Mane

Trieste, ensimmäisen maailmansodan aika. Mario on jo ikääntynyt konttoristi, joka yhden romaanin julkaisseena on ylpeä kyvystään kirjoittaa kirjeitä pomonsa puolesta. Hän on myös kovin toiveikas, että hän vielä saa ansaitsemansa huomion romaanikirjailijana. Mario ystävä, kaupparatsu Gaia, tykkää keppostella ja häntä kiehtoo käyttää hyväkseen Marion toiveikkuutta, lapsenomaista uskoa tulevaan kunniaan. Niinpä Gaia järjestää kepposena paikalla mukamas saksalaisen kustantajan agentin, joka lupaa julkaista kirjan kunhan Mario hieman osallistuu kuluihin. Kuluihin on osallistuttava, koska sota haittaa maksuliikennettä. Niinpä Mario ottaa lainan ja osallistuu, jää odottamaan kuuluisuutta, jota ei tietenkään tule. Vaan kepposet eivät aina onnistu, tai jos onnistuvatkin niin uhriksi saattaa joutua keppostelija itse. Tässäkin tapauksessa olosuhteet pilaavat Gaian katalat aikeet. Ylpeys käy kaikille lankeemuksen edellä.  Kirjan juoni pitää otteessaan, samoin eläväinen kuvaus 1910-luvun tavois...

Ystävyys, Instagram, kadonnut lapsuus ja yhteiset teinivuodet, aikuisuus, ahneus ja petos. Siinä Johanna Forssin Pitojen ainesosat.  Maria ja Marianne ovat tutustuneet jo lapsena Kuopiossa. Marian vanhemmat olivat kiireisiä, etäisiä ja rikkaita. Mariannen yksinhuoltajaäiti oli lämmin, huolehtiva ja köyhä, ailahteleva. Mariannen piti ottaa vastuuta jo nuorena itsestään ja äidistään, Maria sai kasvaa teininä rauhallisemmin. Yhdessä he löytävät taiteen, erityisesti valokuvauksen. Maria pääsee opiskelemaan, valmistuu, päätyy töihin museoon. Marian elämä kuluu toisin, ankaralla itsekurilla hänkin valmistuu yliopistosta. Ystävykset joutuvat erilleen ja tapaavat Marianne rikastuttua, päädyttyä Instagram-julkkikseksi, joka järjestää suuret juhlat, joihin hän kutsuu Marian. Juhlat ovat suuruuden lisäksi pinalliset. Ihmiset kuvaavat itseään, postaavat maanisesti. Forss kuvaa nykyisen SoMe-julkisuuden raadollisuutta, pinnallisuutta viiltävästi, mikä tekee kirjan alun kiusalliseksi, nolous val...

Rikollisuuden syistä on monesti kiistaa. Onko syynä hankala lapsuus vai huonot vanhemmat vai tekeekö tilaisuus varkaan vai onko kaikki geenien tai päihteiden syytä? Nadia Sandhun teoksen Rikosten juuret pyrkii vastaamaan ja kertomaan, miten rikollisuutta voitaisiin ennalta ehkäistä.  Kirjassa on tapauskertomuksia, joissa erilaisia ei niin kovin vakavia rikoksia tehneet kertovat miksi kävin niin kuin kävi. Miksi tuli tehtyä varkauksia, puukotettua kaveria, ryöstettyä vastaantulija.  Tapauskertomusten eli ex-rikollisten haastattalemisen lisäksi Sanhdu on lukenut valtavan määrän tutkimuskirjallisuutta ja haastattelut tutkijoita. Tulokset eivät yllätä. Rikollisuuteen liittyy yleensä lapsuus, jossa lapsi ei saa tukea, arvostusta vaan jossa hänen itsetuntonsa ei kehitys kunnolla. Hänestä alkaa tuntua, että hänellä ei ole arvoa. Tätä arvottomuutta moni sitten pakenee päihteisiin hyvinkin nuorena, joutuu heitteille huonoista kotioloista ja sitten vähitellen tekemään rikoksia tavallaan...

