Mane

Aiemmin taimen oli äärimmäisen uhanalainen Suomessa. Nyt se on enää erittäin uhanalainen. Tänään olin mukana Työväenopiston järjestämällä tutustumiskävelyllä Mätäjoen varrella. Oli nastaa. Helsingin perhokalastajat ry ja Virtavesien hoitoyhdistys ry ovat jo kahdeksantoista vuoden ajan kunnostaneet t alkootyönä Mätäjoen vesistöä uhanalaisten taimenten lisääntymisalueeksi. Mätäjoki on nimestään huolimatta luonnonkaunis pikku joki läntisessä Helsingissä. Mätäjoen latvat ovat Vantaan Kaivokselassa. Sieltä se virtaa Malminkartanon, Kannelmäen Pitäjänmäen ja Talin kautta mereen, Iso-Huopalahteen. Kävelyn oppaana Mätäjokiprojektin vetäjä, Helsingin perhokalastajat ry:n vesienhoitovastaava Pekka Lindblad. Hän kertoi meille taimenesta ja sen käyttäytymisestä ja erityisesti lisääntymisestä. Taime kutee virtaavaan veden sorakoihin. Veden on virrattava sopivalla vauhdilla, jotta poikaset saavat happea, eikä vedessä saa olla hiekkaa. Tämmöisiin paikkoihin nelivuotiaana sukukypsäksi tulevat ...

Kokeilin, millaisen ansioluettelon Claude-tekoäly kirjoittaa pelkästään tämän blogin perusteella, ilman LinkedIniä tai vanhoja CV:itä. Lähteinä oli kaikki blogikirjoitukset vuodesta 2003 alkaen. Lopputulos osui yllättävän hyvin kohdalleen, vaikka muutama päivämäärä heittääkin. Tässä se on sellaisenaan (englanniksi). Uusin työpaikkani Gapps lokakuusta 2026 ei ole ilmeisesti vielä blogissani. Huom. Tämä on blogin perusteella koottu kokeilu, ei virallinen ansioluetteloni. Ajantasaiset tiedot löytyvät  LinkedIn-profiilistani . Matti "Mane" Kinnunen – a CV written from the blog Profile  Chief architect and systems architect with about 28 years in IT: eight years designing Nokia's 3G radio network systems, ten years as a management and IT consultant, and since 2017 chief architect roles in banking and the public sector. Trained as a logician (MA, theoretical philosophy, University of Helsinki) and as a systems architect (MSc Engineering and Management, MIT). Strong in con...

1950-luvun USA. Esther Greenwood on nuori, kaunis, ja voittanut kirjoituskilpailussa 11 muun kanssa kuukauden työkokeilun New Yorkin muotilehdessä. Opiskelu on kesken, kesällä on aikaa elää glamouria: illallisia, loputtomasti uusia vaatteita, muotikuvauksia, ja ihan vain vähän töitä. Rakkautta, treffejä, alkoholia, siis vapautta kodista, vanhempien odotuksista, asenteista. Kuukausi kuluu nopeasti, taustalla vanhempien järjestämät treffit lääketiedettä opiskelevan nuorukaisen kanssa, ajatus avioliitosta tai muusta pidemmästä. Vaan nourukainen meneekin sänkyyn tarjoilijan kanssa, siitä ahdistus ja tarve päästä eroon neitseydestä. Se ei onnistu, ja kuukausi lähenee loppuaan, on palattava takaisin kotiin, ja sitten elämä muuttuu tarkoituksettomaksi. Piti päästä kirjoituskurssilla, se menee mönkään, kaikki menee mönkään, alkaa ahdistaa, masentaa.  Esther päätyy lääkäriin, itsemurhaa yrittämään ja mielisairaalaan. Kirjan jälkimmäinen puolisko seuraa hänen paranemistaaan (kyllä, kirjassa ...

