Mane

Kesäkuu 2025 · 27 Facebook-päivitystä, kaikki ryhmissä 2.6.–30.6.2025 Maanantai 2.6.2025 klo 16.23 · Facebook-ryhmässä Oletko jo käynyt katsomassa uutta taideteosta Kirsikkapuistomme vieressä? Kuvissa näyttää hyvältä. Tiistai 3.6.2025 klo 7.35 · ryhmässä Suomen Raitiotieseura Nobina ajaa illan myöhäisiä vuoroja linjoilla 80 ja 82 ja 82b diesel-kalustolla vaikka päivisin ajavat sähköbusseilla. Loppuuko sähköbusseista virta vai miksi iltaisin eri kalusto? Lauantai 7.6.2025 klo 9.08 · ryhmässä Maata pitkin matkustavat · 1 kuva **Kesälomamatkan varaukset. ** Matkan kohde on Englanti, siellä Kent ja Cornwall. Nyt varasimme menomatkan. Paluureitti on yhä auki, mutta todennäköisesti Berliinin (Prater!) ja Varsovan kautta Vilnaan ja Tallinnaan. Tunnissa saimme menomatkan varaukset tehtyä. Kas näin. Hinnat kahdelle matkustajalle. 1. Ostimme 10 pv / 2 kk interrail-liput 1. luokkaan. 7 päivää olisi voinut riittää, mutta hintaero 10 päivään oli vain 28€ lisäpäivältä. Liput s...

  Redruth sunnuntaina aamulla. Ulkona on rauhallista, lokit ja kyyhkyset laulavat, autojen ääni on vain kaukainen. Hotellimme on hiljainen, meidän lisäksemme asukkaina vain intialainen perhe, meitä kerrosta alempana. Hotellimme on kiviverhottu betonitalo, johon on lisätty jopa koristeellinen torni. Samanlaisia taloja on tällä kadulla useita. Ikkunasta näkyy samalla tavalla rakennettuja asuntoja, osa niistä perinteiseen tyyliin toisissaan kiinni rivitaloina, osa yksittäisinä. Kaupunki peittää usean laakson ja kukkulan, mutta loppuu tarkasti rajattuna peltoihin kuten kaikki kaupungit täällä. Taloja ei ole rakennettu suomalaiseen tapaan pitkin poikki maaseutua. Illalla katselimme BBc:n lähetystä Glastonburyn festivaaleilta. Ensin soitti Pulp salanimellä, sitten Neil Young määkyi kuten on tehnyt yhtä kauan kuin minä olen elänyt. Rock’n’roll ei kuulemma vieläkään ole kuollut. Matkaamme suunnitellessamme ihmettelimme tämän viikonlopun kalliita majoitushintoja 100km säteellä Bathista ja ...

  Wow! Pubi, jossa myydään kirjoja. Vaiko kirjakauppa, jossa on pubi? Kummin vain, Falmouthissa kerrassaan suurenmoinen Beerwolf Books myy kirjoja, olutta ja kaupan päälle iloa ja onnellisuutta. Ostimme viisi kirjaa ja oluet, istuimme hetken rauhallisella sisäpihalla. Kannatti matkata junalla Falmouthiin asti. Miksei Helsingissä ole tällaista? Olisi kiva jos olisi, joskin rahat menisivät kyllä lopullisesti, mutta olisiko se sitten niin kamalaa. Täällä kirjat ovat halpoja. Kielialue on suuri ja verot matalat. Harmillisesti reppuni on pieni. Olut oli todella pahaa. Ostimme perinnetietoisina Real Alea, sellaista paikallista. Sehän oli just kuten pitikin: lämmintä, hiilihapotonta, ja maistui ihan kaamealle. Jäi juomatta vaikka ulkona oli kaunis sää ja mukava terassi. Tämän jälkeen menimme syömään fish&chip. Ne vasta olivat kauheita vaikka nekin olivat just silleen kuin piti. Ei ihme, että Englannissa intialainen ruoka on suosittua.

