Mane

Etätyössä työntekijä on parhaimmillaan. Hän voi keskittyä omaan työhönsä muiden häiritsemättä - ja työpöytää ei tarvitse vaihtaa joka päivä eikä työpöydältä siivota läppäriä ja kirjoja ja papereita kaappiin töiden lopuksi. Ja hakea niitä ja paikkaa aamuisin. On hyvä, ihan parhautta!  Kyllä on työ tehokkaampaa kuin konttorissa, jossa aina joutuu eri mestaan ja sellaisten seuraan, jotka sattuvat  viereisen sähköpöydän äärestä just tänään itselleen työpöydän löytämään.  Myös äänimaailma on kotona parempi. Ei tarvitse kuunnella toisen tiimin tyyppien puheluiden puolikkaita vaan voi kuunnella hc-punkkia repeatilla, jos siltä tuntuu, ja  ihan kaiuttimista kuten kuuluukin.  Lisäksi firman kiinteistökulut ovat minimissään. Kunpa firmat voisivat  läppäreiden hankkimisen ulkoistaa työntekijöille, niin ois parempi, säästäisi euron pari päivässä lisää. Tuottavuus per euro paranisi!  Näin se on, mutta yksi ongelma näkyy olevan. Kun kukin optimoi oman työns...

  Tajusin just, että koulussa sain lounaaksi hyvää kouluruokaa ilmaiseksi. Söin sitä suurella ruokahalulla. Sitten myöhemmin ylipistossa sain puoli-ilmaiseksi UniCafen mainoita safkoja. Todella hyvin maistuivat! Kun ylipiston jälkeen pääsin töihin (silloin ei tarttenut työttömänä kärvistellä, kaikki sai duunia), työpaikalla on aina ollut tarjolla hyvää lounasta. Yleensä edullisesti. Eikä ruokahalussakaan ollut vikaa. Ja kun opiskelin MIT:ssä, sielläkin oli kaikenlaisia lounaspaikkoja kampuksella ja niiden lisäksi mainio kiinalainen Bostonin Back Bayssa. Siellä söin aina saman kala-annoksen lounaaksi. Kun nyt myöhemmin olen ollut pari vuotta työttömänä/sapattivapaalla, olen syönyt liki kaikki lounaani Suomessa ja ulkomailla ravintoloissa. Elämäni on mennyt silleen hyvin, ettei ole tarttenut käyttää aikaa lounaiden kokkaamiseen, jostain muodikaasta ”meal prepping”-ruokarasiahommasta puhumattakaan. Nyt vaan tarttee järkätä silleen, ettei eläkkeelläkään ole pakko ryhtyä kokkaamaan lo...

  Kauan sitten minulle oli pomona herra E. Hänellä oli tapana olla oikeassa. Kerran hän ei sitten kaikkien yllätykseksi, erityisesti omaksi yllätyksekseen, ollutkaan oikeassa. Kerroin hänelle osastotilaisuudessa miten asiat ovat. Hän ei hämmentynyt: "Olet kyllä Matti aivan oikeassa, mutta teemme silti eri tavalla eli kuten minä sanon". Näin se on. Kun on valtaa, sitä kannattaa käyttää vaikka tulisikin tehtyä väärä päätös. Mainehan siinä menee ja uskottavuus, mutta vallankäytöllä on hintansa, jonka maksaminen on joskus viisautta! -- Kerran toisessa työpaikassa pomoni sanoi, että ei ole soveliasta puhua työaikana työpaikalla ideologiasta eli työmatkapyöräilystä. Itse hän korosti työaikana työpaikalla miten työsuhdeauto oli hänelle työsuhteen edellytys, mutta se ei ollut ideologiaa. Minä olin, että mitäs vittua tämä tällainen. Semmoista se on, työelämä. 

