Mane

Kun vanhanaikainen, vanha hippi, ryhtyy uuden ajan työkalujen eli tekoälyn käyttäjäksi (eikä vain asiasta kertovien teoreettisen kirjojen lukijaksi kuten tähän asti), hän haluaa lukea asiaa käsittelevää kirjallisuutta. Asiathan voisi toki oppia ymmärtää ja oppia netistä oppaita ja neuvoja selaamalla ja tekoälyltä itseltään neuvoa kysymällä. Vaan ei, kirja on saatava, koska jotenkin kirjasta lukemalla kokonaisuus hahmottuu paremmin ja yksityiskohdatkin jäävät mieleen edes jotenkin.  Siksi ostin ja luin Pietro Montaldon Clauden skills-toiminnallisuuksia kertovan kirjan eilen työmatkalla kauas kotoa myyntitapaamiseen. Yli tunnin matkan aikana ratikassa ja busissa sain luettua (ja ymmärrettyä) puolet kirjasta. Toisen puolikkaan luin sitten illalla sohvalla himassa.  Kirja on havainnollinen, kertoo lyhyesti miten Claude toimii, miten sen taidot (skills) ovat rakennettu, mihin ne ovat tarkoitetut, ja miten niitä voi käyttää. Olin toki jo itsekin muutaman taidon laatinut ja valmiita ...

Muutamaa vuotta ennen kuolemaansa isäni harmitteli, että lapsuuden ajat ja tapahtumat tulevat öisin mieleen eivätkä anna unta. Kahdeksankymppisellä Jukka Pakkasella on sama vaiva ja hän kirjailijana purkaa muistonsa lyhyisiin kirjoitelmiin, toiseen omaelämäkertaansa. Minun isältäni jäi vain muutamia päiväkirjoja.  Pakkanen tunnetaan italialaisen jalkapallon (inter milanin) kannattajana, kilpapyöräilyn asiantuntijana ja entisenä kilpapyöräilijän, kirjailijana, toimittajana. Omassa äänessä hän kertoo kaikista näistä, mutta lisäksi opiskeluajoistaan, elämänsä valinnoista. Pakkasen ääni on tunnistettava aiemmista teoksista, lause lyhentynyt askelten tavoin. Kirjoittaminen on vaikeampaa, elämä luopumista. Jopa kilpapyörästä on luovuttava, sitten viimeinen polkaisu ja pyöräily loppuu 200000 kilometrin jälkeen.  Kuolema on läsnä liki jokaisessa katkelmassa. Siinä missä isäni kertoi ”ennen sinuttelin kuolemaa, nyt teitittelemme”, Pakkanen tutkailee elämäänsä sen lähestyvää loppua vast...

Lapsena luin usein Alibia kotona (Lehtimiehissä työskennellyt Maija-tätini toi niitä meille). Ihmettelin kovasti rikollisten ahkeruutta, hirmuisten riskien ottamista usein melko pienten rahasummien tai muun hyödyn vuoksi. Erityisesti seurasin monen muun lailla pankkiryöstäjä Volvo-Markkasen edesottamuksia. Hänen toiminnassaan oli jotain samaa kuin lännenelokuvien lainsuojattomilla. Erityisesti jäi mieleen hänen tapansa tarkistaa ryöstösaaliinsa suuruus seuraavan päivän lehdestä.  Janne Tranberg, modernimpi ja tyhmempi rosvo, on vankilassa intoutunut kirjoittamaan kirjoja kollegoistaan. Yksin hänestä ei ole sen enempää toki kirjoittamaan kuin rötöstelemään vaan kirjoitushommiinsa hän on saanut apua tunnetulta toimittajalta Rami Mäkiseltä.  Pahan arkkitehdit kertoo Helsingin alamaailmasta 1980- ja 1990-luvun vaihteessa. Kirjassa kulkee lomittain kaksi kertomusta. Toisessa Ari Rytkönen ottaa tovereineen hatkat Sörkan vankilasta ja pakosalla ollessaan ryöstää koko joukon pankkeja....