  Luokkaerot ovat Englannissa valtavat ja näkyvät kaikilla elämän alueilla. Rikkaiden talot saattavat jopa erillisiä kartanoita tai isompia town houseja eli rivitaloja. Köyhemmille on rakennettu erillisiä Council tenentteja tms, joista ei voi erehtyä. Erilaisilla taloissa asuvat puhuvat erilaista murretta, käyvät eri pubeissa - ainakin näin ulkomaalaisen silmin ja korvin havainnointuna. Jopa ihmisten muodoissa näkyy luokka, samoin vaatteissa. Kummallista tämmöinen. Ja meille tasa-arvoisesta maasta tuleville outoa. Ihan jo siksi, että keskustelu sujuu parhaiten yliopistossa opiskelleiden ylempien luokkien edustajien kanssa. He kun puhuvat selkeästi, silleen kuin olemme oppineet. Kuvissa majatalomme takana oleva jo salvattu kerrostalo, muita taloja, hieman ylemmän luokan alueen pubi ja paremman väen protesti mörkömusaa kohtaa ja lopuksi majatalomme pubin hinnasto, ulkoseinässä. Pubi on pimeä ja asiakaskunta hintojen määräämää. Kävimme kerran.

  Hello! It is Freddie here on the Sant Michael’s Mount. It is an island with a castle and a garden. One can reach the island by foot during the low tide. And that’s what we did today. The garden has some plants from the Canary Islands due to very temperate micro climate. Succulents and such. I admired them a lot while the British admired me. They claimed that I am too cute. I do not think it is possible. But I like to be called cute or gorgeous as the American told me once in New York. Afterwards I met with a cute cat. Take a look at her. And we also observed some gannets diving into the Atlantic from great heights. Scary.

  Uusia kirjoja! Englannissa on yhä pieniä kirjakauppoja, joissa on hyvin valikoituja kirjoja. Penzancen Barton Books möi aamiaislukemista. Kirjakaupan omistaja soitti Maustetyttöjä, kertoi juuri nähneensä Kaurismäen elokuvan ja ihastuneensa Maustetyttöihin: “they are my current obsession, it will take a while to get over it”. Aamiaiseksi paikallisia taikinanyyttejä, joiden sisällä oli tänään juustoa ja kasviksia. Illalla hotellimme pihalla olutfestarit. Mikäs sen mukavampaa. Emme ostaneet mitään, oli vain perinneoluita, tunnelma lattea ja satoikin. Ei sitä aina viitsi ihan vaan kannatuksen vuoksi. Hotellimme on pubin yläkerrassa. Olisi siis mahdollisuus noin vain käydä oluella vaan emme me taida viitsiä. Pimeä loukko on koko mesta.

  Terveisiä Isle of Scillyltä Englannin lounaiskärjestä hieman avomerelle. Kaunis saari, hienot rannat, hyvät baarit ja matkalla näimme suulien syöksyvän 30 metrin korkeudesta 100km/h vauhdilla kalaparveen. Huikeaa! Huomio matkailusta. Matkalla tulee väkisin oleskeltua hotellissa tuntikausia. Kuvassa eilinen ajankäyttömme vaikka lähdimme klo 9 laivalla Penzancesta saarireisulle ja palasimme 19.30. Olimme silti hotellissa hereillä viisi tuntia.  Koska hotellissa tulee hengailtua, ehtii pyykit pesemään lavuaarissa. Siksi matkalle ei paljon vaatteita kannatta ottaa mukaan laukkuun painamaan ja selkää rikkomaan. Kun vielä käyttää hyvää antiperspiranttia ja väljiä paitoja, ei kesälläkään tarvitse vaihtaa paitaa päivittäin (eikä siis pestä). Tuulettaminen on hyvä idea.  Matkalle riittävät vaatteet ovat kokemukseni mukaan: 2 housut (voi pestä toiset, on varalla, jos sotkee raflassa tms), toiset mieluusti shortsit tai katkolahkeiset 3-4 paitaa (mieluiten kauluspaitoja, ohuita), a...

