Esa Eloranta Roihuvuoren HRH:ssa

Esa Eloranta Roihuvuoren HRH:ssa 


Roihuvuoren HRH:ssa eli Hard Rock Housessa järjestetään sunnuntaisin mielenkiintoisia keikkoja. Paikalla on aina East Roots House Band eli nykyisin Tero Pulkkinen (jonka soittotaitoa en väsy ihmettelemään, mies soittaa kitaraa, koskettimia ja haitaria suvereenisti) kavereineen. Aiemmin kokoonpano oli pitkään Janne Haavisto, Tero Pulkkinen, Saara Metsberg, Tuomas Metsberg, Sami Pitkämö. 



Ensin House Band soittelee omiaan, yleensä bluesia, tunnin verran. Pienen tauon jälkeen noin kello 20 lavalle nousee päivän vierailija, joka on valinnut kymmenisen omaa lempibiisiä (muiden, ei omiaan). 


Tämä on kiinnostava konsepti. On kiva kuulla missä kunkin vierailijan musiikin juuret ovat. Joskus ne ovat ilmiselvät: Jiri Nikkisen tietenkin Beatlesissa. Joskus vähemmän. 


Eilen vierailijana oli Esa Eloranta, jolla (kuten kaikilla vierailijoilla) on pitkä ura takanaa ja josta minä en ollut koskaan kuullut. Hänen lempiartistinsa on Bruce Springsteen. Kuulimme siis joukon Springsteenin kappaleita. House band ja Esa soittivat ne minun ymmärrykseni mukaisesti melko tavanomaisesti, siis omiaan mukaan laittamatta, mutta hyvin ammattimaisesti. Esan ääni on lähellä Brucen ääntä. Hän on selvästi laulanut esittämiään lauluja lukemattomia kertoa, niin helposti ne sujuivat. 


Ensi sunnuntaina vierailijana on Sami Saari. Tule sinäkin kuulemaan ja katsomaan.  

Musavideo

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc