Mane

Huhtikuu 2021 · 207 Facebook-päivitystä 1.4.–30.4.2021 Torstai 1.4.2021 klo 8.28 · 1 kuva Maaliskuu 2021. Aika paljon kaikenlaista. Kummasti eri sovellukset päätyvät eri askelmääriin vaikka saavat tiedot käyttöjärjestelmältä. Vuoden kuntoilut nyt noin 780km kävelyä ja 550km pyöräilyä. #Mylife #goodlife #exercise #walking #biohacking #statistics #corona #coronatime #pandemic #roihuvuori #helsinki #finland #manesweeklystats #sport #citylife #activelifestyle #treeni #10000steps #cycling #work #workout #workoutmotivation klo 8.54 Matti Kinnunen shared a memory. 12 Years Ago Sirkku Ikonen added a new photo. Oi, kaipaan Kaislaan. En muuten ole muuttunut 11 aikana muutoin kuin hieman hoikentumalla. Tukka on päässä ja iloinen ilme kasvoilla yhä! klo 11.09 · 1 kuva Korjasin. Pandemia laihduttaa. klo 11.26 · 1 kuva Good morning! My name is Sunshelle. I like to eat hay. . . #poni #pony #ponyofinstagram #snow #winter #lumi #lumisade #roihuvuori #helsinki #finland #natureph...

 Kolmas peräkkäinen kirja, joka kertoo kirjoitustyöläisen elämän köyhyydestä ja vaikeuksista. Erittäin väkevä kuvaus kirjailijan työn ahdistavuudesta 1950-luvun Pohjois-Pohjanmaalla uskonnollisen yhteisön puristuksessa. Toimeentulo on heikkoa, kerjuulle on lähdettävä, viinaan on rahaa hankittava, yksinäisyyteen ryypättävä. Aitoa menoa, silleen osin Mukan jalanjäljissä, joskin naiset puuttuvat.  Kirja kertoo kirjailija Ilmari Rustailijan viimeisestä vuodesta. Alussa tapaamme Ilmarin kerjuulla, leipää ja voinokaretta naapurin emännältä ruinaamassa. Leivän saatuaan Ilmari palaa tupaansa, nälkäisenä ja epätoivoisena. Kirjoituskone on kanissa, paikallislehteen on pakko rustata novellin lyijykynää puukolla teroittaen. Nälkä on kova. Kun palkka tulee, Ilmari tuhlaa sen ruokakaupassa, syö itsensä kylläiseksi ja omatuntonta tuhlaamisesta huonoksi.  Ilmarin elämä on lohdutonta. Vanhemmat ovat kuolleet aikoja sitten. Isän pilkkaa kirjailijuudesta ei jätä rauhaan, koko ajan on isävai...

 Tämä kirja nostaa esiin kysymyksen kertomuksen uskottavuudesta. Ovatko kertomuksen kauneus, kielen kauneus ja kirjan koukuttavuus tärkeämpiä kuin kirjan tapahtumien ja henkilöhahmojen uskottavuus? En osaa sanoa. Tämä kirja on kaunis, hyvin kirjoitettu ja koukuttava. Samaan aikaa päähenkilö on täysin epäuskottava.  Netistä löytynee (tämän arvioni) lisäksi vaikka kuinka monta kuvausta kirjasta, ammattilaisten ja amatöörien laatimina. Se ei haittaa. Kerron silti mistä kirjassa on kyse.  Nuori perhe joutuu laman ja sodan jälkeen taloudelliseen kurimukseen. Isä juopottuu, menettää vaimoltaan eli perheen äidin suvulta perimänsä omaisuuden. Perhe muuttaa rämeiden keskelle USA:n eteläiselle itärannikolle. Isän juoppous pahenee, väkivalta on aina läsnä. Eräänä päivänä äiti lähtee eikä ikinä enää palaa. Sitten lähtevät veljekset. Lopulta isä ei enää palaa juopottelureissuiltaan. Jäljelle jää vain nuori tyttö, Kya. Hän jää elämään rämeen keskelle surkeaan vajaan.  Kya oppii it...

Mitäs tästä kirjasta nyt oikein kirjoittaisi? Tarina on aika simppeli. On teiniaikojen kaverukset Arno ja Rick. Arno on toimittaja, joka saa potkut. Rick on runoilija, mystinen, erikoisia runojaan stand up-tyyliin esittävä ja myös bändin solistina laulanut. Kuuluisimman biisin, Café Cosmosin, sanat on kuitenkin kirjoittanut Arno.  Bändiajoissta on kulunut jo kauan. Arno ja Rick eivät ole ole tavanneet toisiaan vuosikausiin. Arno päättää kirjoitta Rickin elämäkerran. Se on kuitenkin hankalaa, koska Rick on teillä tietämättämillä. Rick ei käytä sähköpostia eikä häneen saa yhteyttä puhelimella.  Arno ryhtyy yhdessä kaverinsa Artsin kanssa selvittämään Rick olinpaikkaa. Artsikin on Rickin kaveri, mutta yhtä tietämätön Rickin olinpaikasta. Artsi on myös paljon Arnoa menestyneempi, hänellä on uusi auto, ehjä sohva ja täydellinen avioliitto. Arnolla ei ole. Onneksi Artsi on hyväsydäminen ja avokätinen ja rahoittaa Arnon matkoja Berliiniin ja Barcelonaan Rickiä etsimään. Etsintä vie l...

