimeydessä nukahdin, näin unta, kunnes tauko, muutaman iskun mittainen, herätti minut. Eiskosen ja Heikinheimon teos alkaa pimeydellä ja rumpujen alkukantaisella paukkeella. Valot syttyvät, kohdistuvat Eiskoseen, joka maassa olevien peltien keskellä kiihtyvästi luo ääntä, liikkuu äänen mukana, ja vähitellen nousee ylös. Heikinheimo yhtyy kirkkain perkussioin, ja teos on vauhdissa. Eiskonen tanssii suurin liikkein, koko näyttämön käyttäen ja välillä pysähtyen soittimien ääreen. Tanssi on suurieleistä, hurjaakin, atleettista. Teos kestää, tunnelmat vaihtelevat, ja yhtäkkiä kaikki on ohi, mieleen jää liike. Rinteen puupuhaltimet ja Majamäen metalliset lyömäsoittimet sen sijaan pysyttelivät hitaassa ja hienovaraisessa ilmaisussa. Äänimaisema pysyi herkkänä, erilaiset lyömäsoittimet, isot peltilevyt eivät m...

  Remoted ja Sehr Schnell keikalla Playhouse Baarissa Vallilassa. Kiva mesta, just hyvä pienelle yleisölle. Remoted soittaa todella hienoa ja vivahteikasta alternative musaa, vaikutteita ainakin Sonic Youthista ja Pixiesistä. Taitavia muusikoita, tyylitaju just eikä melkein. Sehr Schnell soittaa sitä mitä soitti vuoden 1977 jälkeisenä 77-punkin kulta-aikana. Solistin mukaan soittavat just ja vain vanhoja biisejään, koska eivät muuta osaa eikä muu kiinnostakaan. Pari nuorempaa muusikkoa kolmen vanhan alukuperäispunkkarin lisäksi. Ja tekivät mitä lupasivat. Videolla vuodelta 1978 biisi nimeltä 78. Roihuvuoresta Vallilaan ja takaisin rento 17 kilometrin polkaisu. Pari bisseä letkeytti paluun. Videot Google Photosissa.

Kevääll 1986 luin brittiläistä musiikkilehteä Tampereen Metso-kirjastossa. Lehti kehui minulle tuntemattoman New Model Army -yhtyeen uutta levyä. Ryntäsin levykauppaa, varmaankin Epesiin, ja ostin levyn. Kotona kuuntelin levyn heti alusta loppuun, sitten uudestaan.  Innostuin NMA:n musiikista ja sanoituksista. Innostukseni tarttui ystäviini, ja sen koommin olemme NMA:n musiikkia seuraanneet, osa näihin päiviin asti, itseltäni uuden musiikin kuuntelu on vähentynyt. Olen nähnyt NMA:n keikalla ainakin 1987 Helsingissä Tavastialla, 1988 Dinosaur-rokissa Mikkelissä, 1991 Tukholmassa, Bostonissa 2005, ja Helsingissä ainakin vuosina 2010, 2019 ja 2024. Ehkäpä muuallakin, en muista.  NMA:n ainoa alkuperäinen jäsen on yhtyeen perustaja Justin Sullivan, jonka karismaattinen, jopa pelottava esiintymistapa houkuttelee minut ja monet muut kerta toisensa jälkeen keikoilleen. Yhtyeen kokoonpano vaihtelee, tällä kertaa yhtyeessä oli laulaja-kitarista Sullivanin lisäksi kitarista, basisti, rum...

