Tekstit

Näytetään tunnisteella kulutus merkityt tekstit.

Alustavia ajatuksia matkailun tulevaisuudesta - Koronapäiväkirja #35, sunnuntai 26.4.2020

Kuva
Viime viikon aikana olen miettinyt matkailun tulevaisuutta. Olen koko ikäni matkustanut ahkerasti aina ylioppilaskesän 1987 ensimmäisesta interrailista Gdansk-Istanbul -pyöräretken ja Amerikan halki junailun kautta viime kesän mökkeilyyn Berliinissä. Olen vieraillut noin 55 maassa kaikilla jäättömillä mantereilla. Vierailemani maat Ensimmäiset 8 vuotta matkailin maata pitkin, sitten lensin aivan liikaa ja nyt vuoden 2018 lopusta olen taas matkustanut ainoastaan maata pitkin. Vaan miten käy matkustamiseni lähitulevaisuudessa? Entä pidemmällä aikavälillä? Miten yleensä käy turismi, tuon yhden maailman suurimmista teollisuudenaloista? Turismi numeroina Statistan mukaan Kysymys on vaikea. On ilmeistä, että turismin taloudellinen merkitys on monissa maissa valtava ja että turismin tilapäinenkin loppuminen - tai raju väheneminen - aiheuttaa laajaa (vähintäänkin väliaikaista) työttömyyttä ja köyhtymistä. Turismin merkitystä hahmottamaan auttavat Harvardin tuottamat tilastot, jo...

Mitä ostaisin?

Kuva
Muistan miten lapsena Tampereella minulla joskus oli muutama ylimääräinen markka. Rahat polttivat, halusin ostaa niillä jotain. Kävelin Sokokselle (tämä siis tapahtunut vuoden 1975 jälkeen) ja yritin keksiä mitä ostaisin. Yleensä päädyin konttoritarvikeosastolle ja ostin sieltä jotain pientä. Muutaman kerran jälkeen minulla oli aivan riittävän monta kynää, muovitaskua ja teroitinta. Ryhdyin käymään Supermyynnissä ostamassa kiinalaista rihkamaa, mutta sekin loppui lyhyeen. Tänään kävin samoin. Jouduin hurjan ostohimon valtaan. Olisin kovasti halunnut ostaa jotain. Pyöräilin Verkkokauppa.com:iin. Kävelin ja hypistelin, tutkin iPhonen suojakuoria, irtokovalevyjä, USB-muisteja, näyttöjä, ties mitä. Huomasin, etten tarvitse mitään. Kävelin karkkihyllylle, koska suklaatahan aina tarvitsen. Ei onnistanut sielläkään, ei ollut hyvää suklaata. Näin yleensäkin. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vähemmän tunnun tarvitsevan mitään. Minulla on jo liki kaikkea mitä tarvitsen: useampi fillari, ...