Itämeri on nähnyt paljon. Sotaa on käyty meren rannoilla, saarissa, pinnalla ja pinnan alla. Sodasta on helppoa kertoa vaudikkaita ja eläväisiä tarinoita, ja niin Vesa Lahti tekee kirjassaan. Kirjan luvut alkavat aina kuvauksella, jossa Lahti katselee merta ja muistelee, miten juuri siinä kohdassa on sattunut merkittäviä. Milloin jääkärit ovat kevättalvisen meren ylittäneet Vaasasta Ruotsiin, milloin venäläiset ovat hyökänneet Bengtskärin majakalle ja miten suomalaiset vastoin kaikkia odotuksia onnistuivat puolustamaan majakkaan. Tai miten panssarilaiva Ilmarinen upposi. Kiinnostavin ja minulle tuntemattomin kertomus lienee Suursaaren taistelu, jossa liittolaisista viholliseksi muuttunut Saksa yritti ajaa suomalaiset pois saarelta. Kertomus on jännä: suomalaisten erinomaisen ryhdikäs upseeri oli linnoittanut saaren etevästi ja ajoi sakemannit tiehentä. Myöhemmin saari sitten ilman taistelua siirtyi Neuvostoliitolle. Kirja on viihdyttävä, hyvää iltalukemista sotahistoriasta kiinnostunei...

Rebecca Solnit kertoo kirjassaan oman elämänsä kautta muun muassa San Franciscon marginaalitaiteen historian 1950-luvulta, beat-runoilijoiden misogynian, homo-liikkeen synnyn ja AIDS:n historian, oman elämänsä kirjoittajana, ja muutamien SF:n alueen muuttumisen, gentrifikoitumisen. Solnit koki kotonaan kovia, seksuaalista häirintään ja pakeni sitä ensin kirjojen pariin, sitten vuorille ja muutti 17-vuotiaana pois kotoa. Hän sai onnekseen pitkäaikaisen ja halvan vuokra-asunnon mustien alueelta. Asunto, jossa hän eli 25 vuotta muodostui hänelle turvasatamaksi. Nuoren naisen elämä oli 1970-luvulta alkean jatkuvaa miesten pelkäämistä. Milloin miehet eivät fyysisesti pahoinpidelleet, he kähmivät ja ehdottelivat ja seurasivat ja kun eivät saaneet mitä halusivat, uhkasivat tappaa. Välillä tappoivatkin. Solnit kärsi tästä - ja yhä kärsii - hyvästi. Hänen pelastuksekseen koituivat kirjoittaminen, muutama onnekas tapaaminen ja työpaikka, joiden myötä hänestä tuli menestynyt kirjailija ja hän saa...

Kun kirja alkaa sanoin “History has failed us. No matter”, lukija voi aavistaa olevansa kiehtovan tarinan äärellä. Kun kirja on vielä paksu ja kertoo Korean ja Japanin ongelmallisesti yhteisestä historiasta, lukijan on liki mahdotonta päästää kirjaa käsistään. Tilannetta, siis pakonomaista lukemista lumoutuneena ja välillä kyyneliin liikutteneena, välillä ihmiskohtaloiden ankaruudesta järkyttyneenä, ei yhtään auta kirjailijan taitavuus. Kerronta on kuin venäläisillä klassikoilla, hahmot monaisia, eläviä ja uskottavia, ja kerronnan kaari pitkä, 1930-luvulta 1980-luvun loppuun. Kirjaa voi siis kaikin puolin kehua! Vaan mistä se kertoo?  Kirja kertoo Sunjan elämästä. Hän syntyy eteläisessä Koreassa 1910-luvulla japanilaismiehityksen aikana. Hänen leskeksi jäänyt äitillään on majatalo, jonka töissä Sunja auttaa. Elämä on niukkaa, työtä on aamusta yöhön, rahaa ja ruokaa vähän. Sunja tapaa markkinoilla vanhemman miehen Hansun ja kiihkeän suhteen jälkeen huomaa olevansa raskaana 1...

Brumo Munari on ( Wikipedian mukaan ) yksi tärkeimmistä 1900-luvun muotoilijoista, taiteilijoista ja keksijöistä. Harva aikuiseksi elänyt ei ole nähnyt hänen Falkland-lamppuaan, joka koostuu sukkahousuista, metallirenkaista ja hehkulampusta. Kirjasssaan Design as art Munari kertoo lampun syntyhistorian: hän oli innostunut keksimään jotain uutta käyttöä sukkahousumateriaalille. Samaan aikaan hän oli kiinnostunut luomaan esineitä, jotka olisivat helppoja pakata ja kuljettaa ja joita ostajan ei tarvitisisi koota vaan jotka kokoaisivat itse itsensä. Niinpä syntyi tämä klassinen lamppu.  Kirja on kokoelma Munarin lehtiin kirjoittamia kolumneja, joihin on lisätty kuvia. Kolumnit käsittelevät muun muassa lasten kirjoja (mitä niissä on oltava ja miksi niiden ei pidä olla aikuisiin vetoavia), japanilaisia perinteisiä taloja ja niiden materiaaleja, bambun käyttöä ja mitä bambusta voi oppia (esim Falkland-lampun muodon), miten ja millaisia tuoleja voi suunnitella, millaisia vaihtoehtoja on...