Onko helvetistä, yleisön joutumisesta sinne, jumalan ja saatanan tapaamisesta ja tappamisesta, haudoille kuseskelusta laulaminen ja yleisön solvaaminen möykkyaivoiksi raikasta, hauskaa tai ennenkuulumatonta? Entä jos sen yhdistää kepeään kabaree-musiikkin, jota soittaa kolme valkonaamaista klownia? Entä jos yksi klowneista soittaa sahaa, toinen haitaria ja kolmas rumpuja, ja samalla he vääntelevät kasvojaan kuin sirkuksen työntekijät? Ehkäpä se on. Tiger Lilliesin musiikki on tuollaista, todella taidokasta, ja jos nauru herahtaa moisista teemoista, niin mikäs on bändiä kuunnellessa ja katsellessa. Itse en moista huumoria 2020-luvulla osaa arvostaa. En paheksu eritteistä laulamista, en jumalan tappamista, en vaikka sitä on jo moni tehnyt, mutta uudelta ja raikkaalta ja omaperäiseltä se ei vaikuta.  Musiikki sen sijaan oli kuulemisen arvoista. Kaverukset olivat selvästi soittaneet pitkään yhdessä, osasivat nauraa itselleen, kertoa visuaalisia vitsejä naamoillaan, improvisoida. Laulaj...

“Haudatkaa minut ylösalaisin ja kutittakaa ohimenessänne jalkapohjista”, pyysi Faarao Pirttikangas keikkansa alussa. Kuolema oli aina läsnä, on aina läsnä, Faaraon lauluissa, elämän raadollisuus. Faarao ei laula muodikkaista poliittisista aiheista, ei valita ilmastonmuutoksesta, ei epätasa-arvosta. Faarao on varmasti niistäkin tietoinen, ja ehkä hänellä olisi niihin jotain sanottavaakin, mutta hän keskittyy ikiaikaisiin, eksistenliaalisiin kysymyksiin elämästä, kuolemasta, rakkaudestakin kierolla tavallaan.  Faaraon soittaessa vaara on lähellä. Kitara - tällä kertaa uusi vibrakampinen “vielä minä opettelen tätä käyttämään” - kerii ilmoille välillä kauniita, mutta pääosin pelottavia ääniä. Kitaransa taikojen päälle Faarao laulaa, vai manaako, tekstejään, joita on parempi kuunnella porukalla kirkkaassa kesäillassa kuin yksin marraskuun pimeydessä. Kielikuvat ovat tarkkoja, havainnot rehellisiä, Faarao ei päästä kuulijaansa helpolla.  Voisiko Faaraota kuvailla vertaamalla mu...

Mitä tapahtuu, kun pannaan yhteen itä-helsinkiläinen rap-perinne, Frööpelin palikoiden naivismi, hieman itseironisesti kirjoitetut tekstit ja hyvä soittotaito? No, siitä syntyy Roihuvuoresta ponnistava Keronsuo-yhtye.  Keronsuon kokoonpanoon kuuluu kaksi laulajaa, joista toinen tuuraa välillä räppäävää basistia, huolellisesti soittava vähäeleinen kitaristi ja rytmisssä pysyvä rumpali, joka ei tee soitostaa numeroa. Yhtyeen esiintymisessä keskiössä ovat kolme laulajaa, joilla kaikilla on hyvin omanlaisensa tapa esiintyä ja laulaa. Erilaiset laulutyylit sopivat yhteen ja pysyvät nuotissa. Lavaesiintyminen on teksteihin sopivan animoitua ja naivistista.  Yhtyeen kappaleet kertovat nykymaailman ongelmista. Toisinaan kuulijalle jää epäselväksi onko yhtye korostetun itseironinen vai onko se tosissaan. Molemmat vaihtoehdot ovat hyviä, joskin rock-luola Bar Loosessa kuulija toivoo valinnan kääntyvän itseironian suuntaan.  Keronsuo on täysin omanlaisensa, ja siksi se on syytä käyt...