Vuoden 2026 Booker Prize -ehdokkaaksi valittu (6 parhaimmat vuonna 2026 englanniksi ilmestyneen teoksen joukkoon siis) The end of Everything ei ole syyttä valituksi tullut. Kirja on kielellisesti aivan poikkeuksellinen. Kieli on välillä kuin proosarunoa, sanasto laajaa ja yllättävää, ei lainkaan keskivertolukijalle laimennettua amerikkaa. Ks. kuvasta näyte.  Teoksen tapahtumat sijoittuvat jonnekin lähitulevaisuuteen. On tapahtunut jotain katastrofaalista, yhteiskunta on osin romahtanut, osin sodassa ties mistä ilmestyneet iGretti-olentoja vastaan. Kukaan ei tiedä mitä ne ovat ja mitä ne haluavat, toisinaan on epäselvää onko niitä olemassakaan.  Tapahtumat alkavat Englannin rannikolta, jossa Philip Tennet muiden aarteenetsijöiden kanssa hankkii elantonsa keräämällä meren tuomia esineitä. Esineet he myyvät sisämaassa välittäjille. Kirja ei kerro mitä välittäjät esineillä tekevät. Philip löytää olennon, jonkinlaisen robotin ja ties minkä orgaanisen yhdistelmän, jonka hän aikoo my...

 Taksit ovat auringonlaskun business. Eilen sunnuntaina saavuimme noin 2000 muun matkustajan kanssa Tallinasta Eckerö Linen laivalla iltayhdeksältä. Monilla matkustajilla oli mukanaan isoja laukkuja ja muita hankalasti ratikkaan sopivia matkatavaroita.  Satamassa aivan terminaalin oven vieressä meitä matkustajia odotti noin 100 taksia kuljettajineen ja keltaisine kyltteineen. Ratikkaa odottaessani katselin taksijonoa. Vain muutama ihminen valitsi taksin, ehkä noin yksi kolmestasadasta.  Ovatko taksit hinnoitelleet itsensä yläkanttiin? Oliko jossain kauempana Bolt-takseja odottamassa? Vai ovatko taksit pilanneet maineensa niin perinpohjaisesti, että kyyti ei enää kelpaa. Uutiset ovat kertoneet huijauksista, epämääräisestä hinnoittelusta, huonosta palvelusta, kielitaidottomuudesta, suoranaisesta rikollisuudesta liiankin usein viime aikoina.  Hieman jopa kävi taksikuskeja sääliksi kun he katselivat kaihoisasti asiakasvirtaa. Varmasti oli turhauttavaa. Voisivatko kuskitt...

  Virossa junailusta pari juttua: - junat Tallinnasta Tarttoon ovat ainakin pe illalla aivan täynnä. Paikkoja voi varata vain 1. luokkaan, jossa ne maksavat pari euroa ylimääräistä. Kannattaa tuhlata pari euroa. - Viron junayhtiön Elronin kännykkä-app tarvitsee netin näyttääkseen lipun. Netti ei toimi junassa maaseudulla lainkaan, asemilla ainoastaan. Kannattaa ottaa lipun QR-koodista kuva ja näyttää se konduktöörille. - Eckerön laiva saapuu kello 17.30 lähdettyään Helsingistä 15.15. Jos ripeästi kävelee ratikkapysäkille (maksu kännykän vilautuksella), on Balti Jaam juna-asemalla jo kello 17.38. Juna Tarttoon lähtee 18.15 ja saapuu 20.40. Aseman Express-kioski myy halpaa vettä ja evästä junamatkalle samoin kuin Baltijaam Turg -kauppahallin liikkeet. - Paluu: hotellista 11.45, juna Tallinnaan 12.09 - 15.06 ( ei ole luotijuna!), lounasta ja kahvia Tallinassa, kävellen satamaan, laiva 18.30-21.00 Helsinkiin. Roihuvuoressa joskus kello 22. Noin 9000 askelta. Mukava, rento matka.  ...

  Rakkaudesta lajiin - Kriittisiä keskusteluja musiikkikritiikistä Maaria Ylikankaan ja Taru Torikan ideoimassa ja juontamassa kritiikkikeskustelursarjassa oli tänään aiheena musiikkikritiikki. Keskustelemassa olivat kriitikot Mervi Vuorela ja Arttu Seppänen.  Aivan aluksi keskustelijat totesivat nykytilanteen: musiikkia tehdään enemmän kuin koskaan, mutta musiikkikritiikille (eli musiikkia käsittelevälle taidekeskustelulle) on vähemmän tilaa kuin koskaan. Musiikkilehdistö on likimain kuollut. Yhä elossa olevat lehdet vaativat kriitikoilta myyviä näkökulmia, human interest -sisältöä. Hesari dominoi koollaan, mutta on nirso, ei halua kritiikkejä marginaalisista vaan pääosin jo suosituista ja tunnetuista.  Niin ja lukijat eivät osaa lukea vaan ottavat kritiikit omien makujensa moittimisena. Lisäksi perinteinen tähtiarvostelu on mennyt rikki, alle viiden tähden ei oikein kehtaa antaa, koska Über etc ovat niin opettaneet.  Näiden toteamusten jälkeen keskustelu käsitteli ...