Kun lähden matkalle, varsinkin kun matkani vie minut Venetsiaan, luen matkan aluksi Brodskyn pienen kirjasen Watermark, suomeksi Veden peili. Se kertoo Nobel-palkitun runoilijan, emigrantin matkoista Venentsiaan. Brodsky saapui Venetsiaan ensimmäisen kerran talvisena iltana vuonna 1972, 32-vuotiaana. Kirjan alussa hän on asemalla, pitkästyneenä, odottaa ainoa tuntemaansa ihmistä, kaunista kommunstinaista. Vaan vaikka nainen on lumoava, Venetsia on lumoavampi.  Kirjassa on nelisenkymmentä lyhyttä lukua, jotka eivät varsinaisesti muodosta juonta. Kukin lukua luo kuvan jotain, kertoo mitä silmä näkee. Brodskyn mukaan Venetsia on silmän kaupunkin, silmä määrää, alistaa vartalon kantolaitteeksi. Muutakin on, on kaipuu kotiin Itämeren rannalle, muistot Leningradista.  Kirja on kuin pitkä runo, suurelta osin vaikeatulkintainen, tai ainakin monitulkintainen. Osa tarinoista luo näkymiä runouden, antiikin historiaan, osa kertoo hyvinkin suoraviivaisesti tapaamisista, illallisesta Susan ...

Ennen matkusti rovasti bussissa paikalla, nykyään matkustaa junaguru Mark Smith Eurostarissa paikalla 61 ja päivittää seat61.com -sivustoaan. Mark Smith ei kerro matkoistaan juurta jaksaen, mutta rovasti, lähetyspappi Tuure Vapaavuori kylllä kertoo.  Vapaavuori oli 1930- ja 1940-luvuilla lähetyspappina Ambomaalla ja muualla Afrikassa omien sanojensa mukaan mustien pakanoiden surkeissa oloissa. Hän myös asui jonkin aikaa välimeren rannalla, jossa paikalliset kunnottomat söivät illallista myöhään ja jossa ei DDT:llä ymmärretty tappaa kirppuja, jotka sitten pappia piinasivat öisin. Puhumattakaan pihalla mouruavista kissoista. Ei ollut papilla helppoa! Paikka numero 3 kertoo Vapaavuoren matkoista Suomessa, hänen pitämistään lähetystilaisuuksista, radiopuheista ja kolehtien koijaamisesta. Kirjan kirjoittamisen aikaan 1969, ja myös aikoina, joista kirja kertoo, Vapaavuori oli lähetysmatkojensa malarian ja muiden tautien uuvuttama. Ulkomaille ei enää voinut matkustaa, kotimaassakin oli ra...

Vanha viidakon laki kertoo, että kun Mustanaamio lähtee kävelylle, mummot ja männynkävyt väistävät. Kävely on vakava asia, ei lainkaan sellaista tallustelua kuulokkeet korvissa. Ei lainkaan vaan kävely on meditaatiota, luovuutta, ja sillä on omat lakinsa. Näitä lakeja on yhtä monta kuin on niistä kirjoittanut. ja heitähän riittää. Kas kun tutkimusten mukaankin kävely lisää luovuttaa, avittaa ajattelua.  Nastamuumio-kustantamon julkaisema Tien riemut kirjoituskokoelmassa kirjailijat ja ajattelijat kertovat omista kävelyistään, säännöistään, kokemuksistaan. Kirja on hyvin pelkistetty. Siinä ei ole esipuhetta, se ei kerro miksi juuri nämä kirjoitukset ovat valitut. Käännöstyö on hieman huolimatonta, kirjoitusvirheitä on melkein yhtä paljon kuin minun arvioissani.  Kirjoituksissa on toistuvana teemana luonnon ihmettely, kävelyseuran toivotut ominaisuudet ja paikat, joissa kävely on joko ollut suurenmoista tai joihin kirjoittaja haluaisi päästä. Vanhemmissa teksteissä on mukana tut...