M.G. Soikkelin, eli kirjallisuudentutkija Markku Soikkelin, tuotteliaisuus on hämmästyttävä. Hän kirjoittaa tietokirjoja, romaaneita, novelleja ja vieläpä ylläpitää Bittein Saari -blogiaan. Blogi on perinteinen, päivistä ja kirjoista kertova, ei lainkaan SoMettunut.  Soikkelin novellikokoelma Fantastisia vankiloita sen sijaan ei ole lainkaan perinteinen, jos perinteeksi ei lasketa hyvinkin slipstreamäistä tapaa kertoa tarina. Kirja kertoo nimensä mukaisesti vankiloista, jotka ovat fantastisia. Termi fantastisuus viittaa kuvitteelliseen, ei hienouteen tai suurenmoisuuteen.  Vankiloita on moneksi. Osa on vain kertojan päässä, jonkinlaisena pakkomielteenä. Osa on kuin sadusta, on linna ja sen herran ja neitoa kosimaan tullut nuorukainen. Eräässä kertomuksessa kertoja (joka on aina minä-muotoinen, mutta tuskin sama eri novelleissa) on Alexandrian kirjastossa, jossa kirjat ovatkin tarinoita toistavia orjia, joista yksi on kadonnut. On myös tavanomaisempia tarinoita, joissa kertoja...

Anna Kavanin viimeiseksi jäänyt romaani Ice on kerrassaan riemastuttavan kummallinen. Se edustaa 1960-luvulla USA:ssa syntynyttä slipstream-tyylisuuntaa. Myöhemmin tätä suuntausta ovat edustaneet tai siitä vaikutteita saaneet monille tutut Paul Auster (esim New York triologiassaan) ja Haruki Murakami keskivaiheen tuotannossaan.  Slipstream (suomeksi ehkäpä imu) on kirjallisuutta, jossa on scifille tyypillisiä tapahtumia, miljöitä, siis sellaisia, jotka eivät ole realistisia. Scifistä poiketen slipstreamissä ei selitellä, ei kerrota miksi asiat ovat kuten ovat. Asiat vaan ovat kuten ovat, eivät aivan sellaisia kuin miltä ne näyttävät. Lukijan on hyväksyttävä asiat niin kuin niiden kerrotaan olevan.  Ice vie tämän pitkälle. On määräämätön aika jossain tulevaisuudessa. Jostain syystä maailma on jäätymässä, mannerjää valuu kohti päiväntasaajaa. Kaikki on sekaisin, ihmiset hädissään, yhteiskunta romahtamassa tai jo romahtanut pieniksi rosvojen ja sotajoukkojen hallitsemiksi kaupung...

MAL (Matemaattis-luonnontieteellisten alojen Akateemiset r.y.) juhlisti itseään järjestelmällä elokuvanäytöksen entisessä elokuva-arkistossa eli Orionissa. Juhlaleffana teemaan sopivasti Paul Erdős n elämäkertodokkari N is a Number.  Erdős syntyi vuonna 1913 matemaatikkovanhemmille Budabestiin. Hänen elämänsä heijasti maailman tapahtumia: isä joutui sodassa vankileirille, hän itse joutui juutalaisena pakenemaan natseja USAan, josta hänet heitettiin pihalle kommunistivainossa. Vaan sehän ei suurta matemaatikkoa haitannut: Erdős eli elämänsä matematiikalle, julkaisi noin 1500 artikkelia satojen muiden matemaatikoiden kanssa. Erityisesti hänet tunnettiin vaeltavasta elämäntyylistään: hänellä ei ollut kotia, ei omaisuutta paria matkalaukullista enemppää.  Erdős matkusti sinne missä kullakin hetkellä oli kiinnostavinta matemattiikka. Muut matemaatikot majoittivat hänet ja hoitivat hänen käytännön asioitaa. Itse hän keskittyi matematiikkaan 24/7, ei antanut muun haitata. Dokumentti ...

Tämän kirjoitti Claude Lokakuun 20. päivänä illalla minulla oli kasa matkamuistiinpanoja talven interrail-matkalta ja ajatus, että niistä voisi tehdä blogipostauksia. Pyysin Claudea, Anthropicin tekoälyä, muuttamaan päivittäiset merkinnät Bloggerin postauksiksi, yksi per päivä, otsikot ja tunnisteet mukaan. Viidessä minuutissa minulla oli 64 luonnosta ja tiedosto, jonka sain tuotua suoraan Bloggeriin. Siitä se lähti. Kahdessa viikossa blogiin on tullut parikymmentä uutta sivua, kymmenkunta karttaa ja satoja uusia postauksia. Ja tuntuu, että vasta nyt blogini on se, mitä sen pitikin olla: yli kahdenkymmenen vuoden kirjoitukset järjestyksessä, niin että niitä voi myös lukea. Ensin vanhat tekstit talteen Ensimmäiset päivät menivät vanhan aineiston pelastamiseen. Vuoden 2022 pyöräretki Travemündestä Lissaboniin oli blogissa yhtenä valtavana Instagram-koosteena. Siitä tuli 75 päivittäistä postausta. Kesän 2024 retkestä Sirkun kanssa tuli 27. Facebook-arkistostani vuosilta 2007–2022 sy...

