Mane

Painajainen on ohi tai ainakin väistymässä. Demokraatit voittivat USA:n vaalit, saivat molemmat kamarit ja jopa Texasissa voittivat. On hienoa herätä tällaiseen uutiseen aurinkoisena, kirkkaana syysaamuna.  Kun asuin USA:ssa ja opiskelin MIT:ssä, vallassa oli republikaanien presidentti. Hän ei ollut lainkaan suosittu Bostonissa vaan jokainen professori muisti mollata häntä useasti kurssinsa aikana. Sitten USA:ssa tapahtui jotain - josta minua viisaammat ovat kirjoittaneet ja josta olen lukenut hyllymetreittäin kirjoja - ja Trump pääsi valtaa MAGA-kultin kanssa oikeastaan 12 vuodeksi. Ehkä se on nyt ohi, mutta samalla USA on muuttunut.  Euroopassa ja muualla maailmassa emme voi kuitenkaan huokaista ja todeta entisten aikojen palanneen. USA:n äänestäjät ovat kahdesti valinneet Trumpin ja anteneet hänen tehdä oikeastaan mitä vain. USA:n poliittinen järjestelmä sallii presidentin korruption ja diktatoriset elkeet. USAan ei voi enää ikinä luottaa.  Ehkä kuiten pahinta Trumpiss...

Sanotaan, että aloittaminen on vaikeaa. Se ei pidä paikkaansa. Usein tulee aloitettua ihan puolivahingossa ja jatkettua kunnes on vaikeaa lopettaa. Taloustieteessä tätä kutsutaan upotetun rahan virhepäätelmäksi, kansantajuisemmin hyvän rahan heittämiseksi huonon perään. Jatketaan kun on jo tehty ja käytetty voimavaroja niin paljon, ettei kehdata lopettaa. Peitetään möhläys munaamalla.  Samanlainen ongelma, joskaan ei virhepäätelmä, näkyy hyvin myös taiteessa. Erityisen vakavasti se vaivaa kevyttä musiikki, jossa kuulija on koukutettava heti kappaleen alussa, saatava hänen huomionsa. Kun huomio on saatu, monelta muusikolta loppuvat ideat ja kappele alkaa kiertää kehää, toistaa kertosäettään kunness radiosoiton määrämitta lopettaa sen. Muusikolle lopettaminen oli liian vaikeaa.  Ilmiö näkyy myös kirjallisuudessa, jossa moni kirjailija jatkaa ja jatkaa kertomustaan, lisää siihen oppineita kertomuksia vain vähän wikipediaa mukaillen. On niin vaikeaa saattaa juoni napakasti loppuun...

Kuulin Claude Tchamitchian loistokkaan sooloesityksen alkuviikosta Helsingissä Hietsun paviljongissa (ks erillinen postaus). Kun huomasin hänen esiintyvän rumpalivirtuoosin (ja monta kertaa kuuulemani)  Eric Echampardin ja (minulle tuntemattoman) fonistin Christophe Monniotin kanssa Tampere Jazzissa juuri remontista valmistuneessa Pakkahuonessa Tampere Jazzissa, ostin hetimiten liput.  Enkä pettynyt. Kolmikon soitto oli tälläkin kerralla jotain ainutlaatuista. Soittajien virtuoositeetti sulautui yhteen joksikin osiian paljon suuremmaksi. Keikka ei kärsinyt lainkaan jazzilla tyypillisistä pitkistä sooloista vaan kappaleet olivat yhtenäisiä kokonaisuuksia. Ilmassa oli vaaran tunnetta, improvisaatio kävi niin villiksi, että fonisti itsekin yllättyi, että mitäs tuli soitettua ja miten siitä selvittiin. Osa kappaleista oli todella rankkoja, rummut paukkuivat, basson kielet mörisivät kymmenen kertaa nopeammin kuin rockabilly rebelsissä ja kaiken päälle fonisti puhalteli niin että yl...

