Recollections of my Nonexistence / Rebecca Solnit

Rebecca Solnit kertoo kirjassaan oman elämänsä kautta muun muassa San Franciscon marginaalitaiteen historian 1950-luvulta, beat-runoilijoiden misogynian, homo-liikkeen synnyn ja AIDS:n historian, oman elämänsä kirjoittajana, ja muutamien SF:n alueen muuttumisen, gentrifikoitumisen.

Solnit koki kotonaan kovia, seksuaalista häirintään ja pakeni sitä ensin kirjojen pariin, sitten vuorille ja muutti 17-vuotiaana pois kotoa. Hän sai onnekseen pitkäaikaisen ja halvan vuokra-asunnon mustien alueelta. Asunto, jossa hän eli 25 vuotta muodostui hänelle turvasatamaksi. Nuoren naisen elämä oli 1970-luvulta alkean jatkuvaa miesten pelkäämistä. Milloin miehet eivät fyysisesti pahoinpidelleet, he kähmivät ja ehdottelivat ja seurasivat ja kun eivät saaneet mitä halusivat, uhkasivat tappaa. Välillä tappoivatkin.

Solnit kärsi tästä - ja yhä kärsii - hyvästi. Hänen pelastuksekseen koituivat kirjoittaminen, muutama onnekas tapaaminen ja työpaikka, joiden myötä hänestä tuli menestynyt kirjailija ja hän saattoi (joissakin rajoissa) elää omanoloistaan elämää. Olennaista hänelle olivat gay-piirit, jotka opettivat miten marginaalissa eletään ja miten kannattaa olla rohkea, kyseenalaistaa totutut tavat. Erittäin tärkeitä olivat marginaaleissa elävät taiteilijat, joiden elämää ja teoksia Solnit käsitteli ensimmäisissä teoksissaan.

Kirja on sekä kiehtova kertoessaan SF:n elämästä 1950-luvulta alkean että järkyttävä kertoessaan naisten kokemasta syrjinnästä, siitä miten miehet monin tavoin pyrkivät tekemään naisista näkymättömiä, tai miten naiset pyrkivät olemaan näkymättömiä, olemattomia, jotta saisivat olla rauhassa.

Tärkeä teos, jonka soisin jonkun kääntävän ja kustantavan suomeksikin.