The Munsons eli Tokelan ja Vikstenin rytmimusiikkiduo soitti toukokuun 2023 lopulla Roihuvuoren Hard Rock Housen sunnuntaisissa iltamissa. Taustalla heitä säesti iltamien vakioyhtye vahvistettuna Olli Haavistolla slide-soittimineen ja ylimääräisellä rumpalilla, koska Janne Haavisto on yhä yksikätinen rumpali. Duo soittaa erinomaisesti. Viksten taitavampana sooloilee, lurittelee sormet viuhuen.Tokela komppaa, tuo sointiin ja touhuun alkuvoimaa ja remellystä. Soitto sujui hyvin yhteen ammattimaisesti säestäneen yhtyeen kanssa. Laulua en kuullut, koska jouduin ujouttani seuraamaan keikkaa eteisen puolelta. Sali oli täynnä, tunnelma kuuma ja tiivis ja happi vähissä. Hieno yhtye, hyvä keikka - ja minäkin opin taas sietämään paremmin hillbilly-meininkiä. Crass-yhtyeen Steve Ignorant toi yhtyeensä Tampereelle toukokuun puolivälissä. Ennen keikkaa Tampereen kirjasto oli järjestänyt haastattelutilaisuuden, jossa Steve kertoi Crassin synnystä, keikoista, elämästä Dial Housessa ja elämästään Cras...

Roihuvuoren HRH:n Sunday Night Music Clubin vieraaksi oli saapunut Laura Moisio Tampereelta. Moisio on 5 levyä julkaissut, Emma-palkinnon saanut, laulaja ja lauluntekijä. Musiikillisenä ignoraamuksena en tunne Moision musiikkia. Päätin suhtautua avoimesti, kuten aina.  Myöhästyin keikan alusta. Kun saavuin, salista tuli rauhallista musiikkia ja kaunis lauluääni. Moisio esitti vuoronperään omia ja lainaamiaan kappaleita, molemmat soivat kauniisti. Moision tapa käyttää ääntää on erikoinen, omissa kappaleissaan yllättävä. Ensin luulin, että hän laulaa nuotin vierestä, mutta sitten tajusin hänen käyttävän ääntään hieman samaan tapaan kuin vaikkapa Amy Winehouse tai Björk, ja aloin nauttia. Äänen korkeuden nopeat vaihtelut sopivan mielestäni hyvin kappaleiden sanomaan.  Keikka ei kestänyt kauaa ja loppui kauniiseen versioon tunntusta käännösiskelmästä. Kuuntelese se Instastani .

Roihuvuoren Riossa on kerran kuukaudessa lauantai-iltaisin jamit, joissa roihuvuorelainen muusikko esittää mitä haluaa. Tarkoitus on antaa tilaa muusikoille pitää hauskaa ja yleisölle, kylämme asukkaille, nauttia musiikista. Samalla kahvila saa myytyä olutta ja viiniä, mikä on hyvä homma kaikin tavoin. Tilaisuuden nimi on Roimuru-klubi, elo Roihuvuoren muusikkojen ja runoilijoiden klubi. Maaliskuun 25. päivä Roimuru-klubilla esiintyi Kimmo G, paikallinen monilahjakkuus. Talvisin Kimmo G soittaa rumpuja hupiyhtyeessä, joka soittaa perinteisiä joululauluja punkiksi. Tänään hän soitti akustista kitaraa ja lauloi suomeksi sanoittamiaan tunnettuja pop-klassikoita.  Kimmo G:n käsittelyssä klassikot muuttuvat cover-kappaleista uusiksi tulkinnoiksi. Sanoitukset muuttuvat suorista käännöksistä ällö-realistiksiksi kuvauksiksi alkoholismista, syrjäytymisestä. Niitä voisi tulkita hyvinvoivan ihmisen ylenkatseeksi, mutta Kimmo G:n tapa esittää on empaattinen, laulujensa päähenkilöitä kunnioitta...