Salanimellä Antero Harris kirjoittavan filosofian tohtorin esikoisteos Post Festum tuo jo heti alkusivuilla mieleen merkittäviä vertailukohtia, samankaltaisia ääni. Kieli on suomalaiseksi kirjailijaksi harvinaisen monipuolista, ilmavaa, kaunis, rytmi hivelee lukijan korvia. Tavassa kertoa on jotain hyvin samanlaista kuin Joel Haahtelan romaaneissa, joskin Harris on monisanaisempi.  Vaan jos Haahtela on merkittävä vertailukohta, niin vielä maineikkaampiakin lukijan mieleen tulee, myönteisessä mielessä. Kirjan päähenkilö Ari Valli on selvästi hyvin perehtynyt filosofiaan vaikkei hänen koulutustaustastaan juuri kerrota. Valli työskentelee instituutissa, ilmeisesti on akateeminen. Hänen on myös kertoja. Hän viittaa tuon tuostakin Sartreen ja Camus’iin, toki muita filosofeja unohtamatta (Descartes, Hume, Berkeley, Sokrates, Aristoteles ja Beauvoir ainakin). Hän on kuin Sarten Inhon päähenkilön moderni ruummillistuma. Ja niin hän matkustaakin ympäriinsä. Kirja alkaa Haagissa, pistäytyy u...

Helsingin työväenopisto on yksi kaupunkimme helmistä ja tärkeimmistä kulttuurisista instituutioista. Se järjestää kursseja kaupunkilaisten opiksi ja huviksi. Päivällä ja arkisin työväenopistossa voi käydä opiskelemassa kieliä, kuulemassa luentoja ajankohtaisista ja historiallisista aiheista, tavata kirjailijoita haastatteluiden yhteydessä. Iltaisin työväenopisto järjestää kursseja myös ulkona, luontoretkiä ja arkkitehtuurikävelyitä. Kaikki ovat tervetulleita, myös ja erityisesti maahanmuuttaja oppimaan kieltä ja kulttuuriamme. Me suomalaiset voimme kielikurssien ja luentojen kautta saada näkymiä muihin maihin vaikkei meillä olisikaan mahdollisuutta matkustaa. Ja opettaahan työväenopisto dreijaamaan, kokkaamaan ja ompelemaan.  Vaan ei siinä vielä kaikki. Työväenopistossa on myös teatteriopetus. Koska teatteria ei voi tehdä ilman yleisöä, tai edes olla ilman yleisöä, järjestävät teatteriaiheiden opiskelijat tilaisuuksia, joissa yleisö pääsee mukaan.  Eilen pyhäinpäivänä teatteri...

Olen saanut kunnian olla mukana Nomadi ry:n hallituksessa. Yhdistys tuottaa, markkinoi ja hallinnoi Alpo Aaltokoski Companyn ja muutaman muun tanssiryhmän toimintaa ja esityksiä. Se on perustettu jo kauan sitten ja on ollut mukana Aaltokosken uralla.  Aaltokosken ura on kestänyt jo 40 vuotta. Sen aikana hän on luonut yli 60 koreografiaa, luonut vahvat siteet eteläiseen Amerikkaan ja hoitanut festareiden taiteellisen johtajan ja taiteilijaprofessorin tehtäviä. Ura jatkuu ja on ollut merkittävä tanssin alalla, yleisemminkin.  On siis syytä juhlaan. Tanssin talossa esitettiin kolme teosta, joista tarkemmat kuvaukset k uvassa alla.  Kaikki kolme esitystä olivat voimakkaita. Kuten esittelystä selviää, ne olivat erilaisia liikeeltään. Ensimmäinen ja kolmas (Huominen, esittäjänä Delfiina Huczkowski ja Patricia ”Pachi” Sejasin esittämä Eilisen jälkeen) olivat liikeeltään hitaita, mietteliäitä, vaativat katsojalta malttia katsoa, ajatella. Sen sijaan ukrainalaisen Nina Bulgakova...

Ystäväni Antero Harris on kirjoittanut romaanin nimeltä Post Festum - pieniä yhdentekeviä tragedioita. Tänään juhlimme sen ilmestymistä. Oli siis kirjajulkkarit, jotka ovat aina riemukkaita, mutta samalla haikeita tilaisuuksia. On riemukasta, että maailmaan on julkaistu uusi kirja. Kirjoja ei ole koskaan liikaa maailmassa, hyviä kuten tämä vielä vähemmän. Haikeaa siksi, että kirjailijan on viimein päästettävä kirja henkilöineen ja tarinoineen vapaaksi maailmaan, jossa he voivat tehdä mitä mieleensä juolahtaa eli lukijoiden päässä aiheuttaa ties millaisia myllerryksiä.  Antero Harris on salanimi, pseudonyymi. Kirjan päähenkilö on esiintyy hänkin salanimellä. Kirja on siis kahdesti etäännytty, mutta kirjailijan mukaan teksti tuo mukanaan kirjoittajan, itseään ei voi tekstistään piilottaa.  Teksti on pikaiselle lukemisella, siis julkkareiden aikana lukemieni 20 sivun perusteella, kerrassaan hyvää. Kieli on monipuolista, sanasto monipuolista, lausee kulkevat ja vievät mukanaan. He...

