Tekstit

Näytetään tunnisteella regensburg merkityt tekstit.

Regensburg

Kuva
 R egensburg, Baijeri, Saksa. Tulin tänne, koska jossain piti pari yötä viettää Venetsian ja Berliinin välillä. Olimme täällä muutaman tunnin kesällä 2010 Sirkku n kanssa pyörämatkallamme Alppien yli. Silloin jo jäi mieleen kaupungin ja Tonavan kauneus. Kun vielä Kyösti Regensburgia kehui, päätin varata täällä hotellin. Hotellini Kaisehof am Dom on aivan kaupungin toiseksi tärkeimmän nähtävyyden tuomiokirkon vieressä. Kirkkoa on 1100-luvulta rakennettu, hotellini alkuperä johtaa 1200-luvulle. Ihme mesta. Kaupungin tärkein nähtävyys on 1100-luvulla noin 10 vuodessa Tonavan yli rakennettu silta, Steinbrücke eli kivisilta. Varmaankin sitä ennen oli ollut puisia siltoja. Silta ja koko vanha keskusta ovat nykyisin UNESCOn maailmanperintökohteita. Silta onkin hieno ja kaupungin keskipiste. Kaupunkilaiset ja varsinkin nuoret kokoontuvat illalla sillalle katselemaan toisiaan ja virtaavaa vettä. Näin varmaan on tapahtunut jo liki vuosituhannen! Ja mikäs siinä: maisemat ovat komeat. Hieman ...