Trieste, ensimmäisen maailmansodan aika. Mario on jo ikääntynyt konttoristi, joka yhden romaanin julkaisseena on ylpeä kyvystään kirjoittaa kirjeitä pomonsa puolesta. Hän on myös kovin toiveikas, että hän vielä saa ansaitsemansa huomion romaanikirjailijana. Mario ystävä, kaupparatsu Gaia, tykkää keppostella ja häntä kiehtoo käyttää hyväkseen Marion toiveikkuutta, lapsenomaista uskoa tulevaan kunniaan. Niinpä Gaia järjestää kepposena paikalla mukamas saksalaisen kustantajan agentin, joka lupaa julkaista kirjan kunhan Mario hieman osallistuu kuluihin. Kuluihin on osallistuttava, koska sota haittaa maksuliikennettä. Niinpä Mario ottaa lainan ja osallistuu, jää odottamaan kuuluisuutta, jota ei tietenkään tule. Vaan kepposet eivät aina onnistu, tai jos onnistuvatkin niin uhriksi saattaa joutua keppostelija itse. Tässäkin tapauksessa olosuhteet pilaavat Gaian katalat aikeet. Ylpeys käy kaikille lankeemuksen edellä.  Kirjan juoni pitää otteessaan, samoin eläväinen kuvaus 1910-luvun tavois...

  Joko olet nähnyt Helsingin vesilaitoksen 150-vuotisen historian juhlakaivonkansia? Laitos perustetiiin varmistamaan terveellinen vesihuolto ja niin se on tehnyt. Nykyisinhän laitos tunnetaan nimellä HSY ja se tarjoilee maailman parasta juomavettä puoli-ilmaiseksi. Vesi saapuu Helsinkiin ja lähikuntiin kaukaa Päijänteen keskeltä. Tämä juhlakaivonkansi on yksi noin 2000 tänä vuonna uusittavasta kannesta. Koska kaivoja on ties kuinka paljon, 2000 kantta katoaa helposti kaduille. Tämän bongasin Kirstikadulta Josafatinkadun risteyksen keskeltä. Työmatka tänään Herttoniemen kartanon puiston, Kruuunuvuoren ja Harjun kautta. Oli kaunis aamu. Lintuja kuten tavallista muutamia, satakielet yhä laulavat Mustikkamaallakin. Kartanonpuistossa oli viikko sitten 9 poikasen telkkäperhe ja tämän viikon alussa 10 poikasen sorsaperhe. Kumpaakaan ei näkynyt tänään - sorsaemot ja telkkänaaras kyllä lammella uiskentelivat. Onkohan puistossa jokin peto, joka syö poikaset vai ovatko perheet lähteneet mer...

Raskaana oleva nainen ja hänen miehensä matkaavat autolla. Tapahtuu onnettomuus, ensipelastajat joutuvat irroittamaan heidät autosta. Mies on tajuton, nainen näkee ensimmäisenä Simon, joka on äärimmäisen lempeä ja viisas, jolla on aikaa naiselle. Tajuton mies ei tule tajuihinsa, kuolee koomaan.  Nainen tukeutuu Simoon, jolla on aikaa auttaa. Synnytykseen tarvitaan joku mukaan, Simo suostuu. Vähitellen tunteet syvenevät, syntyy suhde, elämä vastasyntyneen kanssa muttuu perhe-elämäksi.  Simo on jatkuvasti rauhallinen, rauhoittava, viisas, myötämielinen. Käy ilmi, että onnettomuudessa kuollut mies ei ole ollut samanlainen vaan usein äkäinen, etäinen, välttelevä, jopa alkaneen raskauden aikana. Tämän kirja kertoo takaumina, jotka kirjan edetessä ovat yhä kauempana menneessä. Miesten välinen kotrasti on syvä. Vaan miten uusperheen käy? Sitä en kerro, kirjan juoni on kiinnostava vaikka kirja pääosin käsittelee rakkauden mahdollisuuksia, suruja, ihmissuhteita. Lehtola kirjoittaa suju...