Kun olin nuori, pidin jazzia pelleilynä. Silleen piti ajatella, kun oli kasvanut hc-punkkia kuunnellen ja halusi kuulua piireihin. Myöhemmin, yli 30-vuotiaana, aloin vähitellen ymmärtämään jazzia, erityisesti vapaa improvisaatio alkoi viehättää. Sittemmin myös perinteisempi, sävelletty jazz on innostanut kuuntelemaan ja konsertteihin.  Kun luin, että “modernin jazz-kitaroinnin uuden sukupolven komeetta Josh Meader tuo oman trionsa syksyllä Suomeen”, ostin heti liput. Mainoksen mukaan hän on huippuarvosanoin tutkinnon suorittanut kitaristi ja mukanaan hänellä ovat palkintoja pokanneet rumpali Alex Hirlian sekä kosketinsoittaja Matt Thomson. Lupaavaa! Louhisalissa kiipesin aivan katsomon ylimmälle riville miksauspöydän viereen. Siellä oli rauhallista puolityhjässä salissa. Äänten pitäisi kuulua. Konsertti alkoi, Meader käveli keskelle lavaa, heilautti pitkät hiuksensä sivulle ja laittoi sormensa liikkeelle. Yhtäkkiä sali oli täynnä minun makuuni kovin progemaista luritusta, jota tuhd...

Taitavasti sommiteltu dokumentti kirjailija Siri Hustvedtistä kertoo hänen elämänsä kirjojen, kirjoittamisen, 43-vuotisen Paul Austerin kanssa vietetyn elämän, ystävien ja sisarusten kautta ja kertomana.  Dokumenttia teon aikana Paul Auster sairastuu keuhkosyöpään ja kuolee. Tämä muuttaa tietenkin kaiken, alkupuolen toisinaan kevytkin rupattelu vakavoituu, mutta kirjoittaminen jatkuu, romaani jää syrjään ja Hustvedt alkaa kirjoittamaan elämäkertaansa Ghost Stories. Vaikka hänen aiemmat kirjat ovatkin kirjoitetut ensimmäisessä persoonassa, ne eivät ole olleet autobiograafisia vaan kuviteltuja.  Kerrankin dokumentti, jossa päät eivät puhu vaan jossa paikoilla on merkitys, kirjat ovat keskiössä, niiden lukeminen ääneen. Suurenmoista. Auster toki saa oman vuoronsa ja kehuu puolisoaan, liikuttavuuteen asti. Taustalla New York, parin elämä siellä ja ystävät, asunnot, näkymät autoista, metrolla ei matkusteta.  Kannattaa katsoa. Minä en osaa paremmin tai mitään tästä kirjoittaa. ...

Tiede on kiehtovaa. Tieteilijöiden elämä historian pyörteissä, maanisen luovuuden keskellä, yhteiskunnan muutosten kourissa vasta kiehtovaa onkin. Siksi tieteilijöistä on tapana kirjoittaa teoksia, jotka kertovat miten heidän elämänsä ihmisinä on osa laajempaa yhteiskunnallista kehitystä ja miten poikkeuksellinen lahjakkuus jollain tai joillakin tieteen aloilla ei tee ihmisestä hyvää, jaloa tai edes kovin miellyttävää.  Tällaisia kirjoja, populaaria tiedettä, on kirjoitettu enemmän kuin kukaan ehtii lukea. Silti niitä on kiva lukea sekä viihteenä että oppiakseen. Labatutin kirja on hyvin kirjoitettu, sujuvaa viihdetttä, mutta myös aiheensa perinpohjaisesti käsittelevä. Kirja alkaa ensimmäisen maailman sodan juoksuhaudoista, joissa taistelukaasut tappavat, vammauttavat ja jossa tykistötulen keskellä eräs fyysikko ratkaisee Einsteinin yhtälöt kuukaudessa niiden julkistamisen jälkeen. Samaan aikaan kemisti Haber juonii uusia kaasuja, joista jalostuu myöhemmin hänen sukulaisiaan leirei...