  New Model Armyn kappale Small town England vuodelta 1984 kertoo pikkukaupungin nuorison kaipuusta muualle, halusta kokea muutakin kuin kotikaupunkinsa pubit, humala ja tappelut. Is it a crime to want something else? Is it a crime to believe in something different? Is it a crime to want to make things happen? To spit in the faces of the cynical fools Is it a crime to want something else? In smalltown England, in smalltown England Neljä vuosikymmentä on vierähtänyt. Pikkukaupungit ovat harmaantuneet, nuoret muuttaneet isompiin kaupunkeihin, yliopistoihin opiskelemaan, työn perässä. Pikkukaupungit ovat harmaita. Onnekkaimmat - kuten Penzance - elävät jotenkuten vuosisadan takaisen turismin muistolla, merellä. Hiljaista on, täällä ei iltaisin moni kävele, kauppakadun (kaupungin ainoa kävelykatu) liikkeet odottavat huomista. Kiinalaiset myyvät ruokaa mukaan, intialaisessa ravintolassa 6 istumapaikkaa. Elokuviin pääsisi 17 punnalla ja saisi samaan hintaan illallisen ja oluen. Halpaa. K...

  Kierrätys toimii Cornwallissa. Suihkuista en ole niinkään varma. Hotellissamme, tai majatalossa pubin yläkerrassa, suihkun lämmin vesi syntyy kylmävesihanaan liitetyssä vedenkeittimessä. Sen ylempi säädin on vaikuttavinaan lämmitystehoon, alempi veden määrään. Jos vettä virtaa vähän, se lämpiää liian kuumaksi. Jos paljon, vesi jää viileäksi. Ja samaan aikaan lavuaariin tulee hanasta kuumaa vettä. Sitä ei ole vaan saatu liitettyä suihkuun. Putkimies on ollut laiska. Suihkukoppi on mitoitettu hobiteille kuten melkein kaikki Englannissa. Ainostaan paikalliset piiraat, Cornish pie, ovat suuria, riittävät kahdelle aamiaiseksi. Söimme sellaisen (vegeversion) hippien mutterikahvilan terassilla juuri ennen sadetta. Siitä ei täällä taida olla pulaa.

  Aikainen aamu Canterburyssä. Juna Lontoon kautta kauas lounaiseen Englantiin, Cornwallin Penzanceen, lähtee yhdeksän jälkeen. Sitä ennen aamiainen, jotta jaksaa. Täkäläisissä junissa ei matkailijaa hemmotella tarjoiluin eikä ravintolavaunuin vaikka ostimmekin ensimmäisen luokan istumapaikkalipput. Reittimme meidät Lontoossa St Pancrasilta maanalaisella junalla Paddingtonin asemalle (siellä on nallekarhun patsaskin penkillä odottamassa) ja sieltä Plymouthiin ja kuuluisan 1800-luvun rautatiesillan yli. Aamukuvan otin sisäpihalta. Siinä näkyy miten Canterburyssä pienellä alueella sopii asumaan 56000 ihmistä. Talot ovat pieniä, lähellä toisiaan eikä taloissa käytäviin tuhlata tilaa. Huoneemme on kylläkin iso, meillä on jopa takankuvatus ja oma suihkukin huoneen nurkassa. Vessoja ja kylppäreitä on muualla rakennuksessa jyrkkien portaiden takana. Jännittävää kulkea Lontoon läpi pikkukaupunkielämän jälkeen. Onneksi seillä on kaltaisillemme turisteille opasteet ja maksutkin hoituvat känn...

