Olen työtön ja onnellinen!
Olen työtön ja onnellinen. Kun olin töissä Goforella, olin onneton.
Koko 2,5 Gofore-vuoden aikana minulle ei ollut kuin korkeintaan puolelle työajasta tekemistä, viimeisinä 6 kuukauden aikana ei mitään tekemistä.
Yritin osallistua yrityksen kehittämiseen, mutta se oli varattu sisäpiiriin kuuluville, joilla oli jokaisella monta eri roolia. Toistuvasta pyrkimyksestä huolimatta sisäpiiri ja johto ei halunnut hyötyä osaamisestani kuin todella pieneltä osin. Se oli turhauttavaa, vähän kuin kokkina olisin saanut vain kuoria perunoita, en keittää niitä tai tehdä perunasalaattia tai laatia menuja.
Oli tylsää raahautua töihin toimittamaan tyhjää, olin todella yksinäinen, yksinäisempi kuin koskaan aikaisemmin urallani. Se tuntui todella pahalta, ahdisti ja näin jälkikäteen huomaan olleeni stressaantunut, syöneeni ahdistukseeni suklaata ja liikkuneeni liian vähän.
Seuraavan työpaikan valitsen huolellisemmin. En usko ”great place to work”-tuloksiin, kysyn onko työpaikalla todellakin jotain tekemistä työajalla, pääsenkö osallistumaan yrityksen kehittämiseen, saanko käyttää osaamistani laajemminkin kuin vain pieneltä osin.
Nyt on kesä. Aion toipua lokakuulle asti ja sitten loppusyksystä mennä töihin, tarkasti valittuun - ja sellaiseen, jossa on tekemistä ja jossa on yhteisö ja työkaverit eikä yksinäistä. Ja jossa muutkin saapuvat työpaikalle tekemään töitä, eivät möllötä etätöissään.

Tämä varmasti ei ole yleinen kokemus Goforesta työpaikkana. Minä ja Gofore emme vain sopineet yhteen eikä Goforen asiakkailla ollut minun osaamiselleni (siltä osin kuin kokonaisarkkitehtuurisiilosta sitä myytiin) käyttöä.

Kommentit