 Olen tavannut ottaa kaikki suositellut rokotukset. Olen myös ottanut rokotukset, joita ei välttämättä suositella otettavaksi, siis silleen että ilmankin pärjää vaikka voi sitten tulla sairaaksi.  koronarokote Eilen otin sitten taas rokotuksen, koska vuosittainen influenssarokotus on saapunut ja työnantajani sellaisen minulle ystävällisesti (ja haluten minun pysyvän tuotannossa!) tarjoaa. Työterveytemme on Mehiläisessä, joka on ostanut Femeda-lääkäriaseman Kalevankadulla. Sinne siis, joskin ensin meni Forumiin, jossa ihmettelin ettei toiseen kerrokseen päässyt ja sinne oli minut kutsuttu. Rokotus onnistu kuten aina ennekin. En tuntenut kipua eikä rokotuksen jälkeen vartin aikana alkanut olo huonontua. Olin tyytyväinen, mutta sitten seuraavana yönä heräsin kuvotukseen, päänsärkyyn ja yleiseen sairaudentunteeseen. Rokotus selvästi toimii!  Pahimmat sivuoireet olen saanut vyöruusurokotteesta. Se vei minut sohvanpohjalle flunssaisen oloisena kokonaiseksi vuorokaudeksi. Kuumek...

Steve Ignorantin bändissä laulava ja kosketinsoittava Carol Hodge on paljon muutakin kuin Crassin biisejä covereina esittävä. Olen seurannut hänen musiikkiaan viitiset vuotta, välillä kuunnellut ahkerastikin hänen viime vuosien tuotantoaa. Se on todella hyvää, ja sitä voi kuunnella vaikkapa YouTubessa tai hänen kotisivuillaan tai Bandcampissa https://carolxhodge.bandcamp.com/ .  Ilahduin kovasti, kun huomasin Carol Hodgen julkaisseen sanoituksiaan ja kommentaarejaan kirjana. Tilasin sen heti, koska kirjoja on painettu vain 200 kappaletta. Sain kappaleen 159!  Kirja on hienosti taitettu, kaunis esine. Se käy kahvipöytäesineestä, vieraiden viihdyttäjästä, mutta parhaimmillaan kirja on yhdessä musiikin kanssa nautittuna. Rock-musiikin sanoitukset ovat joskus kuunneltuina mystisiä, väärinymmärtäminen on helppoa, jopa luontevaa. Siksi on hyvä tarttua kirjaan ja tarkistaa mitä pitäisi kuulla.  Olisipa kiva kuulla joskus Carol Hodgea livenä. Siinäpä syy matkustaa Englantiin!...

Tämä saattaa olla vuoden 2026 paras suomalainen romaani. Eino Santanen kirjoittaa kuin vimmattu, väärin käsiin päätynyt hullu tekoäly. Tai ehkä sittenkin ihminen, koska tekoäly tuskin vielä osaa olla romaanin verran itseironinen ja suhtautua itseensä humoristisen sarkastisesti. Kirjassa ollaan tulevassa, joka on nyt. Työttömiä on paljon, heistä osa on pakotettu tukien peruuttamisen uhalla Asemalle. Siellä heille tekoälykäs konsultti opettaa nostamaan arvoaa, tuomaan itsensä tykö algoritmille ja saamaan näkyvyyttä. Ilman näkyvyyttä ei ole mitään, ei arvoa eikä leipää. Kouluttaja simputtaa, paasaa ja jankkaa kuin humalainen LinkedIn. Oppilailla ei ole nimiä, he saavat sellaisen vasta osoitettuaa arvonsa algoritmin silmissä.  Mikä alkaa jotensakin tolkullisena konsultointina, koulutuksena, lähtee pian käpälästä. Kouluttajan puheet pitenevät, hänen suosikkinsa saavat kaiken ja muut turpiinsa. Jossain vaiheessa kouluttajalle käy huonosti. Aseman vieressä on näet Kasa, jossa on vuoren ve...