  Helsinki ja lippakioskit. Missään muualla ei yhtä hienoja vanhoja lippakioskeja eri puolilla kaupunkia. Vaikka kioskit ovat saman suunnitelman tai samojen suunnitelmien toteumia, ne ovat kaikki yksilöitä, luonteikkaita. Kukin tarjoaa hyvin valittuja juomia ja ruokia. Tänään vierailin Il Beccossa Tove Janssonin puistossa. Siellä sain herkullista viiniä italialaiseen tapaan naksujen kanssa. Suosittelen kioskin proseccoja, joista vaalea on roseeta parempaa. Kävin myös Linnakosken puistossa Puolen hehtaarin lippakioskissa. Siellä erikoisuutena ovat tuoreet pullat ja keksit. Lapsille on keppihevosia lainattavaksi ja esterata valloitettavaksi. Kävin myös tsekkaamassa Mannerheimintie varren uuden puiston ja matkustin lautalla Kruunuvuoreen. Turistina pyöräilyä kertyi 32km. Kuvia Instassa. #manenkesähesa2026  

Ystävyys, Instagram, kadonnut lapsuus ja yhteiset teinivuodet, aikuisuus, ahneus ja petos. Siinä Johanna Forssin Pitojen ainesosat.  Maria ja Marianne ovat tutustuneet jo lapsena Kuopiossa. Marian vanhemmat olivat kiireisiä, etäisiä ja rikkaita. Mariannen yksinhuoltajaäiti oli lämmin, huolehtiva ja köyhä, ailahteleva. Mariannen piti ottaa vastuuta jo nuorena itsestään ja äidistään, Maria sai kasvaa teininä rauhallisemmin. Yhdessä he löytävät taiteen, erityisesti valokuvauksen. Maria pääsee opiskelemaan, valmistuu, päätyy töihin museoon. Marian elämä kuluu toisin, ankaralla itsekurilla hänkin valmistuu yliopistosta. Ystävykset joutuvat erilleen ja tapaavat Marianne rikastuttua, päädyttyä Instagram-julkkikseksi, joka järjestää suuret juhlat, joihin hän kutsuu Marian. Juhlat ovat suuruuden lisäksi pinalliset. Ihmiset kuvaavat itseään, postaavat maanisesti. Forss kuvaa nykyisen SoMe-julkisuuden raadollisuutta, pinnallisuutta viiltävästi, mikä tekee kirjan alun kiusalliseksi, nolous val...

Pitkä kirja, lyhyt arvio: todella taiten kirjoitettu romaani, johon on pakattu mukaan kasvukertomus, syömishäiriö, saattohoito, vanhempien alkoholismi, rakkaustarina, perheväkivalta ja jopa Twin Peaks-mäinen painajaismainen tunnelma saarimökillä. Kirja alkaa kertomuksena äidistä, joka on saattokodissa, tyttärestä, joka käy katsomassa äitiiän ja muistelee elämäänsä, ja sokeasta vanhasta miehestä, joka on naapurihuoneessa, ja jota saapuu pojanpoika katsomaan kaukaa ulkomailta.  Tytäs käy töissä vanhojen tavaroiden kaupassa. Sinne tulee asiakkaaksi mies, joka hurmaa tyttären, syntyy rakkaus, joka johtaa yhteenmuuttoon, joka ei sitten ehkä olekaan voittava arpa. Samalla kirjassa kulkee tarina jostain, jota on tapahtunut mökillä, ja jossa kuoli nuori nainen. Onko kirjan miehillä kuoleman kanssa tekemistä? Kuuluvainen on punonut verkon, johon lukija hukkuisi, jos verkko ei olisi niin hyvin kudottu. Nyt tarina kantaa, moninaiset tasot lomittuvat. Tunnelmat, kertomistapa muuttuvat tapahtum...

