Mane

Väinö Tanner mainitsee kirjassaan Näin Helsingin kasvavan ruotsinopettajansa Ernst Palmenin matkakirjat. Nehän sitten piti saada luettavaksi, ja voi pojat, olipas hyvää settiä. Milloin Ernst matkustaa keskellä talvea Kainuuseen neuvottelemaan Matkailijayhdistyksen valtuuttamana kesää varten soutuveneitä ja muita palveluita. Toisinaan Ernst matkaa laivalla Savonlinnasta ja ihailee savolaisten puheenpartta eli jatkuvaa haastamista.  Vaan kaikkein kiehtovinta ovat kertomukset Ernstin ja muiden ylioppilaslaulajien matkoista ilahduttamaan Venäjän tsaaria, jonka puoliso halusi kuulla lapsuudessaan kuulemiaan lauluja. Pojat matkustavat Pietarin lähelle ja saavat siellä erityisen hyvän kohtelun. Ernstin kuvaus näistä matkoista on todella tärkeää kulttuurihistoriaa.  Matkakertomukset vievät lukijan myös Saksaan 1800-luvun lopulla, junamatkalle Mikkeliin ja ties minne. Kummallisen paljon lehtorilla on ollut rahaa ja aikaa matkailla. Onneksi hänellä oli myös intoa ja aikaa kirjoittaa mat...

Kertomus ihmisen uteliaisuudesta, ahneudesta, tietämättömyydestä alkaa tutkimusmatkalla Siperian läpi aina Tyynenmeren rannikolla. Tarkoitus on löytää reitti Amerikkaan ja samalla tutkia tuntemattomia korpia. Mönkäänhän se menee, on hankalaa, jäädään jumiin ties minne saarelle, mutta samalla löydetään ennestään tuntemattomia merilehmiä.  Tutkimusmatkaiijoista melkein kaikille käy huonosti, mutta merilehmille vasta käykin pian huonosti. Ne eivät osaa pelätä ihmisiä, jotka tykkäävät että kuollut lehmä on paras lehmä ja panevat koko eläinlajin lihoiksi. Yksi luuranko päätyy Helsingin kokoelmiin ja museoihin.  Kirja on fiktiota, mutta se perustuu tosiin tapahtumiin. Kirjailija on ahkerasti tutkinut historiaa, kuvitellut sen päälle ihmisten elämän, toiveet, intohimot, kaunat. Kertomus vie mukanaan, lukija oppii paljon, mutta jotekin kirja jättää tyhjän olon. Voisiko todellisuuden kuvittaminen olla sittenkin riittämätöntä?

  Jostain kumman syystä lainasin kolme liike-elämäopasta Kallion kirjastosta pari kuukautta sitten. Sain ne jopa luettua. Totesin, että kaksi kolmesta on surkeita ja yksi kolmesta kelvollinen. Tämä on (ehkä sattumalta) parempi suhde kuin esimerkiksi lentokentällä myytävien business-oppaiden laita on. Nehän ovat liki kaikki yhdestä artikkelista laajennettuja kevyitä itseään toistavia turhuuksia.  Amerikassa on näet teollisuudenala, joka toimii seuraavasti. Joku proffa (tai näpsäkkä journalisti) saa päähänsä uuden ajatuksen tai uuden tavan tulkita vanha ajatus. Hän kirjoittaa siitä artikkelin esimerkiksi HBR:n tai johonkin vähäpätöisempään julkaisuun. Konferenssi ja TED-tapahtumat kutsuvat hänet pitämään esitelmän, sellaisen jossa on kaljoja ja mikrofoni korvalla ja kädet heiluvat. Sitten hän laventaa ajatuksensa kirjaksi, joka alkaa yleensä kertomuksella hänen kaveristaan “Consider Pete, a friend of mine, who had met with tough times, but who overcame them when he << t...