Onnellisuus yllättää, tai ehkä sen voi houkutella esiin musiikilla, kirjallisuudella ja oluella. Näin ainakin kävi tänään, kun palasin kotiin Bar Loosesta The Bunkersien keikalta ja luin metrossa Anne Rossi-Horton esikoisromaania Silmät tottuvat pimeyteen. Yhtäkkiä tunsin syvää onnea, sisäistä lämpöä.  The Bunkers Bar Loosessa juhlittiin tänään uuden kirjan saapumista maailmaan. Silmät tottuvat pimeyteen on takakannen mukaan kertomus pikkusiskon itsemurhasta. Isosisko lukee siskonsa jälkeensä jättämiä päiväkirjoja, käy läpi elämäänsä, itseään. En tietenkään ole kirjasta montaa sivua ehtinyt lukemaan, mutta se vaikuttaa erittäin kiinnostavalta. Päiväkirjaotteet ja isosiskon kertomukset, otteiden asettaminen jonkinlaisen aika- ja sukuyhteyteen vuorottelevat. Kiehtovaa, ja muutaman sivun perusteella hyvin kirjoitettua.  The Bunkers on vuonna 2018 perustettu helsinkiläinen yhtye, joka soittaa merkillistä (mutta sujuvan junnaavaan) sekoitusta punkkia, krautrokkia ja garagea. Yhteye...

Mitä musaa kuuntelet? Mitä levyjä levyhyllyssäsi on? Siinä kaksi kysymystä, joita kyselimme uusilta tuttavuuksiltamme 1980-luvun Tampereella. Vastauksen kanssa oli oltava tarkkana, perusteltava musiikilliset mieltymykset ja erityisesti levyhyllyyn eksyneet omituisuudet huolellisesti.  Kullakin meistä oli omat suosikkiyhtyeensä. Pidimme kaikki toistemme suosikkiyhtyeistä, mutta tiesimme mikä oli kenenkin, kuka oli ensimmäisenä - tai enemmän, vakavammin - kuunnellut mitäkin. Tästäkään ei ollut soveliasta laskea leikkiä, se olisi ollut epäkohteliasta,  vakavilla asioilla vitsailua.  Minun suosikkiyhtyeeni oli New Model Army. Muistan miten kerran lueskelin brittiläisiä musalehtiä Tampereen kaupunginkirjaston musiikkiosastolla. Minulle tuntemattoman yhtyeen uusin levy The Ghost of Cain oli saanut 5 tähteä, ja sen musiikkia kuvailtiin sanoin, jotka lähettivät minulta siltä istumalta levykauppaan. Olin myyty, kaikki New Model Army levyt oli saatavat heti, mikä tietenkin oli vuon...

Kesällä 1987 Laurikainen esitteli minulle ostamansa uuden LP-levyn. Sen kannessa luki Sister, Sonic Youth, kuvina kannessa lampaita, nainen, Saturnus. Levyn urista nousi ilmoille hätkähdyttävää musiikkia, aivan uudenlaiset kitarat kuin aiemmin, kerralla koukuttavat kappaleet. Sonic Youth nousi minuuteissa suursuosikiksi, jonka levyjä metsästin Tampereen levykaupoista. Sainkin kerättyä yhtyeen koko tuotannon, osin Billy-miehen avustuksella, joka lahjoitti minulle Evol-levyn sanoen sen olevan sekavaa suhinaa.  En koskaan nähnyt Sonic Youthia keikalla vaikka yhtyen jonkin kerran Suomessa vieraili. Kerran vuonna 1992 olin jo ostanut liput, mutta keikkailtana puhjennut ihmissuhdedraama esti Tavastialle menemisen.  Olen sen jälkeen kuullut yhtyeen 4 perustajajäsenen soolokeikat. Thurston Moore soitti taidenäyttelyn avajaisissa New Yorkisssa elokuussa 1998. Sirkku pääsi istumaan Thurstonin viereen keikan ajaksi, mistä olen vieläkin kateellinen. Tosin en olisi itse uskaltanut idolin v...