 Jatkuvan  tilauksen AB-vyöhykkeen kausilippu maksaa kaksi euroa päivässä. Se on kyllä todella vähän vapaudesta hypätä mihin tahansa mainioon joukkoliikennevälineeseen, joiden luo ei ole missään pitkä matka. Joukkoliikenne palvelee lähes ympäri vuorokauden vuoden kaikkina päivinä.  Parilla eurolla saa siis matkustaa vapaasti. Koska kaupungissa on paljon nähtävää, kaupunkilainen myös matkustaa paljon: töihin, elokuviin, kauppoihin, kahviloihin, ravintoloihin, kirjastoon, baareihin, teattereihin, liikuntapaikoille ja niin edespäin. Vähävaraisille (toimeentulotukea saaville ainakin) ja vain peruspäivärahaa saaville työttömille 60 euroa kuussa voi olla paljon. Heille soisin kaupungin antavan ilmaisen kausikortin. Ihmiselle ei tee hyvää mököttää ja nököttää kodin lähellä vaan ihmisen on päästävä muualle – jopa töitä hakemaan tai työväenopiston kursseille.  Yksinäisyys masentaa, ja se vasta yhteiskunnalle ja kaupungille kalliiksi tuleekin. Joukkoliikenne myös liikuttaa ihm...

Puhelimeni on pitänyt kirjaa liikkumisistani vuosia. Ensin Moves-sovellus 2013–2018, sitten Google Timeline ja nyt Time Atlas. Välissä on reikä: vuosilta 2019–2024 ei ole mitään, joten esimerkiksi vuoden 2022 pyöräretki puuttuu. Pyysin Claudea vertaamaan sijaintihistoriaa blogini julkaisuaikoihin. Kysymys oli yksinkertainen: missä olin, kun painoin ”Julkaise”? Miten tämä tehtiin Blogissani on nyt 3 197 kirjoitusta. Niistä 996 osuu aikoihin, joilta on sijaintitietoa (tammikuu 2013 – heinäkuu 2018 ja tammikuu 2025 – lokakuu 2026). Facebook-kuukausikoosteet ja jälkikäteen julkaistut päiväkirjakoosteet jätettiin pois, koska niiden kellonajat ovat keksittyjä. Jäljelle jäi 816 kirjoitusta, joiden julkaisuhetkellä on merkitystä. Jokaiselle etsittiin paikka, jossa olin julkaisuhetkellä. Jos kirjoituksella oli pelkkä päivämäärä ja tasatunti, käytettiin kaupunkia, jossa vietin sen päivän enimmäkseen. Paikka löytyi 813 kirjoitukselle eli 99,6 prosentille. Kolme osui katkoon datassa. Yksi vara...

Unet, joita Mane on kirjannut blogiinsa ja Facebook-päivityksiinsä vuosina 2004–2026: toistuvat unet, painajaiset, työ- ja ylioppilaskirjoitusunet, ruokaunet ja ihan vain kummalliset unet. Otteet ovat sanasta sanaan, vain kirjoitusvirheet on korjattu, ja ne ovat sillä kielellä jolla ne on kirjoitettu. Jokaisen alla on päivämäärä ja linkki alkuperäiseen kirjoitukseen. Teemojen sisällä vanhin ensin. Otteita on 89. Sisällys Unista ja unien näkemisestä (15) Toistuvat unet (12) Painajaiset (15) Koulu, työ ja armeija (16) Ruokaa ja juomaa unessa (8) Julkkikset ja tutut (5) Kummallisia ja hauskoja unia (18) Unista ja unien näkemisestä Reading poems prevents nightmares. Try it. 04.01.2005 · Furniture has arrived / Robot competition / Testing the sofa Today, I noticed that not sleeping enough, just sleeping a little, waking in mid-dreams, is a very good way of getting rid of self-criticism. I have had really surprising thoughts today. When I write, I always think of the top...