Yönistujat / Riko Saatsi

Karjalaisista evakoista kertova kirja alkaa kahden sivun karjalankielisellä muistelmalla. Lukija pinnistelee, huomaa ymmärtävänsä, tajuaa vanhan naisen muistelevan jotain kaukaisia asioita. Kiinnostus herää, mistä on kysymys. 

Kysymys on kahdesta päivästä kesällä 1951 Pohjois-Karjalan Nurmeksen maaseudulla. Nainen on Anastina, eli Naisi. Hän ja miehensä Feodor ovat joutuneet kahdesti jättämään kotinsa, Pohjanmaan kautta Nurmekseen asutustilalle päätyneet. Olot ovat ankarat, pellot kiviset, elätettävä on Feodorin äiti Tatjana, ikäloppu mummo, ja viisi lasta. 

Tatjana kuolee, on jo kauan ollut huonona. Kirjan tapahtumat koostuvat ortodoksisten, karjalaisten ruumiinvalvojaisten järjestämisestä ja viettämisestä, minkä jälkeen mummo seuraavana päivänä haudataan luterilaisin menoin. 

Kertojana on Naisi, joka joutuu kantamaan vastuun hiljaa ja nöyrästi. Hän myös muistelee menneitä, aivioliittonsa alkua, yhden lapsena kuolemaa. Naisi taiteilee kahden kulttuurin välissä. Siinä missä Feodor pitää jääräpäisesti kiinni karjalaisista tavoistaan, kielestään, uskonnostaan, Naisi huomaa miten lapsia kiusataan ryssinä ja miten heidän elämänsä olisi helpompaa, jos he kaikki sopeutuisivat, suomalaistuisivat. 

Suomalaistuminen ei kuitenkaan ole helppoa, identiteetti katoaa, jää tyhjäksi kuin tyhjä kananmuna. Silti Naisi tekee kaikkensa, uhmaa miestään ja koko siirtolaisyhteisöä. 

Kirja on hieno kuvaus siirtolaisuudesta, identiteetin rakentamisesta uudessa ympäristössä, jopa niin, että se kertoo Suomeen viime aikoina muuttaneiden siirtolaisten elämästä, heidän vaikeuksistaan, ja myös siitä miten huonosti me suomalaiset heitä kohtelemme aivan kuten kohtelimme karjalaisia sotien jälkeen. 

Hieno teos, lukemisen arvoinen.