Suomea euroviisuissa vuonna 1991 edustanut Kaija Kärkinen esiintyi 26.2.2023 Roihuvuoren Hard Rock Housessa Sunday Night House Bandin solistina. Bändin jäsenet ovat suomalaisen rytmimusiikin eturivin soittajia: Tuomas Metsberg, Janne Haavisto, Tero Pulkkinen ja Tom Nyman.  Sunday Night Music Club on Janne Haaviston perustama viikoittaisten konserttien sarja. Joka sunnuntai Haaviston ja kumppaneiden solistiksi saapuu joku suomalaisen kevyen, joskus raskaammankin, musiikin konkari. Solisti saa itse valita soitettavat kappaleet. Useimmiten ohjelmisto koostuu solistin suosikkikappaleista vuosikymmenten takaa, joskus harvoin solisti haluaa esittää omia kappaleitaan.  Aiemmin olen kuullut muun muassa Clifterssin Jiri Nikkisen laulavan Beatlesin kappaleita, Anssi Kelan laulava Tom Waitsia, ja vaikka mitä jännää.  Eilen 26.2.2023 solistivieraana oli siis Kaija Kärkinen, joka minun olisi pitänyt tuntea, mutta häpeäkseni en. Kärkinen on Euroviisuissa esiintymisen jälkeen keskittyny...

Helsingin työväenopiston uumenista löytyy kokonainen sinfoniaorkesteri. Sitä on vuodesta 2003 johtanut ja kehittänyt Veli-Antti Koivuranta, jonka johdolla orkesterista on kehittynyt yli 65-henkinen, täysverinen sinfoniaorkesteri nimeltään Helsinginkadun filharmonikot. Orkesterissa soittavat ovat innokkaita amatöörejä, jotka harjoittelevat kerran viikossa yhdessä, yksin kukin varmasti useammin. Sen verran hyvin orkesterilta sujuvat musiikkihistorian keskeiset teokset.  Helsinginkadun filharmonikot järjestävät ystävänpäivän aikoihin vuosittain kaksi konsertti: tiistaina ilmaisen Työväenopiston juhlasalissa ja perjantaisin maksullisen Temppeliaukion kirkossa. Ensimmäisen kerran kuulin orkesterin konsertin ennen pandemiaa ystävänpäivänä 2019 kirkossa ja heti perään tänään vuoden 2023 ystävänpäivänä opistossa.  Tänään orkesteri esitti Chopinin pianokonserton 2 f-mollissa solistinaan Tatu Eskelinen ja Beethovenin 6. sinfonian. Orkesterin soitto sujui amatööreille mainiosti, soittami...

Esa Eloranta Roihuvuoren HRH:ssa  Roihuvuoren HRH:ssa eli Hard Rock Housessa järjestetään sunnuntaisin mielenkiintoisia keikkoja. Paikalla on aina East Roots House Band eli nykyisin Tero Pulkkinen (jonka soittotaitoa en väsy ihmettelemään, mies soittaa kitaraa, koskettimia ja haitaria suvereenisti) kavereineen. Aiemmin kokoonpano oli pitkään Janne Haavisto, Tero Pulkkinen, Saara Metsberg, Tuomas Metsberg, Sami Pitkämö.  Ensin House Band soittelee omiaan, yleensä bluesia, tunnin verran. Pienen tauon jälkeen noin kello 20 lavalle nousee päivän vierailija, joka on valinnut kymmenisen omaa lempibiisiä (muiden, ei omiaan).  Tämä on kiinnostava konsepti. On kiva kuulla missä kunkin vierailijan musiikin juuret ovat. Joskus ne ovat ilmiselvät: Jiri Nikkisen tietenkin Beatlesissa. Joskus vähemmän.  Eilen vierailijana oli Esa Eloranta, jolla (kuten kaikilla vierailijoilla) on pitkä ura takanaa ja josta minä en ollut koskaan kuullut. Hänen lempiartistinsa on Bruce Springsteen. ...