  Mikä idea on postata keskusteluihin AI:n ajatelmia sanasta sanaan? Mitä se edistää? Tuleeko copy-pastesta parempi mieli kuin ajattelemisesta ihan itse? Onko omaperäisyys kokonaan menneen maailman arvo? Taitaa olla tämän Facebookin paras käyttöpäivä jo auttamattomasti ohi. Vähän tai oikeastaan aika paljon tulee surullinen oli kaiken paskoontumisesta. Vielä enemmän surulliseksi tekee ihmisten eristäytyminen himoihinsa AI:n kanssa keskustelemaan. No, onneksi on Roihuvuori, ystävät, kahvilat, baarit, kirjat (jonkun ihan itse kirjoittamat, ei AI:n käskystä tai käskyttä pusaamat). Vielä voi tavata ihmisiä kasvokkain, nauttia ihmisyyden parhaista puolista eli leikeistä, naurusta, ilosta. Ihmisyys on tärkeämpää kuin AI:n luoma (näennnäinen tai todellinen) tehokkuus. Näillä puhein lopetan tänne kirjoittamisen muutoin kuin Instan kautta kirja-arvoiden ja muiden sellaista myötä. Niihin ei ikinä kukaan mitään kommentoi, joten ei tartte kommenttienkaan vuoksi täällä käydä. Hyvää jatkoa kaikil...

Joel Haahtelan pienoisromaani (tämä tosin on jo yli 200 sivuinen vaikkakin väljästi ladottu) noudattavat tuttua kaavaa: on päähenkilö, jolla on hieman ongelmia sielun, uskon tai rakkauden kanssa. On taidetta, uskoa, kilvoittelua, tapahtumapaikka jokin mesta, jolla on pitkä historia (Rooma, Kreikan saarien luostari, Amsterdam). Ja tapahtumissa on aina jotain haikeaa, syvästi koskettavaa, viisasta.  Tällä kertaa kirja vie lukijan 1600-luvun Amsterdamiin. Ikääntyvä maalarimestari on päättämässä uraansa, maalaamassa viimeistä teostaa. Hän ei näytä teosta kellekään, pitää sen salaisena. Hänen vaimonsa on kuollut hieman heidän poikansa kuoleman jälkeen. Maalari on surullinen, kirjoittaa elämästään kirjaa, ja elää vaatimattomasti palvelijansa kanssa, kavereitansa toisinaan tapaillen. Uni ei surulta tule. Mestarin ystävä, rikas mies ja mesenaatti, on tutustunut nuoren poikaan, joka on luonnonlahjakkuus. Mestari suostuu ottamaan pojan oppilaakseen, viimeiseksi, ja poika osoittautuu jopa mes...

Karin Pennasen setä, Markku Pennanen, asui samassa isänsä rakentamassa talossa Helsingissä kuin Karinin vanhemmat kunnes muutti Riihimäelle 39-vuotiaana. Markku oli erikoinen luonne: hyvä lasten kanssa, lahjakas taiteilija, lukio & Sibelius-akatemian ja taideaketemian keskenjättänyt.  Markku oli etäinen, ei tullut sukujuhliin silloinkaan harvoin, kun hänet kutsuttiin. Piti harvakseltaan yhteyttä. Ja sitten hän kuoli tapaturmaisesti.  Kukaan ei ollut käynyt Makun talossa. Kun Karin meni sinne, talo oli yllättäen täynnä Markun tekemää taidetta, kaseteille äänittämiä päväkirjoja, puhelinkeskusteluita, elokuvia, ties mitä. Karin alkoi selvittää loputonta jäämistöä ja samalla tehdä dokumenttielokuvaa, ohjaaja kun on. Markun elämästä neljän vuoden työllä tiivistynyt dokumentti on huikea ja haikea. Markku oli elänyt yksin täyden elämän, tutkinut, piirtänyt, maalannut, ja elättänyt itsensä sanomalehtiä jakamalla öisin. Hänellä ei ollut perhettä, ei puolisoa, mutta hänellä oli vuos...

Tenzing ja Hillary valloittivat Everestin vuonna 1953. Saavutus oli suuri ja siitä seurannut julkaisuus ja mylläkkä sekoittivat hyvin vaatimattoman Tenzingin elämän. Hän sai palkintoja, mainetta, kunniaa ja mammonaa. Jotain julkisuudesta kertoo, että Tenzingin elämäkerta julkaistiin suomeksi jo vuonna 1955.  Kirja kertoo sankariksi päätyneen miehen elämän. Ennen kuuluisaa vuorenvalloitusta hän (ja myös Hillary) olivat valloittaneet lukuisia vuoria. Englantilaisen retkikunnan mukana he päätyivät korkealle vuoren rinteelle ja sitten toisen parin epäonnistuttua huiputuksessaan saivat mahdollisuutensa. Tästä kaikesta Tenzing kertoo kirjassaan.  Kiinnostavin osuus on tietenkin huipun saavuttaminen. Siitä Tenzing kertoo melkeinpä lakonisesti: oli kaunis sää, Hillary ja hän saapuivat huipulle samasta köydestä kiinnipitäen, Hillary hieman aiemmin, siis pari metriä. Tätä T ei pidä merkittävänä, kuten hän ei pidä omaa kansalaisuuttaan. Huipulla ei uskonnollisten fanaatikkojen harmiksi o...