  Maanantai Canterburyssa. Hotellimme The Coach House on perinteisessä brittiläisessä rakennuksessa. Takapiha on pieni, linnut asuvat köynnöksessä seinällä, naapuriin pääsee portista. Hotelli ei ole esteetön: portaat ovat jyrkät, askelmat pienet ja vessoihin ei pääsee iso ihminen, pyörätuolilla liikkuvasta puhumattakaan. Eilen söimme brittiläiset ateriat. Aamulla sain kauan kaipaamaani Egg Florentine, tällä kertaa avokadolla höystettynä. Lounaaksi fish and chips, turskaa tällä kertaaa. Kala ja perunat riittävät kylläisyyteen tähän aamuun asti, oli taloudellinen annos. Sirkku Ikonen söi vegaanisen version peribrittiläisestä Sunday Roast -annoksesta. Sekin oli hyvää ja riittoisaa. Tänään aikeissaan on kevyempi aamiainen ja lounas, ehkäpä jaksamme sitten illallisenkin. Turisteeraamme katedraalissa. Vaan ihan ensin minulla on työhaastattelu Teamsin välityksellä. Ei ole työttömän lupa velvollisuuksistaan laistaa!

  Canterburyn juhannussunnuntai alkaa ukkosella. Koko Kent on ukkosen ja sateen vallassa, joten joudumme odottelemaan aamiaiskahvilaan tallustelua vielä tunteja. Vaan mikäs on peribrittiläisessä majatalossa odotellessa ? No vaikka se, että tukanpesu ei onnistu koska suihkusta tulee vähän vettä eikä sekään katoa samaa vauhtia viemäriin. On etsittävä kampaamo! Canterbury on viehettävä, pieniä vanhoja taloja, joissa on baareja ja vaatekauppoja. Eilen lauantaina illalla kaupunki oli täynnä humalaisia opiskelijoita, tunnelma oli eloisa. Kuuluisaan katedraaliin ei noin vain kävellä vaan sinne pitää ostaa 25€ liput. Toki pieneen kappeliin pääsisi rukoilemaan, mutta tämmöinen uskonnoton ignostikko ei kehtaa näytellä uskovaa. Ei edes saituuttaan. Kunhan ukkonen hellittää, aamiainen ja sen jälkeen varmaankin kävelyä ja kaupungin muihin nähtävyyksiin kuin katedraaliin tutustumista. Kirkko sitten huomenna. Tänne pääsee junalla Lontoosta alle tunnissa pääosin samaan HS1-rataa, jota pitkin saavu...

  Stour-joki on kuulemma yksi vain 210 kalkkijoesta maailmassa, kirkasvetinen. Joessa elää muun muassa haukia, taimenia, ankeriaita ja majavia. Joen yllä lentää kuningaskalastajia ja lepakoita ja merimetsoja. Me näimme hauen ja rotan. Joella voi liikkua kalliilla soutuveneellä. Me kävelimme rantoja. Iltakävelyllä näimme kaupunginmuurin, roomalaisen hautakummun, katedraalin kaukaa ja läheltä. Näimme myös harvinaisen baobad-plataanin, joita on täällä seitsemän. Canterbury on ikiaikainen, pieni, vehreä kaupunki. Muutaman päivän verran tänne suosittelen matkaamaan. Täällä on historia läsnä.

  Bonjour! It’s Freddie here in Eurostar Plus car. Very luxurious indeed. We are served with salade nicoise and rather decent wine. And we are traveling almost 300 kilometers per hour! Just as is suitable for a noble teddy lion such as me. It is surpising how big is the difference between the 1st and the 2nd class. In the 1st, almost one servant per passenger, freely flowing wine and decent food. Somehow an echo from some past era. Not to complain, it is nice to have wine and enjoy good service. Time flies a bit too fast and the trip to Cologne to London is so short. One could spend a bit longer time between customs. They take long, almost half of the train trip time. But it is worth whatever. England, my home country, awaits!

