Mane

Toukokuu 2024 · 33 Facebook-päivitystä, joista 31 ryhmissä 2.5.–30.5.2024 Torstai 2.5.2024 klo 9.32 · ryhmässä Uusi energiapolitiikka · 1 kuva Meidän 176 asunnon taloyhtiössämme aurinkopaneelit jo vappupäivänä tuottivat sähköä lämmityksen ja kiinteistösähkön verran ja vielä 10kW myimme verkkoon. Ja aurinko ehkä vielä kesää kohden kirkastuu. Aika mainio homma. Mites teidän muiden taloyhtiöt? Oletteko energiantuottajia tekin? Ps. Emme tuota CO2-päästöjä lainkaan!!! Perjantai 3.5.2024 klo 15.44 · ryhmässä Helsingin seudun pyöräilijät ry (Hepo) · 1 kuva **Kaisaniemenpuiston väliaikaisia kulkureittejä selkeytetty**3.5.2024 13:12:18 | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala **Kaisaniemenpuiston jalankulun ja pyöräliikenteen väliaikaiset kulkureitit ovat muuttuneet. Reittejä on haluttu parantaa ennen rautatieaseman laiturialueen alittavan Kaisantunnelin avaamista. Tunnelin avajaisia juhlitaan lauantaina 4. toukokuuta.** 📷 Kaisaniemenpuiston peruskorjauksen aikana p...

Mikko Laaksosen perusteellinen, runsaasti kuvitettu ja sujuvasti kirjotettu kirja Koteja suomalaisille kertoo Arava-järjestelmän historian vuoteen 1966 asti. Historia alkaa jo 1920- ja 1930-lukujen funktionaalisesta asuinrakentamisesta, jonka juuren ovat Saksan Bauhausissa ja sieltä saaduissa vaikutteissa.  Sodan jälkeisessä asuntopulassa valtio rahoitti asuntorakentamista Arava-järjestelmällä. Se antoi pitkäaikaisia lainoja tietynlaisten, rationaalisen funktionaalisten, asuntojen ja asuinrakennusten rakentamiseen. Näitä asuntoja olivat suunnittelemassa Aallosta alkaen kaikki maamme huippuosaajat, mistä johtuen Arava-rahoitetut rakennukset ovat yhä vielä rakastettuja. Niitä löytyy vaikka Roihuvuoresta, Tapiolasta, Oulusta, Porista, joka puolelta. Asunnoille on tyypillistä eri tarkoituksiin omistetut huoneet, usein pienet keittiöt, valoisuus - ja alunperin monista puuttuneet kylpyhuoneet, mistä johtuen asuinalueilla oli asukkaiden käyttöön saunoja.  Myös hyvin suositut rintamam...

Venäjältä Sveitsiin emigroitunut saksanopettaja ja kääntäjä Siskin on kirjoittanut kirjan, jossa hän kertoo miten väärin länsimaalaiset ovat Venäjän (sen kaikissa inkarnaatioissa) ymmärtäneet. Hänen mukaansa Venäjää on (melkein) aina, siis mongolilaisesta ajasta alkaen, johtanut rosvokopla, joka on pitänyt maan (ja valloitettujen maiden) asukkaita orjina, ja jossa ihmisillä ei ole koskaan ollut mitään oikeuksia. Maassa ei myöskään ole oikeusvaltiota, omaisuudensuojaa, eikä minkäänlaista demokratiaa. On vain kulloinkin vallassa oleva rosvojen joukkio, jossa kukin kiusaa alempiaan ja mielistelee ylempiään, ja jossa jokaisen vallanhaltijankin valta on aina tilapäistä, kuka vaan voi milloin vain löytää itsensä vankilasta, kiduttevana ja kuka tahansa voi menettää henkensä miloin vain.  Ja siksi - kun 1990-luvun alustava demokratialiike osoittautui kangastukseksi - venäläinen kansa on oppinut olemaan hiljaa. Ja siksi on turha kuvitella, että vaikka nykyinen Putinia keulakuvanaan pitävä ...

