Barcelonasta Gironaan.
Matkaa on vain 100 kilometriä. Netin mukaan junia kulkee 26 päivässä. Ainakin. Reittikin on selkeä. Ensin kävellen metroasemalle 200 metriä, sitten noin 6 pysäkin verran L3-metrolla Sants-asemalle, lippu kouraan automaatista ja junaan. Niin sitä luulisi. Ensin toki aamiainen. Pitsaksi kutsuttu lätyskä, jonka päällä on pinaattia, rusinoita ja pinjansiemeniä. Sants-asemalle asti suunnitelma piti hyvin. Selvisin moitteetta lipuntarkistajien väilyjtyksestä. Monta tarkistajaa kapeassa käytävässä ja heidän tukenaan isoja vartijoita hurttineen pitää varmasti pummit varuillaan. Koirilla oli kuonokopat, jotteivat ne haukkuisi tai purisi pummeja. Löytämäni automaatti ei kuitenkaan myynyt paikallisjunaan lippua, joten jouduin lippuluukulle seitsemän. Siisti mies kraka kaulassaan möi lippuja. Lippujen myyminen on ilmeisen hankalaa. Hiirtä piti heiluttaa, nappeja naputella ja junien numeroita katsella erillisestä kansiosta. Sitten printteri hajosi eikä tulostanut lippua oik...