Juhannuksen taikaa Kölnissä. Kun oikein tarkasti rajaa kuvan, turistit eivät peitä taustaa. Vain me, paremmat maata pitkin saapuneet turistit olemme kuvassa. Kukkiakin on monenlaisia. Kirkko on meitä vastapäätä ja siksi ei kuvasssa. On iso ja likainen, mutta vaikuttava. Hyvää juhannusta kaikille!   Kävimme muutamassa perinteissä Kölsch-olutta panevassa ja tarjoavassa Kneipessa. Ensimmäinen oli hieman vanhankaupungin ulkopuolella ja rauhallinen, söimme siellä kalaa. Toinen oli vanhassa kaupungissa, täynnä turisteja, äänekkäitä amerikkalaisia. Henkilökunta oli aika kyllästyneen oloista, ei pitänyt kiirettä lainkaan.  Edellisellä kerralla Kölnistä jäi kivempi kuva, nyt sekin on jo liian täynnä meitä turisteja. Onneksi hotellimme ihan kirkon kupeessa oli mukava, pieni, yksityinen. Möivät meille kalliin aamiaisen, nurkan takaa leipomosta olisi saanut halvemmalla.  Ai niin, piti jäädä Kölniin yöksi, koska Eurostar oli täynnä. Kaikenlaista! 

Sunnuntai 1.6.2025 Kävin Tampereella. Oli kiva nähdä Makea. Kävimme Hämeenkyrössä haudoilla ja mummulan luona ja Kyröskoskella. Maanantai 2.6.2025 Kävin vähän ajelemassa ratikalla, ja paluumatkalla huomasin taloyhtiön talkoot. Sain olutta vaikken ollut tehnyt mitään. Tiistai 3.6.2025 Tutustuimme S:n kanssa Alkuviinibaarin antimiin Hakaniemen torilla. Hyviä olivat, kiva hipster-tunnelma, ja ihanaa kun torilla on elämää. Keskiviikko 4.6.2025 Pyöräilemässä näin kurkia Talosaaressa. Illalla istutimme puita. Kova homma, onneksi meitä oli monta. Torstai 5.6.2025 Dynamolla oli mukava Bike Kitchen. Saimme auttaa monia, ja meni aina kymmeneen asti. Perjantai 6.6.2025 Pyöräilin iltapäivästä, kävin katsomassa alppiruusuja ja olin syömässä Sushi Forestissa. Sain S:n sinne seurakseni, ja sitten kävimme hetken Sivukirjaston terassilla. Oli jo vähän kesäkatumeininkiä ja aurinkoa, vaikka varjossa vilu. Lauantai 7.6.2025 En pyöräillyt, vaan kävelimme katsomaan telkkiä S:n kanssa. Ne olivat...

Olen työtön ja onnellinen. Kun olin töissä Goforella, olin onneton. Koko 2,5 Gofore-vuoden aikana minulle ei ollut kuin korkeintaan puolelle työajasta tekemistä, viimeisinä 6 kuukauden aikana ei mitään tekemistä. Yritin osallistua yrityksen kehittämiseen, mutta se oli varattu sisäpiiriin kuuluville, joilla oli jokaisella monta eri roolia. Toistuvasta pyrkimyksestä huolimatta sisäpiiri ja johto ei halunnut hyötyä osaamisestani kuin todella pieneltä osin. Se oli turhauttavaa, vähän kuin kokkina olisin saanut vain kuoria perunoita, en keittää niitä tai tehdä perunasalaattia tai laatia menuja. Oli tylsää raahautua töihin toimittamaan tyhjää, olin todella yksinäinen, yksinäisempi kuin koskaan aikaisemmin urallani. Se tuntui todella pahalta, ahdisti ja näin jälkikäteen huomaan olleeni stressaantunut, syöneeni ahdistukseeni suklaata ja liikkuneeni liian vähän. Seuraavan työpaikan valitsen huolellisemmin. En usko ”great place to work”-tuloksiin, kysyn onko työpaikalla todellakin jotain teke...

