Mane

Uudessa työssäni olen oppinut huomaamaan, että teknisessä kirjoittamisessa, ohjelmistojen toteuttamisessa ja pilvijärjestelmien konfiguroimisessa tekoäly on kerrassaan lyömätön apuväline. Se nopeuttaa työtä merkittävästi ja auttaa alkuun.  Olen työssäni kirjoittanut AI:n avulla 30-sivuisen arkkitehtuuridokumentin Googlen SecOps -järjestelmän käyttöönottoa varten. Ilman AI:ta en joko olisi saanut dokumenttia kirjoitettua lainkaan tai siihen olisi mennyt paljon enemmän kalenteriaikaa. Nyt kirjoittamiseen tai pikemminkin kirjoituttamiseen (en kirjoittanut itse sanaakaan dokumenttiin) meni hieman yli viikko.  Työmenetelmäni oli seuraava. Aloitin tietenkin perehtymällä itse asiaan, luin dokumentaatiota ja muodostin itselleni kuvan SecOps-järjestelmästä, mitä se tekee ja miten. Sen jälkeen aloitin kirjoittamisen Gemini AI:lla - hahmottelin sisällysluettelon, pyysin siihen kommentteja ja lisäksiä. Kun runko oli valmis, pyysin Geminiä hakemaan yksityiskohtia verkosta, kirjoittamaan, l...

Painajainen on ohi tai ainakin väistymässä. Demokraatit voittivat USA:n vaalit, saivat molemmat kamarit ja jopa Texasissa voittivat. On hienoa herätä tällaiseen uutiseen aurinkoisena, kirkkaana syysaamuna.  Kun asuin USA:ssa ja opiskelin MIT:ssä, vallassa oli republikaanien presidentti. Hän ei ollut lainkaan suosittu Bostonissa vaan jokainen professori muisti mollata häntä useasti kurssinsa aikana. Sitten USA:ssa tapahtui jotain - josta minua viisaammat ovat kirjoittaneet ja josta olen lukenut hyllymetreittäin kirjoja - ja Trump pääsi valtaa MAGA-kultin kanssa oikeastaan 12 vuodeksi. Ehkä se on nyt ohi, mutta samalla USA on muuttunut.  Euroopassa ja muualla maailmassa emme voi kuitenkaan huokaista ja todeta entisten aikojen palanneen. USA:n äänestäjät ovat kahdesti valinneet Trumpin ja anteneet hänen tehdä oikeastaan mitä vain. USA:n poliittinen järjestelmä sallii presidentin korruption ja diktatoriset elkeet. USAan ei voi enää ikinä luottaa.  Ehkä kuiten pahinta Trumpiss...

Syksyn suurimpia iloja on työmatkapyöräily töistä kotiin. On pimeää, tiet ovat märkiä, pyörän valossa näkyvät melkeinpä ainoastaan kanssaliikkujien heijastimen. Kaupunki muuttuu taloista ja puista valojen mereksi, jossa liikkuu vain vähän ihmisiä. Ulkoilureiteillä ei kulkijoita juuri tapaa, mutta toisinaan pimeillä hiekkateillä kulkee heijastimeton ihminen. Sellaisen näkeminen on hankalaa, yleensä havainnon onnistuu vain sekunteja ennen kohtaamista.  Joskus pimeässä tapaa eläimiä. Rusakot ovat yleisiä, ne loikkivat ojan yli ja jäävät katselemaan varmoina siitä, että ovat nopeampia kuin vihollisensa. Niin ovatkin, onhan rusakoiden mitattu loikkivan 70 kilometriä tunnissa. Kettukaan ei saa kiinni, jos ei yllätä. Pyöräilijät ovat rusakoille vaarattomia ja päinvastoin.  Kauriit sen sijaan eivät ole vaarattomia. Ne käyttäytyvät kuten hirvet vaikkei niillä olekaan koon suomaa turvaa. Ilmestyvät puskasta just silloin kuin mieli tekee eivätkä yhtään katso vasemmalle tai oikealle. Oike...