Karjalaisista evakoista kertova kirja alkaa kahden sivun karjalankielisellä muistelmalla. Lukija pinnistelee, huomaa ymmärtävänsä, tajuaa vanhan naisen muistelevan jotain kaukaisia asioita. Kiinnostus herää, mistä on kysymys.  Kysymys on kahdesta päivästä kesällä 1951 Pohjois-Karjalan Nurmeksen maaseudulla. Nainen on Anastina, eli Naisi. Hän ja miehensä Feodor ovat joutuneet kahdesti jättämään kotinsa, Pohjanmaan kautta Nurmekseen asutustilalle päätyneet. Olot ovat ankarat, pellot kiviset, elätettävä on Feodorin äiti Tatjana, ikäloppu mummo, ja viisi lasta.  Tatjana kuolee, on jo kauan ollut huonona. Kirjan tapahtumat koostuvat ortodoksisten, karjalaisten ruumiinvalvojaisten järjestämisestä ja viettämisestä, minkä jälkeen mummo seuraavana päivänä haudataan luterilaisin menoin.  Kertojana on Naisi, joka joutuu kantamaan vastuun hiljaa ja nöyrästi. Hän myös muistelee menneitä, aivioliittonsa alkua, yhden lapsena kuolemaa. Naisi taiteilee kahden kulttuurin välissä. Siinä mis...

Tässä kirjassa on kaksi eri osaa, ideaa, ajatusta.  Ensimmäinen ajatus on, että organisaatiot luovat prosesseja, toimintatapoja ja ohjekirjoja, joilla ne pystyvät häivyttämään yksittäisten henkilöiden vastuun. Kukaan ei ole vastuussa päätöksistä niin kauan kuin ne perustuvat ohjeisiin ja toimintapoihin. Poikkeuksia ei ole mahdollista tehdä, kenelläkään ei ole oikeutta poiketa ohjeista. Hienosti muotoilutu ajatus, joka ainakin pinnallisesti pitää paikkansa, tai ainakin näyttää pitävän.  Toinen ajatus, osa kirjassa on pidempi, liki 80% koko kirjasta. Se käsittelee Staffor Beeriä, kuuluisan Management Cybernetics -kirjan kirjoittajaa. Jos lukija ei tunne kebernetiikkaa, Daviesin kirja on säällinen johdanto aiheeseen. Jos lukija tuntee kybernetiikkaa, esimerkiksi luettuaan Norbert Wienerin kirjoja, Daviesin kirja ei juurikaan tuo uutta tietoa. Davies kyllä selittää periaatteet ja sovellukset sujuvasti, mutta kirjan keskittyminen Beerin elämään, Chilen diktaattorin auttamiseen, ja ...

Ihastuttavan hyvin kirjoitettu (ja käännetty) kertomus naisten elämästä 1970-luvulla, nuorten kapinasta, naisten vapautumisesta, kirjailijuudesta, Saksan RAF:sta, punkin synnystä, ja ties mistä vain.  Kirjan on kerrottu Alicen näkökulmasta. Hän on kasvanut äitinsä luona maaseudulla, äiti on originelle taiteilija-juustolan omistaja. Alicen isä on jo ennen hänen syntymäänsä muuttanut pääkaupunkiseudulle, jossa Alicelle syntyi sisar hyvin pian hänen jälkeen. Lukiossa Alice kyllästyy maaseutuun, muuttaa isänsä luo rivitalon vierashuoneeseen.  Isä uusi vaimo on diplomaatti, ulkomailla opiskelllut, emansipoitunut. Isä on kuuluisa valokuvaaja. Äidin ystävät sukunka puolelta upporikkaista, mukana kuuluisia näyttelijättäriä, joiden luona hurjia juhlia ja vapautunut elämäntapa.  Alice nauttii elämästään, koulusta, ystävistään, ryhtyy kirjoittamaan kirjaa, joka ehkä osin perustuu hänen omaan elämäänsä, kouluunsa, erääseen kesään jolloin tapahtui järisyttäviä. Tapahtumat aaltoilevat ...