Kukapa olisi sopivampi tai luontevampi kertomaan unettomuudesta yleensä ja omastaan erityisesti kuin itse kirjailija? Kirjailijallahan on usein vilkas mielikuvitus, tai ainakin keino kuvitella olemattomia maailmoita ja tapahtumia, ja siksi unetkin vilkkaita, painajaiset pahimmasta päästä.  Esa Mäkijärven toimittama esseekokoelma antaa kirjailijoille luvan kertoa öistään, joina uni ei ole tullut, painajaisista jotka ovat pitäneet valveilla, unihalvauksista joiden todellisuudenkaltaisuus on kauheampaa kuin mikään muu.  Koska kirjan esseet käsittelevät samaa aihetta, niissä on samankaltaisia kertomuksia lääkekokeiluita, joka oma-aloitteisista tai lääkärin määräämistä. On kertomuksia alkoholin ylenmääräisestä käytöstä, on moneen kertaan kerrattuna uusimman unitutkimuksen tulokset.  Luin kirjaa iltaisin, mikä oli huono idea. Nukahdin näet hyvin nopeasti lukiessani kertomuksia muiden unettomuudesta. Kertomukset jäivät siksi vähän epäselviksi, mutta kuitenkin opin jotain unettom...

Norjalaisen Nina Lykken kirjat ovat hykerryttävän hauskoja. Ne kommentoivat nykyihmisen elämää, yhteiskuntaamme huvittunut pilke silmäkulmassa, tuovat tutuista ilmiöistä esiin niiden huvittavat ja säälittävät puolet.  Tällä kertaa käsittelyssä ovat autofiktiiviset kirjat, seksuaalinen häirintä ja kirjallisten piirien valtasuhteet. Kirjan päähenkilö on liki 60-vuotias mieskirjailija, joka on yli 20 vuotta sitten kirjoittanut menestysromaanin, mutta sen jälkeen hänen kirjojensa vastaanotto on ollut korkeintaa haaleaa ja lopulta kirjoittaminen on loppunut. Mies viettää aikaansa kotonaa, seuranaan lähinnä naapurin homo, jolla on pakistanilainen rakastaja.  Kirjailija saa kutsun Lillehammerin kirjallisuusfestareille. Hänet halutaan paneeliin, jossa hänen kanssaan keskustelee nelikymppinen nainen, joka on tehnyt uransa kirjoittamalla autofiktiivisiä romaaneita, joissa hän on paljastanut kuka pani ketä ja varsinkin sen että päähenkilömme on kännissä kähminyt. Tämä on ollut suuri ahdi...

Pyöräillessä on aikaa ajatella. Jos sattuu olemaan ammatiksen kirjoittava ja ikää alkaa kertyä, ajatukset tekee mieli kaata kirjaksi, esseiksi, tai tarinoiksi. Hyvä niin! Ikänsä pyöräilleiden ja pyöräilyä ajatelleiden kirjoituksia on kiinnostavaa lukea. Pari vuotta sitten ilmestyny Täydellinen keksintö on J.P. Pulkkisen pyöräilyiden tulos. Kirja on monipuolinen. Se kattaa Pulkkisen omien kokemusten lisäksi pyöräilyn historian aina potkupyöristä nykyisiin sähköpyöriin. Onneksi kirja ei ole kuitenkaan pyörän tai pyöräilyn historia, koska niistä ei viime aikoina juuri kukaan ole mitään uutta sanottavaa keksinyt.  Pulkkisen kirja on muutakin: kertomuksia hänen omista polkaisuistaan, matkoistaan ja laajan lukeneisuuden myötä ilahduttavia lainauksia pyöräilyyn liittyen kaunokirjallisuudesta. Anekdootit ovat aina opettevaisia. Suosittelen kirjaa pyöräileville, vaikkapa retkelle mukaan otettavaksi ja tuopin ääressä luettavaksi.