Tekstit

Näytetään tunnisteella kulttuuri merkityt tekstit.

Lauantain kulttuuririennot

Kuva
Pitkästymisen voi peittää kulttuuririennoin. Eilen lauantaina 4.3.2023 yritin parhaani, ja melkein onnistuin.  Ensimmäinen kulttuuritapahtuma oli seuraavan presidenttimme eduskuntavaalikampanjan hengennostatustilaisuuksi järjestetty kirjallisuusmatinean Helsingin työväenopiston juhlasalissa. Pekka Haavisto oli kutsunut joukon suosikkikirjailijoitaan lukemaan otteita teksteistään. Kuulijoina oli harmaapäitä sali puolillaan, varmasti jo muutoin Haavistoa äänestäviä. On aina hyvä tukea omia kannattajia kampanjan aluksi.  Baba Lybeck ja Antti Nylén Elina Hirvonen luki otteen syksyllä ilmestyvästä romaanitrilogiansa aloitusosasta. Teksti käsitteli Venäjän lähihistoriaa ja Hirvosen (tai hänen oloisena päähenkilön) osallistumisia Venäjän lähetystön edessä pidettyihin Venäjän sotia ja tekemiä journalistimurhia vastustaviin mielenosoituksiin. Keskeisessä osassa oli päähenkilön tytär, Anna Politkosvkayan mukaan nimensä saanut, joka ensin oli vauva, Ukrainan sodan aikaan jo aikuinen. Tek...

Kulta aika - Tahmina Amanin mainio romaani

Kuva
Bangladesh, maailman 8. väkirikkain valitio Intian kainalossa, on ollut minulle mystinen, tuntematon paikka. En tunne sieltä ketään, en ole juuri koskaan tavannutkaan. Ainoastaan Kalkutassa tapasin joitakin Dkahasta tulleita turisteja. Heille Kalkuta oli hieno, siisti paikka. Ihmettelin, minulle Kalkuta vaikutti maanpäälliseltä nirvanan vastakohdalta. Tiesin toki, että Bangladesh oli ennen - Brittien imperiumin hajoamisen jälkeen - Pakistanin kanssa yhtä ja samaa valtiota. Bangladesh tunnettiin nimellä Itä-Pakistan. Tiesin myös, että Bangladeshin ja Pakistanin eroaminen ei tapahtunut yhtä helposti, kauniisti, siististi ja eritoten verettömästi kuin Tsekin ja Slovakian. Mutta tietoni olivat tietosanakirjan tasolla: verinen sota, paljon kuolleita, vuosi 1971. Sitten sain käsiin Tahmina Amanin romaanin Kulta-aika. Se kertoo Pakistanin valtion hajoamisen tarinan yhden perheen näkökulmasta. Nuorena leskeksi jäänyt Rehana Haque valmistelee juhlaa lapsilleen Sohailille ja Mayalle, kun y...

Kulttuurisaunassa

Kuva
Helsinkiin ei kovin usein avata uusia julkisia saunoja. Vielä harvemmin niitä avataan keskelle kaupunkia aivan meren rantaa. Kolmisen viikkoa sitten kuitenkin Kulttuurisauna avasi ovensa saunojille Merihaassa. Viimein satuin olemaan sopivassa porukassa tutustumaan uuteen saunaan. Saunan on rakentanut arkkitehtipariskunta. Sauna on visuaalisesti sekä hyvin yksinkertainen että vallan viehättävä. Jotenkin japanilaisen muotokielen vaikutus on nähtävissä. Rakenteet ovat pelkistettyjä, paljas betoni, harkko ja puu on esillä eri puolilla. Pylväät ovat komeat Saunan energiatalous on mietitty hyvin. Samalla on pystytty välttämään savu. Puuta kuluu vähän, kaikki lämpö saadaan talteen ja naapurit eivät valita savusta. Saunan vieressähän on 8-10 kerroksinen kerrostalo. Puuta palaa ja savua ei synny. Sauna on U-muotoinen ja sillä on pieni sisäpiha. Pihalla kasvaa puu ja nurmi. Pihalta pääsee portaita pitkin mereen uimaan. Vesi oli kuulemma lämmintä. Onhan jo kesä! Vettä on saunan...

Uutta tanssia

Kuva
Lauantaina 11. toukokuuta kävin katsomassa Pia Lindyn uuden tanssiteoksen Oh! Ligthness demo-esityksen. Esitys on osa Lindyn jo kohta vuosikymmenen jatkunutta Kohta joku tanssii -projektia. Olen seurannut projektia ja Lindyn työtä yleisemminkin vuodesta 2007, jolloin sattumalta satuin Pietarissa naistanssikonferenssiin, jossa Lindy esiintyi. Lindyn liikekieli on kiehtova, hyvin omintakeinen. Omintakeista on myön hänen tapansa käyttää ääntää tajunnanvirtamaisesti osana esityksiään. Useimmitenhan tanssijat vaikenevat. Pidän yllättävistä, tavallaan mielettömistä puheosuuksitsta. Ne jotekenkin herättävät ajattelemaan tanssi uudella tavalla. Oh Ligthness! oli hieman erilainen kuin Lindyn aiemmat. Hänen mukaansa kyseessä oli keino purkaa jo harjoituksissa aika valmiiksi muotoutunutta teosta ja tuoda siihen mukaan enemmän improvisaatiota, joka on Lindyn vahvin osa-alue. Omien sanojensa mukaan. Kannattaa seurata Pia Lindyn työtä. Se on erinomaisen kiinnostavaa ja kiehtovaa.

Turingin 100v synttärit

Kuva
Alan Turingin syntymästä tuli kesällä kuluneeksi 100 vuotta. Erilaisia juhlallisuuksia (seminaareja, tanssiesityksiä, taidenäyttelyitä, shakkiturnauksia, ...) on järjestetty jo yli 40 maassa. Tänään oli Suomen vuoro. Britannian suurlähetystö järjesti juhlavastaanoton. RSA :n jäsenenä sain kutsun. Puhujina olivat professori Jack Copeland Canterburyn yliopistosta Uudesta Seelannista, tohtori Teemu Roos Helsingin yliopistosta ja Ms Daniela Derbyshire juhlavuotta järjestävästä organisaatiosta. Professori Copeland kertoi miten Turing oli keskeinen henkilö maailman ensimmäisen henkilökohtaisen  tietokoneen luomisessa. Konehan oli jokin jääkaapin kokoinen yhden henkilön masiina. Nimen jo unohdin. Tohtori Roos kertoi, miten oli sattunut todistamaan Turingin 50 vuotta aiemmin todistaman (mutta salaiseksi julistetun) tuloksen 10 vuotta sitten. Hassua. Lisäksi hän kertoi, miten Turingin työt johtivat Kolmogorovin kautta Jorma Rissasen ajatuksiin "lyhyimmästä mahdollisesta kuvaukses...