Joskus silloin kauan sitten elokuvan saattoi tehdä ilman raakaa väkivaltaa, perheväkivaltaa, seksuaalista väkivaltaa, erikoistehosteita, satojen ihmisten joukkokohtauksia. Kunhan oli hyvä tarina ja taito kertoa se elokuvan keinoin. Nykyään tämmöisestä on likimain turha haaveilla, väkivaltaa tungetaan tarinoihin, joissa se ei ole välttämätöntä, kuvien pitää olla tietokonetehdyt eikä Pariisi riitä sellaisenaan, aina on kehitettävä jotain hienompaa kuin ennen. Linklaterin elokuva kertoo Ranskan uudesta aallosta, erityisesti Jean-Luc Godardin elokuvan Viimeiseen hengenvetoon tekemisestä. Kyseinen elokuvahan on jokaisen elokuvista mitään tietävän vähintään kerran näkemä, monesti yhdeksi maailman parhaista mainittu.  Godard oli kriitikko, jo nuorena syvästi ystäviensä kanssa elokuvaa miettinyt. Kun hän sitten sai mahdollisuuden ohjata Truffautin käsikirjoituksen, hän ei epäröinyt vaan teki elokuva, jollaista ei ollut ikinä aiemmin tehty. Ja sellaisen tekeminen vaati erityistä tekemisen t...

Pienessä romaanissa pieniä asiota pienesti kerrottuina. Siis sellaisia arkisia asioita, opettamista, sukulaisuussuhteita, perhehistoriaa, Japanin ja Korean historiaa, pachinko-pelisalien meteliä ja japanin rautateiden loistokkuutta.  Ehkäpä ne ovatkin suuria asioita, suurempia kuin vakoilutarinat tai murhamysteerit tai kuuluisuuksien elämäkerrat. Niin voi olla, ja siksi Dusapinin pienoisromaani pitää otteessaan paljon kauemmin kuin 175 sivun olettaisi.  Tapahtumapaikka on Tokio. Claire, Koreasta paenneen pariskunnan Ranskaan muuttaneen tyttären tytär palaa isovanhempiensa luo. Tarkoitus on viimein, 50 vuoden jälkeen, saada isovanhemmat vierailemaan Koreassa. He ovat asuneet korealaisessa kuplassa japania juuri puhumatta. Isoisä omistaa pachinko-pelisalin, isoäiti on kotona. Aikansa kuluksi Claire opettaa japanilaiselle Minko-tytölle ranskaa, mutta vähitellen käy ilmi, että Minko opettaa Clairelle elämää. Tapahtumat ovat näennäisen pieniä. Claire tuskailee isovanhempiensa ja he...

Maailma muuttuu, amerikan ihmeet ostavat korealaisen paperitehtaan ja laittavat vuoden 2019 sellumiehen kilometritehtaalle. Talo meinaa mennä vasaran alle, lasten harrastukset on laitettava tauolle ja vaimon on mentävä tanssi- ja tennistuntien sijaan osa-aikaiseen duuniin. Sellumies ei tästä tykkää, ja kun työhaastattelut menevät järjestään mönkään, hän päättää parantaa mahdollisuuksiaan tappamalla muiden vuosien sellumiehet. Kun kilpailjoita ei enää olisi, työpaikka olisi varma.  Eikun toimeksi. Tappaminen ei ole helppoa vaikka käytössä onkin isoisän sotasaaliina saama pohjoiskorealainen pistooli. Kaikenlaisia kommelluksia sattuu, tappopuuhat on naamioitava työhaastatteluiksi vaimon katseelta.  Elokuva on yhdistelmä jotakuinkin terävää yhteiskunnallista satiiria, tarantinomaista välivaltaa, komediaa ja vaikka mitä. Juoni on sekava, jos ei ole lukenut siitä aiemmin. Näyttelijätyö on hyvää, kuvaus kekseliästä. Ei ole mitään moitittavaa, jos ei 2,5 tunnin kestoa lasketa. Vähempi...

Takakannen mukaan Tokarczukin kirja on feministinen ja jungilainen tulkinta sumerilaisesta (4000 vuotta vanhasta) Inanna-myytistä. Kirjailija selostaa mistä on kyse jälkisanoissaan.  Olisi pitänyt lukea jälkisanat ensimmäisenä. Niistä käy selville miten ja millaisessa kulttuurissa sumerilaiset myyttinsä loivat ja miten kirjailija on yhdistänyt hyvin säilyneen myytin muiden antiikin myyttien ja uskontojen luomiskertomusten kanssa.  Vaan niin en tehnyt. Ryntäsin päätä pahkaa lukemaan kirjaa alusta alkaen ja jouduin myyttisen meiningin sekoittamaksi. Inanna-myytissä Inanna, jumala, lasketuu kaksoissisarensa luo maan alle, manalaan, tuonelaan seitsemän portin kautta. Joka portilla hän joutuu luopumaan vallan symboleistaan, vaatteistaankin. Lopulta hän tapaa sisarensa, loukkaa tätä, tulee neuvoston tuomitsemaksi kuolemaan, kuolee. Inannan palvelija odottaa manalan portilla ja sopimuksen mukaan kolmen päivän jälkeen lähtee hakemaan jumalilta apua. Kaksi kieltäytyy, kolmas luo kärpäs...