Uffe ja Inga ovat ostaneet eläkevuoksikseen talon maalta Uffen kotitilan läheltä. Heillä on paljon metsää, jossa viettää aikaa ja metsästää. Uffe on ollut jo pitkään metsästysseuran puheenjohtaja, määrännyt milloin jahti alkaa ja loppuu. Nyt hänen voimansa alkavat ehtyä, sydän temppuilee ja muistot alkavat vaivata.  Kirjan alussa Uffe on metsällä. Hänellä on pienen mäen päällä vanha asuntovaunu, jossa hän viettää aikaa jo ikääntyneen koiransa kanssa eläimiä tarkkaillen. Yhtäkkiä Uffe näkee ison suden, joka on hetken vaunun lähellä. Uffe seuraa suden jälkiä, näkee sen tavanneen naaraan.  Susi jää vaivaamaan Uffea, tuo hänen mieleensä koko elämän, ja niin hän alkaa muistella lukien vanhoja metsästyspäiväkirjojaan. Elämä on ollut pitkä, työ metsähallituksessa oli kiinnostavaa, mutta nyt eläkkeellä metsien tila huolestuttaa. Oliko sittenkään tarpeen avohakata, ojittaa, myrkyttää vesakot? Miten metsien käy ilmaston lämmetessä, metsäpalojen raivotessa.  Sydän ei tämmöistä kestä...

Miten tee saapui Helsinkiin, miten sen myynti järjestyi ja miten ylipäätään nautintoaineita käytettiin 1900-luvun alussa? Entä miten mielenterveydestä huolehdittiin, miten sairaita hoidettiin ja miten miehet saatoivat saattaa hankalaksi kokemansa naisen hullujenhuoneelle? Entä miten Elannon kortteli Sörkassa sai alkunsa, miten osuuskauppatoiminta kehittyi? Näistä ja monista muista kiehtovista kysymyksistä kertoo Anna Kortelainen kirjassaan Stadin väkeä. Kirja on kuin arkistojen aarteista tiivistetty timantti, kirkas ja arvokas lisä kaupungistamme kertovaa kirjallisuuteen.  Kortelaisen laaja oppineisuus ja lukeneisuus luovat näkymän Helsinkiin, josta näemme yhä kaikuja rakennuksissa ja paikannimissä. Samalla se kertoo miten maamme teollisuus, terveydenhoito, kauppa ja teollisuus ja taide kehittyivät. Lukija pääsee myös kurkistamaan asuntoihin, oppii asuinolojen kehityksestä. Kirja on siis varsinainen runsaudensarvi.  Suosittelen kirjaa kaikilla helsinkiläisille. Aivan erityises...

Bernhard Schlinkin koko tuotanto on käsitellyt Saksan lähihistoriaa ja sen syntejä. Siinä missä aiemmat kirjan, kuten vaikka kuuluisa romaani Lukija, käsittelivät tavalla tai toisella natsismia, sen syntyä, todellisuutta ja vaikutuksia nykyiseen (kirjoittamisajankohdan) Saksaan, käsittelee Schlink Jälkeläisessä jakautuneen Saksan historiaa ja erityisesti uudestaan nousemassa olevaan natsismiin johtaneita syitä. Kirjan päähenkilö Kasper tapaa 1960-luvulla Itä-Berliinissä Birgitin. He rakastuvat, tai ainakin Kasper rakastuu, ja salakuljettajien avulla Birgit loikkaa länteen. Pariskunta opiskelee, päätyy omistamaan kirjakaupan ja elämään tavallaan onnellisina elämänsä loppuun asti. Vaan näin ei käy, jokin on pielessä, jotain tuli Birgitin mukana. Hän on etäinen, ei tiedä mitä tekisi ja vähitellen alkoholisoituu. Kasperin rakkaus ei horju, hän on lojaali Birgitin kuolemaan asti.  Birgitin jäämistöstä löytyy romaanikäsikirjoitus, josta selviää hänen saaneen Itä-Saksassa tyttären, jonka ...