 Pitkästä aikaa Hakuninmaalle. Edellisen kerran kävin siellä aakkospolkaisuhommissa Arhipanpolkuun tutustumassa liki vuosi sitten. Sen jälkeen olen toki useita kertoja polkenut Hakuninmaan läpi ja ohi, mutta  en ole katuja katsellut.  Tänään vuorossa oli kulmakunnan mukaaan nimetty Hakunintie. Se kiertää Hakuninmaan läntisen osa läntistä puolta koko alueen ympäri. Kadun varrella on vanhoja (tai siis 1950-luvun jälkeen varmaankin rakennettuja) omakotitaloja, hieman pusikkoa ja muuta esikaupungille tyypillistä.  Hakunintie Matkalla Hakunilaan poljin Haltialan kartanon kautta. Siellä bongarit seisoivat rivissä. Menin kysymään, jotta mikäs nyt noin pellolla seisotta. Vastasivat, että harjalintuhan se tuolla vähän matkan päässä seisoskelee. Minulla ei ollut omia kiikareita mukana enkä näin pandemian aikaan kehdannut pyytää bongareilta lainaksi. Onneksi kuitenkin näin linnun kaukaa pellolla liikkumassa. On kuulemma harvinainen.  Gardenia ja uuden terassin pöydät Matka...

 Päivän katu, muinaisen salolaisen linnan mukaan nimetty Hakostarontie, vie minut Mellunmäkeen. Siellä on aika mukavaa vierailla, jotenkin siellä pyöräillessä minut valtaa aina hyvä fiilis. Se johtuu varmaan aakkosajeluitteni alussa Vesalaa ympäriajaessani kauniin sään ja uuden harrastuksen luomasta uutuudenilosta. Tai sitten Mellunmäessä on jotain maagista. Ainakin siellä on paljon hyviä pyöräteitä loputtomasta.  Hakostarontie Hakostarontien varrella on erilaisia omakotitaloja. Jalkakäytävä on tilaa säästävästi vain toisella puolella katua. Erityisesti mieleen kadusta ei jäänyt. Matkalla Hakostarontielle näin Bjarne Lönnroosin Rakkauden temppeli -veistoksen Kontulan skeittipuiston vieresen mäen päällä. Hieno veistos. Tsekkaa veistosivultani arvio.  Rakkauden temppeli Skeittipuistossa oli hyvä meininki.  View this post on Instagram A post shared by Matti - Mane - Kinnunen (@bikes_books_and_beer) Reittini

 Olen ärsyttänyt monia työkavereitani ja SoMe-ystäviäni kiireettömyydellä. Minulla ei ole koskaan töissä kiire eikä minun tarvitse tehdä hommia valmiiksi hätäpäissäni juuri ennen määräaikaa. Tämä vähentää stressiä ja jättää minulle säännöllistä vapaa-aikaa pyöräilyyn, lukemiseen ja muihin tärkeisiin pyrintöihini. Kiireen välttämiseen on ainakin seuraavat keinot:  En ota vastaan töitä, jotka eivät minulle kuulu. Olen opetellut sanomaan ei. Olen myös opetellut delegoimaan töitäni nuoremmilleni. Hyvin moni nuorempi on hyvin halukas tekemään pääarkkitehdin töitä ja oppimaan uutta. En estä heitä vaan innostan ja kannustan. Kun otan vastaan työn, arvioin tarkasti on työ edes tekemisen arvoinen. Hämmästyttävän suuri osa töistä katoa, jos niitä ei tee. Monia asioita ei edes kannata tehdä. Osa töistä tulee myös tehdyksi jonkin toisen homman sivussa, joten työt kannattaa niputtaa yhteen ovelasti. Jos en voi delegoida enkä usko työtehtävän katoavan, teen nopean arvion kahdesta asiasta. M...

Satuin lukemaan New York Review of Books -lehdestä esseen Philip Rothista. Kiinnostuin kovasti. Sitten muistin, että kotikirjastomme kätköissä on ainakin pari Rothin teosta. Luin niistä ensimmäisenä ohuemman, nimeltään Everyman.  Kirjan rakenne on melko yksinkertainen. Alussa on hautajaiset, joissa kirjan päähenkilö saatetaan juutalaisin menoin haudan lepoon. Ruumis ryhtyy muistelemaan elämäänsä, sen menestyksiä ja menetyksiä. Ruumis on menestyneen New Yorkilaisen mainosmiehen, joka on elämässään ollut kahdesti naimisissa, laittanut alulle kaksi poikaa ensimmäisessä liitossaan ja tytön toisessa. Pojat vihaavat isäänsä, koska hän petti puolisoaan ja katosi poikien elämästä. Tytär sen ihailee ja tukee isäänsä loppuun asti.  Mainosmiehen elämä alkaa sodan aikana meren rannalla. Saksalaiset sukellusveneet upottavat rahtilaivoja. Ruumiita ajautuu rannalle. Elämä on pelottavaa. Sodan jälkeen mainosmies valmistuu kuvataiteilijaksi, mutta jättää taiteen ja antautuu mainosalalle pärjä...