Rikollisuuden syistä on monesti kiistaa. Onko syynä hankala lapsuus vai huonot vanhemmat vai tekeekö tilaisuus varkaan vai onko kaikki geenien tai päihteiden syytä? Nadia Sandhun teoksen Rikosten juuret pyrkii vastaamaan ja kertomaan, miten rikollisuutta voitaisiin ennalta ehkäistä.  Kirjassa on tapauskertomuksia, joissa erilaisia ei niin kovin vakavia rikoksia tehneet kertovat miksi kävin niin kuin kävi. Miksi tuli tehtyä varkauksia, puukotettua kaveria, ryöstettyä vastaantulija.  Tapauskertomusten eli ex-rikollisten haastattalemisen lisäksi Sanhdu on lukenut valtavan määrän tutkimuskirjallisuutta ja haastattelut tutkijoita. Tulokset eivät yllätä. Rikollisuuteen liittyy yleensä lapsuus, jossa lapsi ei saa tukea, arvostusta vaan jossa hänen itsetuntonsa ei kehitys kunnolla. Hänestä alkaa tuntua, että hänellä ei ole arvoa. Tätä arvottomuutta moni sitten pakenee päihteisiin hyvinkin nuorena, joutuu heitteille huonoista kotioloista ja sitten vähitellen tekemään rikoksia tavallaan...

 Työelämän perusteita:  1) ylitöitä ei pidä tehdä ilmaiseksi ja  2) työantaja hommaa työvälineet. Jos töitä on enemmän kuin ehtii tehdä, ensin tsekataan voiko jotkin tehtävät jättää tekemättä. Jos ei voi ja osa tehtävistä on tilapäisiä, ne voi tehdä maksua vastaan ylitöitä. Jos jokin työ ei ole tarpeen, sen voi jättää tekemättä, mikä voi poistaa ylitöiden tarpeen. Jos kaikki työt ovat tarpeen ja pysyviä, on palkattava lisää työntekijöitä. Saldotunnit eivät ole ylitöitä vaan työsopimuksen mukaisten työtuntien siirtämistä päivästä toiseen. Työvälineet hommaa työnantaja. Tämä pätee vihkoihin, kyniin, läppäreihin, puhelimiin, autoihin, kaivinkoneisiin, elektronimikroskoopoeihin ja MRI-laitteisiin. Ja kaikkeen muuhun. Näistä kahdesta periaatteesta ei pidä tinkiä ikinä.

  Kun hain töitä, minulla oli kohtuullisen palkan lisäksi kaksi ehdotonta kriteeriä. 1) Työn pitää olla yhteiskunnallisesti merkityksellistä. Pelkkä osakkeenomistajien rikastuttaminen ei enää riitä minulle - sen olen oppinut katkerasti. 2) Töihin (teen työni toimistossa, ei himassa) pitää päästä noin 30 minuutissa, max 45 minuutissa, sekä fillarilla että julkisilla. Ja kas, tämmöisen työpaikan sain. Tarkoitus on pysyä samassa työpaikassa eläkkeelle asti eli vähintään 8 vuotta. Ja fillarilla melkein joka päivä töihin matkata, bussilla vain harvoin, koska haluan pysyä vahvana ja hyväkuntoisena.

  Ylihuomenna aloitan duunit. Aion mennä joka päivä toimistolle, koska a) siellä on ihmisiä ja ihmisten kanssa on kivaa. b) toimistoni lähellä on paremmat ja useammat lounasraflat kuin kotini. c) työni on täysin riippuvainen kollegoista, joista ainakin osa on toisinaan toimistolla. Ehkäpä he ottavat minusta mallia ja ryhtyvät käymään toimistolla usein. d) toimistolle on 8-12 km fillarilla. Se on just hyvä aamupolkaisu, ei tule hiki, mutta tulee päivän minimiliikunta e) jos sataa, toimiston viereen pääsen bussilla kotini vierestä alle puolen tunnin. f) keskittyminen on paljon helpompaa toimistossa kuin kotona. Helpointa keskittyminen rautatieasemalla ruuhka-aikana ja muissa vastaavissa vilkkaissa paikoissa. Se nyt vaan olisi (minulle, ei ehkä sinulle eikä sinun serkullesi tai kaimallesi) ihan saakelin typerää jäädä himaan töihin. En ikinä ottaisi vastaan työpaikkaa, jos minulla ei olisi mahdollisuutta mennä toimistolle alle 10km päähän himasta. Sellainen elämä olisi aivan painajais...

