Mane

Isot projektit tuppaavat kestämään aiottua kauemmin ja rikkomaan kaikki budjetit. Tämän on jokainen uutisia seuraava havainnut: ydinvoimala ei meinaa valmistua millään, julkisen hallinnon IT-hankkeet venyvät paukkuvat ja lopulta tulokset eivät ole kenenkään mieleen.  Miksi näin tapahtuu projektista ja hankkeesta toiseen? Ovatko erityisesti julkisen hallinnon ihmiset epäpäteviä vai onko ongelma jossain muualla. Voisiko epäonnistumista oppia - ja voisiko seuraava hanke onnistua? Mikä neuvoksi.  Bent Flyvberg on tutkinut isoja projekteja vuosikymmenet. Hän on kerännyt tuhansien projektien historian tietokantaan, josta (ja omista kokemuksistaan neuvonantajana) hän on tiivistänyt joukon neuvoja.  Kirjan pääviesti on, että projektin onnistumisen todennäköisyys on sitä suurempi, mitä modulaarisempi se on, mitä useampia vastaavanlaisia on tehty aiemmin, ja usein myös mitä enemmän projektin alussa maltetaan miettiä miksi projekti on tarpeen ja sen jälkeen käyttää aikaa suunnittelu...

Pahasti pieleen mennyt - tai ainakin kovin kalliiksi tullut - Apotti-järjestelmä kummastuttaa minua jatkuvasti. Siksi pyrin lukemaan kirjoja, jotka mahdollisesti voisivat hieman raottaa mysteeriä: miksi Apotti meni pieleen Suomessa ja miksi se meni hieman mönkään Tanskassakin, ja miten vastaavat hankkeet voisivat onnistua paremmin.  Klaus Hoyerin perusteellinen teos datan keräämisestä, ja keräämisen jatkuvasta lisääntymisestä, tarjoaa erään vastauksen. Hoyerin mukaan datan keräämiseen pitäisi suhtautua vakavasti, kaiken keräämisen olisi oltava perusteltua ja kaiken keräämisen kustannusten olisi oltava tiedossa: data ei ole kuin öljyä, joka pulppuaa maasta, vaan pikemmin kuin lääke (drugs), jonka tuottamisella on kustannus, jonka liiasta tai liian pienestä määrästä voi olla haittoja, ja jonka käytöllä on aina sivu-/ulkoisvaikutuksia. Kun data ja sen kerääminen ymmärrettäisiin tällä tavalla, voitaisiin Hoyerin mukaan välttää kaikenlaisia datan keräämiseen liittyviä ongelmia.  Lu...

Mikäli järjestelmä on liian hidas, se on joko tuskallinen käyttää tai täysin hyödytön. Jos raportti ei valmistu ennen kuin sitä tarvitaan, on ihan sama valmistuuko raportti koskaan. Jos verkkosivu ei vastaa parissa sekunnissa, käyttäjä (siis asiakas, ei työkseen järjestelmää käyttämään pakotettu) kyllästyy odottamaan ja menee muualle. Jos päivän päätös ei valmistu ennen seuraavan alkamista, ei hyvä heilu.  Source Järjestelmien suorituskyvyllä on siis merkitystä. Järjestelmiä kehitettäessä on projektin alussa määriteltävä tarvittava suorituskyky jollakin keinolla, mutta mieluiten toki asiakkaiden mielipiteitä kuunnellen ja toimintaa seuraten. Järjestelmä on suunniteltava siten, että sen suorituskyky on (oletettavasti) vaatimusten mukainen. Lopuksi on eri tavoin varmistauduttava, että toteutus on suunnitelmien mukainen ja että käyttöönoton hetkellä järjestelmä täyttää suorituskykyvaatimukset. Tuotantokäytön aikana on varmistauduttava, etteivät asiakkaiden vaatimukset ja odotuk...

“As entities of a system are brought together, their interaction will cause function, behavior, performance, and other intrinsic properties to emerge”. Tai kuten Aristoteles sanoi: “kokonaisuus on suurempi kuin osiensa summa”. Tai Ackoff hieman pidemmin: “Järjestelmä ei ole osiensa summa vaan osien välisen vuorovaikutuksen tulo”.  Miten tämän voisi ymmärtää? Ehkäpä siten, että vaikka tietäisimme jonkin järjestelmän kaikki osat, emme välttämättä tietäisi, mitä järjestelmä kokonaisuutena tekee, mikä on sen suorituskyky ja millaisia muita ominaisuuksia järjestelmällä on. Pelkkä osaluettelo ei kerro järjestelmästä paljoakaan. Kun osat liitetään yhteen järjestelmän konseptin mukaisesti, ne alkavat vaikuttaa toisiinsa ja tästä vuorovaikutuksesta syntyy sekä järjestelmän haluttu toiminnallisuus että järjestelmän epätoivotut viat. Yleisesti ei ole helppoa ennustaa miten kukin osa vaikuttaa järjestelmän toiminnallisuuteen - ja siksi järjestelmän suunnittelussa on tutkittava useita vaiht...

Poikkeustila käy vähitellen sekä psykologisesti että taloudellisesti kovin raskaaksi. Yhteiskunnan on vähitellen päästävä lähemmäs normaalitilaa. Jotta virus ei leviäisi heti uudestaan ja sairastuneet täyttäisi sairaaloita, on sairastuneet tunnistettava ja sairastuneiden virukselle altistamat löydettävä, testattava ja tarvittaessa eristettävä karanteeniin. Maskejakin tarvitaan Sairastuneet on helppo tunnistaa oirehtivien (ja ehkä satunnaisesti muidenkin) riittävällä testaamisella. Altistuneiden löytäminen sen sijaan ei ole helppoa ilman kännyköitä. Sairastunut on mahdollisesti ennen testiä liikkunut metrolla, käynyt kaupassa ja vaikka elokuvissa. Kukaan ei voi tietää eikä muistaa keitä elokuvissa on ollut samaan aikaan, metrosta puhumattakaan. Tämän ongelman ratkaisuksi on ehdotettu korona-appia, joka pitää kirjaa kohtaamisista. App eli sovellus toimii seuraavasti. Kännyköihin asennetaan sovellus, joka sekä lähettää että kuuntelee bluetooth-viestejä. Tässä esimerkissä meillä...

Autonomisista autoista voisi olla sellainenkin hyöty, että niitä olisi mahdollista pysäköidä parkkihalliin paljon nykyistä enemmän. Katselin eilen naapuritalon parkkihallia. Siellä on kummallakin reunalla autoja ja autojen välissä noin 1,5-2 kertaa auton verran tilaa. Siis suurin osa kalliista hallista on käyttämättä. Tyhjää tilaa! Jos autot osaisivat a) liikkua itsenäisesti ja b) keskustella keskenään milloin mikin auto yleensä liikkuu, niin autot voisivat keskenään sopia optimaalisen parkkihallin täyttöjärjestyksen. Ja kun jotain autoa tarvitaan, niin autot voisivat keskenään sen hoitaa tallista ulos - vaikka se sitten olisi aivan perimmäisssä nurkassa muiden autojen takana. (samaan tapaan kuin vaikka EasyRentin tiloissa Karhupuistossa ukot siirtelevät autoja). Idea on siis ihan sama kuin automaattivarastoissa, mutta vielä tiukemmin pakattuna. Autohallihan voisi olla automaattivarasto ja siten auttaa autojen välistä kommunikaatiota ja järjestelyä. Onko tämmöistä...