Sanotaan, että aloittaminen on vaikeaa. Se ei pidä paikkaansa. Usein tulee aloitettua ihan puolivahingossa ja jatkettua kunnes on vaikeaa lopettaa. Taloustieteessä tätä kutsutaan upotetun rahan virhepäätelmäksi, kansantajuisemmin hyvän rahan heittämiseksi huonon perään. Jatketaan kun on jo tehty ja käytetty voimavaroja niin paljon, ettei kehdata lopettaa. Peitetään möhläys munaamalla.  Samanlainen ongelma, joskaan ei virhepäätelmä, näkyy hyvin myös taiteessa. Erityisen vakavasti se vaivaa kevyttä musiikki, jossa kuulija on koukutettava heti kappaleen alussa, saatava hänen huomionsa. Kun huomio on saatu, monelta muusikolta loppuvat ideat ja kappele alkaa kiertää kehää, toistaa kertosäettään kunness radiosoiton määrämitta lopettaa sen. Muusikolle lopettaminen oli liian vaikeaa.  Ilmiö näkyy myös kirjallisuudessa, jossa moni kirjailija jatkaa ja jatkaa kertomustaan, lisää siihen oppineita kertomuksia vain vähän wikipediaa mukaillen. On niin vaikeaa saattaa juoni napakasti loppuun...

Kuulin Claude Tchamitchian loistokkaan sooloesityksen alkuviikosta Helsingissä Hietsun paviljongissa (ks erillinen postaus). Kun huomasin hänen esiintyvän rumpalivirtuoosin (ja monta kertaa kuuulemani)  Eric Echampardin ja (minulle tuntemattoman) fonistin Christophe Monniotin kanssa Tampere Jazzissa juuri remontista valmistuneessa Pakkahuonessa Tampere Jazzissa, ostin hetimiten liput.  Enkä pettynyt. Kolmikon soitto oli tälläkin kerralla jotain ainutlaatuista. Soittajien virtuoositeetti sulautui yhteen joksikin osiian paljon suuremmaksi. Keikka ei kärsinyt lainkaan jazzilla tyypillisistä pitkistä sooloista vaan kappaleet olivat yhtenäisiä kokonaisuuksia. Ilmassa oli vaaran tunnetta, improvisaatio kävi niin villiksi, että fonisti itsekin yllättyi, että mitäs tuli soitettua ja miten siitä selvittiin. Osa kappaleista oli todella rankkoja, rummut paukkuivat, basson kielet mörisivät kymmenen kertaa nopeammin kuin rockabilly rebelsissä ja kaiken päälle fonisti puhalteli niin että yl...

Salanimellä Antero Harris kirjoittavan filosofian tohtorin esikoisteos Post Festum tuo jo heti alkusivuilla mieleen merkittäviä vertailukohtia, samankaltaisia ääni. Kieli on suomalaiseksi kirjailijaksi harvinaisen monipuolista, ilmavaa, kaunis, rytmi hivelee lukijan korvia. Tavassa kertoa on jotain hyvin samanlaista kuin Joel Haahtelan romaaneissa, joskin Harris on monisanaisempi.  Vaan jos Haahtela on merkittävä vertailukohta, niin vielä maineikkaampiakin lukijan mieleen tulee, myönteisessä mielessä. Kirjan päähenkilö Ari Valli on selvästi hyvin perehtynyt filosofiaan vaikkei hänen koulutustaustastaan juuri kerrota. Valli työskentelee instituutissa, ilmeisesti on akateeminen. Hänen on myös kertoja. Hän viittaa tuon tuostakin Sartreen ja Camus’iin, toki muita filosofeja unohtamatta (Descartes, Hume, Berkeley, Sokrates, Aristoteles ja Beauvoir ainakin). Hän on kuin Sarten Inhon päähenkilön moderni ruummillistuma. Ja niin hän matkustaakin ympäriinsä. Kirja alkaa Haagissa, pistäytyy u...

Helsingin työväenopisto on yksi kaupunkimme helmistä ja tärkeimmistä kulttuurisista instituutioista. Se järjestää kursseja kaupunkilaisten opiksi ja huviksi. Päivällä ja arkisin työväenopistossa voi käydä opiskelemassa kieliä, kuulemassa luentoja ajankohtaisista ja historiallisista aiheista, tavata kirjailijoita haastatteluiden yhteydessä. Iltaisin työväenopisto järjestää kursseja myös ulkona, luontoretkiä ja arkkitehtuurikävelyitä. Kaikki ovat tervetulleita, myös ja erityisesti maahanmuuttaja oppimaan kieltä ja kulttuuriamme. Me suomalaiset voimme kielikurssien ja luentojen kautta saada näkymiä muihin maihin vaikkei meillä olisikaan mahdollisuutta matkustaa. Ja opettaahan työväenopisto dreijaamaan, kokkaamaan ja ompelemaan.  Vaan ei siinä vielä kaikki. Työväenopistossa on myös teatteriopetus. Koska teatteria ei voi tehdä ilman yleisöä, tai edes olla ilman yleisöä, järjestävät teatteriaiheiden opiskelijat tilaisuuksia, joissa yleisö pääsee mukaan.  Eilen pyhäinpäivänä teatteri...

Olen saanut kunnian olla mukana Nomadi ry:n hallituksessa. Yhdistys tuottaa, markkinoi ja hallinnoi Alpo Aaltokoski Companyn ja muutaman muun tanssiryhmän toimintaa ja esityksiä. Se on perustettu jo kauan sitten ja on ollut mukana Aaltokosken uralla.  Aaltokosken ura on kestänyt jo 40 vuotta. Sen aikana hän on luonut yli 60 koreografiaa, luonut vahvat siteet eteläiseen Amerikkaan ja hoitanut festareiden taiteellisen johtajan ja taiteilijaprofessorin tehtäviä. Ura jatkuu ja on ollut merkittävä tanssin alalla, yleisemminkin.  On siis syytä juhlaan. Tanssin talossa esitettiin kolme teosta, joista tarkemmat kuvaukset k uvassa alla.  Kaikki kolme esitystä olivat voimakkaita. Kuten esittelystä selviää, ne olivat erilaisia liikeeltään. Ensimmäinen ja kolmas (Huominen, esittäjänä Delfiina Huczkowski ja Patricia ”Pachi” Sejasin esittämä Eilisen jälkeen) olivat liikeeltään hitaita, mietteliäitä, vaativat katsojalta malttia katsoa, ajatella. Sen sijaan ukrainalaisen Nina Bulgakova...

Ystäväni Antero Harris on kirjoittanut romaanin nimeltä Post Festum - pieniä yhdentekeviä tragedioita. Tänään juhlimme sen ilmestymistä. Oli siis kirjajulkkarit, jotka ovat aina riemukkaita, mutta samalla haikeita tilaisuuksia. On riemukasta, että maailmaan on julkaistu uusi kirja. Kirjoja ei ole koskaan liikaa maailmassa, hyviä kuten tämä vielä vähemmän. Haikeaa siksi, että kirjailijan on viimein päästettävä kirja henkilöineen ja tarinoineen vapaaksi maailmaan, jossa he voivat tehdä mitä mieleensä juolahtaa eli lukijoiden päässä aiheuttaa ties millaisia myllerryksiä.  Antero Harris on salanimi, pseudonyymi. Kirjan päähenkilö on esiintyy hänkin salanimellä. Kirja on siis kahdesti etäännytty, mutta kirjailijan mukaan teksti tuo mukanaan kirjoittajan, itseään ei voi tekstistään piilottaa.  Teksti on pikaiselle lukemisella, siis julkkareiden aikana lukemieni 20 sivun perusteella, kerrassaan hyvää. Kieli on monipuolista, sanasto monipuolista, lausee kulkevat ja vievät mukanaan. He...

 Jatkuvan  tilauksen AB-vyöhykkeen kausilippu maksaa kaksi euroa päivässä. Se on kyllä todella vähän vapaudesta hypätä mihin tahansa mainioon joukkoliikennevälineeseen, joiden luo ei ole missään pitkä matka. Joukkoliikenne palvelee lähes ympäri vuorokauden vuoden kaikkina päivinä.  Parilla eurolla saa siis matkustaa vapaasti. Koska kaupungissa on paljon nähtävää, kaupunkilainen myös matkustaa paljon: töihin, elokuviin, kauppoihin, kahviloihin, ravintoloihin, kirjastoon, baareihin, teattereihin, liikuntapaikoille ja niin edespäin. Vähävaraisille (toimeentulotukea saaville ainakin) ja vain peruspäivärahaa saaville työttömille 60 euroa kuussa voi olla paljon. Heille soisin kaupungin antavan ilmaisen kausikortin. Ihmiselle ei tee hyvää mököttää ja nököttää kodin lähellä vaan ihmisen on päästävä muualle – jopa töitä hakemaan tai työväenopiston kursseille.  Yksinäisyys masentaa, ja se vasta yhteiskunnalle ja kaupungille kalliiksi tuleekin. Joukkoliikenne myös liikuttaa ihm...