  Valtio rikkoi sopimuksemme, joten muutin käytöstäni. Ennen valtio lupasi huolehtia kansalaisista työttömyyden, sairauden, vanhuuden varalta. Vastineeksi odotus oli, että kansalaiset eivät ylenmäärin säästäisi vastoinkäymisten varalta. Nyt valtio ei enää lupaa. Työttömyyskorvauksia on leikattu, sairastaminen käy kalliiksi, ja eläkkeitäkin uhataan olla maksamatta. Näin ollen en enää luota valtioon vaan varaudun itse vastoinkäymisiin. Työttömyyden aikana olen huomannut, että seuraavat kaksi asiaa kannattaa varmistaa: 1. Säästössä on hyvä olla vähintään vuoden nettopalkan verran (nopeasti realisoitavissa olevaa). 2. Pakolliset menot (asuminen, ruoka, lääkkeet, puhelin, HSL, fillari, vaatteet) on hyvä säätää alle odotettavissa olevan ansiosidonnaisen (puolen vuoden työttömyyden jälkeen maksettavan) Kun nämä ehdot toteutuvat, työttömyys ei aiheuta stressiä; sairastumiseen on varaa (siis esim sairaalamaksuihin ja sairaslomaan). Kumpikin ehto toteutuu vain, jos kuluttaa vähän. Siitä toki...

Itämeri on nähnyt paljon. Sotaa on käyty meren rannoilla, saarissa, pinnalla ja pinnan alla. Sodasta on helppoa kertoa vaudikkaita ja eläväisiä tarinoita, ja niin Vesa Lahti tekee kirjassaan. Kirjan luvut alkavat aina kuvauksella, jossa Lahti katselee merta ja muistelee, miten juuri siinä kohdassa on sattunut merkittäviä. Milloin jääkärit ovat kevättalvisen meren ylittäneet Vaasasta Ruotsiin, milloin venäläiset ovat hyökänneet Bengtskärin majakalle ja miten suomalaiset vastoin kaikkia odotuksia onnistuivat puolustamaan majakkaan. Tai miten panssarilaiva Ilmarinen upposi. Kiinnostavin ja minulle tuntemattomin kertomus lienee Suursaaren taistelu, jossa liittolaisista viholliseksi muuttunut Saksa yritti ajaa suomalaiset pois saarelta. Kertomus on jännä: suomalaisten erinomaisen ryhdikäs upseeri oli linnoittanut saaren etevästi ja ajoi sakemannit tiehentä. Myöhemmin saari sitten ilman taistelua siirtyi Neuvostoliitolle. Kirja on viihdyttävä, hyvää iltalukemista sotahistoriasta kiinnostunei...

  Uusi työ ja uudet kujeet? Ehkä. Olen miettinyt miten työ voisi olla kivempaa kuin aiemmin. Mitä voisin itse tehdä? Mitä olla tekemättä? No, ainakin seuraavia: 1. Olen aina kiireetön, minulla on aina aikaa kollegoille, asiakkaille, kaupunkilaisille. Heitä vartenhan töitä teen. 2. Kun juttelen jonkun kanssa, keskityn vain häneen. En esimerkiksi räplää kännykkää tai läppäriä. Muistiinpanot teen kynällä vihkoon. 3. Hymyilen. Se tuo hyvän mielen kaikille. 4. Kohtelen kaikkia kuten halausin itseäni kohdeltavan. En halveksi, mikromanageroi, juorua, nälvi tms. Posin kautta aina vaan. 4. Kysyn kun en tiedä. En oleta, jotta en muodosta vääriä mielikuvia. 5. Keskityn työaikani eli 7h15min päivässsä vain töihini. Uutiset,SoMe etc odottavat. 6. Vaalin työ- ja ajattelukykyäni AI:n tutkituilta vaaroilta. Minulle maksetaan ajattelusta, joten keskityn ajattelemaan. 7. Kehun kollegoita heidän selkiensä takana. 8. Sanoinko jo että olen kiireetön ja hymyilen.

  Kesä saapuu ja hinnat nousevat. Erityisesti Finnlinesin laivat Travemündeen ovat tyyriitä, jos matkustaa yksin. auringonlasku laivalla Vaan ei hätää: laivalla voi jättää hytin ostamatta ja matkustaa lepotuolissa. Se on yllättävän mukavaa. Matkustin syyskuun alussa lepotuolissa ja nukuin oikein hyvin. Lepotuoliosastossa oli vain 3 muuta matkustaa ja jokaiselle hyvin tilaa lattialla. EI tarvinnut istuallaan torkkua vaan saattoi makoisasti nukkua. Jokaiselle tuolille on varattu viltti tai pari. Koska matkustajia on vain muutama, vilteistä saa itselleen patjan ja tyynynkin. Mikäs siinä makoillessa ja nukkuessa. Laivan yläkerrassa on vessa, jonka saa yksityiseksi lukitsemalla oven. Suihkussa voi käydä saunassa. Tavarat saa lukolliseen lokeroon matkan ajaksi. Palvelut siis aivan kuten hytissä matkustaisi. Perillä laiva on klo 21, joten samana päivänä ei kuitenkaan voi matkaa jatkaa vaan on jäätävä yöksi Travemündeen (Grüne Jäger on hyvä ja aseman lähellä) tai Lübeckiiin. Siksikään ei h...

  Rikollisuuteen tarvitaan kuulemma motiivi, tilaisuus ja järkeily. Sama juttu bissenjuomisen kanssa. Jos jokin noista kolmesta puuttuu, ei maistu. Siksi Berliinissä lomalla maistuu, mutta Suomessa useimmiten ei. Suomessa yleensä puuttuu hyvä tilaisuus, kiva kapakka tai terassi tai hinta on järjetön. Usein kaikki kolme. Helsingin kantakaupungissa terasseilla kuitenkin olisi motiivi (hyvä olo), tilaisuus (vaikka Kappelin terassi), mutta järki sanoo, että ei noin kallista. Jos olut maksaa yli 15 euroa per litra, sitä ei pidä juoda. Näistä syistä tänäkin kesänä rahani saavat Karhupuiston Sivukirjasto, Rytmi linjoilla, Puotilan kartano terassi, Roihuvuoren Ruiskumestari aurinkoisine terasseineen ja Haltialan terassi (jos eivät ahneuksissaan nosta hintojaan). Oluen hinta Suomessa on kansallinen häpeä. Tukholamssakin on huikeasti halvempaa. Olut ei saa maksaa terassilla enempää kuin viisi kertaa bensalitran verran. Miten uusiutmaton, maasta pumpattava ja hurjasti prosessoitu bensa voi ma...

Inkku Kärkkäisen Kirsikankukkia-sarja on edennyt kolmanteen ja viimeiseen osaansa. Ammattijärjestäjä Minna Mattila on edellisen kirjan jälkeen saanut kaksoset, muuttanut keskustasta omakotitaloon Haukilahteen ja elää onnellisena mutta stresaantuneena ruuhkavuosia. Kaksosten lisäksi kiirettä luo omasta ajastaan kiinnipitävä aviomies, ikääntyvä ja omapäinen äiti ja espoolaiseen tapaana koirakin pyörii jaloissa.  Minna kutsutaan tekemään tv-sarjaa, jossa hän auttaa ihmisiä pääsemään eroon koteihinsa pesiytyneista sotkuista eli tavararöykkiöistä. Osa ihmistä on tuttuja aiammista teoksissa, mikä tuo kirjaan jatkuvuutta ja syventää jo tuttuja hahmoja. Osa on uusia, ja heidän kauttaa kirja kertoo erilaisia elämäntarinoita.  Päinvastoin kuin kirjasarjan aiemmissa teoksissa tavaroiden ja kotien järjestely ei ole keskiössä. TV-sarja ja sen tekeminen luovat kehykset, jossa Kärkkäinen voi kommentoida espoolaisten, keski-ikäisten, keskiluokkaisten ihmisten elämää. Kirja on täynnä sekä luki...