Uudessa työssäni olen oppinut huomaamaan, että teknisessä kirjoittamisessa, ohjelmistojen toteuttamisessa ja pilvijärjestelmien konfiguroimisessa tekoäly on kerrassaan lyömätön apuväline. Se nopeuttaa työtä merkittävästi ja auttaa alkuun.  Olen työssäni kirjoittanut AI:n avulla 30-sivuisen arkkitehtuuridokumentin Googlen SecOps -järjestelmän käyttöönottoa varten. Ilman AI:ta en joko olisi saanut dokumenttia kirjoitettua lainkaan tai siihen olisi mennyt paljon enemmän kalenteriaikaa. Nyt kirjoittamiseen tai pikemminkin kirjoituttamiseen (en kirjoittanut itse sanaakaan dokumenttiin) meni hieman yli viikko.  Työmenetelmäni oli seuraava. Aloitin tietenkin perehtymällä itse asiaan, luin dokumentaatiota ja muodostin itselleni kuvan SecOps-järjestelmästä, mitä se tekee ja miten. Sen jälkeen aloitin kirjoittamisen Gemini AI:lla - hahmottelin sisällysluettelon, pyysin siihen kommentteja ja lisäksiä. Kun runko oli valmis, pyysin Geminiä hakemaan yksityiskohtia verkosta, kirjoittamaan, l...

Painajainen on ohi tai ainakin väistymässä. Demokraatit voittivat USA:n vaalit, saivat molemmat kamarit ja jopa Texasissa voittivat. On hienoa herätä tällaiseen uutiseen aurinkoisena, kirkkaana syysaamuna.  Kun asuin USA:ssa ja opiskelin MIT:ssä, vallassa oli republikaanien presidentti. Hän ei ollut lainkaan suosittu Bostonissa vaan jokainen professori muisti mollata häntä useasti kurssinsa aikana. Sitten USA:ssa tapahtui jotain - josta minua viisaammat ovat kirjoittaneet ja josta olen lukenut hyllymetreittäin kirjoja - ja Trump pääsi valtaa MAGA-kultin kanssa oikeastaan 12 vuodeksi. Ehkä se on nyt ohi, mutta samalla USA on muuttunut.  Euroopassa ja muualla maailmassa emme voi kuitenkaan huokaista ja todeta entisten aikojen palanneen. USA:n äänestäjät ovat kahdesti valinneet Trumpin ja anteneet hänen tehdä oikeastaan mitä vain. USA:n poliittinen järjestelmä sallii presidentin korruption ja diktatoriset elkeet. USAan ei voi enää ikinä luottaa.  Ehkä kuiten pahinta Trumpiss...

Syksyn suurimpia iloja on työmatkapyöräily töistä kotiin. On pimeää, tiet ovat märkiä, pyörän valossa näkyvät melkeinpä ainoastaan kanssaliikkujien heijastimen. Kaupunki muuttuu taloista ja puista valojen mereksi, jossa liikkuu vain vähän ihmisiä. Ulkoilureiteillä ei kulkijoita juuri tapaa, mutta toisinaan pimeillä hiekkateillä kulkee heijastimeton ihminen. Sellaisen näkeminen on hankalaa, yleensä havainnon onnistuu vain sekunteja ennen kohtaamista.  Joskus pimeässä tapaa eläimiä. Rusakot ovat yleisiä, ne loikkivat ojan yli ja jäävät katselemaan varmoina siitä, että ovat nopeampia kuin vihollisensa. Niin ovatkin, onhan rusakoiden mitattu loikkivan 70 kilometriä tunnissa. Kettukaan ei saa kiinni, jos ei yllätä. Pyöräilijät ovat rusakoille vaarattomia ja päinvastoin.  Kauriit sen sijaan eivät ole vaarattomia. Ne käyttäytyvät kuten hirvet vaikkei niillä olekaan koon suomaa turvaa. Ilmestyvät puskasta just silloin kuin mieli tekee eivätkä yhtään katso vasemmalle tai oikealle. Oike...