Kulttuurisaunassa

Helsinkiin ei kovin usein avata uusia julkisia saunoja. Vielä harvemmin niitä avataan keskelle kaupunkia aivan meren rantaa. Kolmisen viikkoa sitten kuitenkin Kulttuurisauna avasi ovensa saunojille Merihaassa. Viimein satuin olemaan sopivassa porukassa tutustumaan uuteen saunaan.



Saunan on rakentanut arkkitehtipariskunta. Sauna on visuaalisesti sekä hyvin yksinkertainen että vallan viehättävä. Jotenkin japanilaisen muotokielen vaikutus on nähtävissä. Rakenteet ovat pelkistettyjä, paljas betoni, harkko ja puu on esillä eri puolilla.

Pylväät ovat komeat
Saunan energiatalous on mietitty hyvin. Samalla on pystytty välttämään savu. Puuta kuluu vähän, kaikki lämpö saadaan talteen ja naapurit eivät valita savusta. Saunan vieressähän on 8-10 kerroksinen kerrostalo.

Puuta palaa ja savua ei synny.
Sauna on U-muotoinen ja sillä on pieni sisäpiha. Pihalla kasvaa puu ja nurmi. Pihalta pääsee portaita pitkin mereen uimaan. Vesi oli kuulemma lämmintä. Onhan jo kesä! Vettä on saunan vieressä meressä vain 1,5 metriä, joten portaiden käyttäminen on viisasta.

Pihapuu
Saunassa ei juurikaan ole sisätiloja. Pieni takkahuone eteisen jatkona. Lisäksi on myös kabinetti, josta iso ikkuna merelle. Kabinettin emme päässeet tutustumaan.

Sisätiloja. 

Tiski. Kaljaa ei myydä.


Tärkein eli löylyt ovat parhaat Helsingissä. Kiukaaseen ei heitetä vettä vaan sitä kaadetaan pienestä aukosta pitkällä kauhalla. Kaatamisen jälkeen kestää mystiset 10 sekuntia ennen kuin löyly nousee aukosta ilmoille. Odotus kannattaa. Aivan fantastisen pehmeät löylyt. Kuumaksi saunan saa, jos monta kertaa kaataa aukkoon vettä kauhalla, mutta onneksi kukaan ei innostunut liiaksi.

Saunassa ei saa juoda omia alkoholijuomia eikä siellä tarjoilla alkoholia. Ruokaakaan ei varsinaisesti saa - kananmunia saa 2 euroa kappale. Joten saunan jälkeen on syytä suunnata jonnekin Hakaniemeen tai Kallioon syömään ja juomaan.

Omia juomia voi toki juoda saunan edustalla nurmikolla. Saunan omistaja säilyttää saunomisen ajan oluet jääkaapissa.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Tämä sauna on saatava kaikkien käyttöön ma-pe klo 8-21 ja hinta alas kaupungin tuella!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc