Lasihotelli / Emily St. John Mandel

Lasihotelli on vaarallinen romaani. Kun sen lukemisen aloittaa, kirjaa on hyvin vaikea laskea käsistään ennen kuin on saanut selville miten sen alussa viitteellisesti kerrotut tapahtumat kehittyvät ja päättyvät. Yöunet siinä menevät, miellyttävästi.

Kirjan alussa naiskertoja kertoo velipuolensa tapaamisesta. Veli on huonossa kunnossa, kadulla, heroiinin riuduttama. Emme saa tietää enempää, kirja hyppää ajassa taaksepäin, sisarusten lapsuuteen ja opiskeluaikoihin. Veljen intohimo on musiikki, mutta hän joutuu opiskelemaan rahoitusta äitinsä pakottamana. Sitten kaikki menee pieleen, on paettava Kanadan toiselle laidalle, päätyä siskon kanssa Tyynenmeren saarelle hotelliin töihin, veli siivoamaan, sisko baaritiskin taa. 

Ja sitten menee taas pieleen veljellä, tulee lähtöä. Siskokin lähtee, rikkaan miehen rakastajattareksi New Yorkiin. Mies on upporikas, rikkauden taustalla on jotain hämärää, pieleen menee. Kaikki menee aina pieleen, joka siskon pakomatka merille, laivakokiksi. Ja veljen muusikkous kokoistaa sen mitä heroiini antaa myöden. 

Sisarukset sivuavat toisiaan, eivät tapaa. Lapsuudesta alkanut katkeruus kietoo toisiinsa, ja elämä vie satunnaisiin suuntiin. 

Kirjan kuvaus elämän satunnaisuudesta, tilaisuuteen tarttumisesta, ja tilanteisiin sopeutumisesta on opettavaisen koskettavaa. Elämän merkitys ei paljastu edes taaksepäin katsomalla, sitä ei ole, on vain selviytymistä. 

Rakenteeltaan kirja on taitava. Kerronta liikkuu sujuvasti ajassa eri suuntiin, tapahtumien syyt selviävät ehkä vasta myöhemmin, tarinaan ilmestyvät henkilöt katoavat vain tullakseen keskeisiksi myöhemmin. Hahmot ovat moniulotteisia, kasvavat ja kehittyvät, eivät edusta vain yhtä ideaa. Kertoja vaihtelee, kertojan näkökulma, tarkasteluaika vaihtelevat. Lukeminen on nautinnollista. 

Kaiken tämän lisäksi kirja tapahtuu aikana, jonka muistan, kertoo asioista, joista olen välittänyt. Huikeaa. Ja samalta kirjoittajalta on ilmestynyt trilogia, jonka keskimmäinen osa tämä on. Voi yöuniani!