Hotakaisen Pirkka-firmalle eli Keskolle yksinoikeudella kirjoittama romaani on taattua Hotakaista. Proosa on napakkaa, lauseet lyhyitä, miehet (pääosan Toni ja varastomies ja ihan jokainen) ressukoita, naiset vahvempia.  Tarinan keskiössä on muistisairas Helmi, jonka Toni ja Mira löytävtä metsästä. Helmi ei tiedä kuka on, ei osaa edes puhua, kuvittelee Tonin ja Miran asunnon hotelliksi, karkaa, varastaa fillarin, päätyy ostarille ja siellä varastomiehen auton takakonttiin, josta nappaa mukaansa huumeita, jotka piilottaa Tonin ja Miran talon kellariin ja asuntoon. Huumeet ovat Karhun, joka uhkaa varastomiestä ja kaikkia ja lopulta ne löydetään. Helmi päätyy sosiaaliviranomaisten haltuun, kotihoitoon.  Helmin menneisyys alkaa vähitellen paljastua. Hän on ollut Hanoi Rocksin manageri, koska kertoi levyhtiölle mitä rock-menestys vaatii ja kunnes takkutukkien elämän toisteisuus alkoi ottaa päähän. Helmi elää muistamatonta elämää kaverinsa Ailin kanssa. Ailin paras kaveri on Jeesus....

Moniääninen, episodimainen pienoisromaani kertoo Leonardo da Vincin elämän: miten hänen äitinsä tuli kaapatuksi Italiaan jostain kaukaa Volgan tai muun suuren joen varrelta, miten nuoren naisen ostanut rikas mies silloisen tavan mukaisesti saattoi orjansa raskaaksi ja miten hellämielisenä antoi lahjakkaalle pojalle mahdollisuuden.  Poika kasvoi vapautuneen orjan lapsena, lahjakkuutensa myötä pääsi mestareiden oppiin piirtämään ja kuvanveistämään, miten silloisessa yhteiskunnassa sodomia oli sekä yleistä että tuomittavaa, ja miten lahjakkaasta Leonadosta vähitellen tuli historiassa tunnettu yleisnero.  Leonardolla oli joustava moraali. Kun Italian kaupunkivaltiot sotivat keskenään, Leonardo onnistui pysymään voittajien puolella puolta herkästi vaihtaen. Hän työskenteli eniten maksavalle ja turvallisuuden takaavalle.  Ja sitten jossain vaiheessa Leonardo tuli maalanneeksi Mona Lisan, joka kirjan mukaan ei ollut ylimys vaan niin sanotusti tavallinen tallaaja.  Kirja on ...

Pitkästä aikaa uusi näkökulma jatkosotaan. Nyt ei olla rintamalla, ei edes kotirintamalla. Päähenkilöt eivät ole suomalaisia, mutta eivät oikeastaan vihollisiakaan tai ainakaan venäläisiä, neuvostoliittolaisista puhumattakaan.  Kirja tapahtuu Suurimäessä Laatokan itärannalla. Suomalaiset ovat vallanneet itäisen Karjalan aina Ääniselle asti. Neuvostoliitto on vienyt nuoret miehet mukanaan sotimaan, kylässä on jäljellä vain vanhoja miehiä (“starikoita”) ja naisia. Yksi naisista, noin 25-vuotias Larja, on opiskellut Petroskoissa opetajaksi ja päätynyt opettajaleirille Suomeen. Hän palaa takaisin kotikyläänsä. Vastassa häntä ovat kylän ihmiset, osa ystävällisiä, osa vähemmän.  Sota on siellä jossain, elämä kylässä rauhallista. Larja päätyy kylän kouluun apulaisopettajaksi, tutustuu kylän halki postiautoa ajavaan suomalaiseen Tuomakseen, perii isöäidiltään kylän itkijän vastuut. Tapahtuu kaikenlaista elämässä tapahtuvaa, on kaunoja, rakkautta, epätoivoa, kaipuuta, riitoja.  Ky...