Keskiviikko 1.5.2024 Vappupäivä eli piknik Roihuvuoressa. Viiniä, paellaa, tuttuja, lukemista, musiikkia, kuorolaulua, kotiin 17 aikoihin, nokosia. Oli kiva päivä. Torstai 2.5.2024 Kaunis päivä, fillarilla ensin tsufelle ja sitten Hietaniemen ympäri töihin. 14 astetta ja aika tyyntä, ja ihanasti kulki fillari. Linnut ja koirat ja ihmiset ja elämän kauneus. Fillaroin illalla 21 jälkeen himaan, oli kaunis, melkein kesäinen ilta, 12 km ja pelkkää riemua. Perjantai 3.5.2024 Kävin fillaroimassa 21 km. Ensimmäiset valkovuokot, puut vihertävät, linnut iloisina, merihanhia paljon, ja Riossa olut. Lauantai 4.5.2024 Kiva päivä tulossa: ensin Maunulassa pyöränkorjausopastusta, sitten Kaisaniemen tunnelin avajaiset, tai siis ne ovat ohi, kun ehdin paikalle. Aurinkoa, 18 astetta, kesä! Päivä meni mukavasti. Maunulassa oli paljon fillareitaan korjaavia, osasimme jopa auttaa, ja kaikki olivat iloisia. Retki meni hyvin, jopa lasten kanssa. Kävin syömässä FLQ:ssa, sitten fillaroin uutta Kaisa...

Ylioppilaslehden uutuuskirjojen esitttelyssä kaikki kirjat saivat kyytiä,  Liila Jokelinin romaani Leikin varjolla muiden joukossa. Siitäkön nousi SoMe-kohu, ja minäkin sain tietää kirjasta. Varasin kirjan kirjastosta hetimiten ja sain sen toissapäivänä. Luin sen hetimiten eilen illalla ja tänään työmatkalla metrossa, mistä voi päätellä kirjan pitävän otteessaan, innostavan saamaan selville mitä kirjan henkilöille tapahtuu. Ei huono kirja niin tekisi, joten YL:n kyyditys meni hieman ohi maalistaan.  Leikin varjolla kertoo kolmekymppisestä Verasta, joka on graduaan aloitteleva filosofian opiskelija. Vera tapaa luennolla Henrin, vajaan nelikymppisen lehtorin, joka on eronnut, mutta yhä kirjoittaa exänsä kanssa  rakkaudesta ja eroamisen filosofiasta ja jolla on alakoululainen lapsi.  Suhde on myrskyisä, seksi hyvää ja fantasiat villejä. Veran gradu etenee, mutta suhde ei syvene hänen haluamallaan tavalla. Henri tapaa Veran mielestä liian usein exäänsä, joka asuu Turussa...

Kertomus, joka ei ole autofiktiivinen vaikka Tulasalon onkin kasvanut lestadiolaisperheessä, nuorista, joiden elämää ankara, rajoittava, synkkä, vaaralline, alistava uskonnollisuus rajoittaa. Maaru on lestadiolaisperheen lapsi, on 1990-luvun puoliväli. Hän tapaa seuroissa/kirkossa/leirillä Elisan, ja he rakastuvat.  Homoseksuaalisuus on täysin kiellettyä pohjalaisissa uskonnollisissa piireissä. On myös masturbaation ja esiaviollinen seksi. Ja loputon lista muita ihmiselämään kuuluvia, normaaleja asioita.  No, koska Maarun ja Elisan rakkaus on synti, he tapaavat toisiaan salaa ladon takana, Kalajoen hiekkasärkillä, autoissa ja missä lie. Jossain vaiheessa Elisa ei enää kestä uskonnon ja rakkauden ristiriitaa ja valitsee uskonnon, perheensä mukaisen elämän. Maaru pakenee Helsinkiin, jossa elättää itsensä siivoushommilla ja kaipaa Elisaa.  Elisasta ei kuulu, hän ei vastaa viesteihin, mutta siskonsa kautta Maaru saa tietää Elisan menneen naimisiin. Elisa saa lapsen, toisen, k...

Luettuani Thomas Brussigin romaanin The short end of Sonnenallee tajusin, että en tunne Itä-Saksan historiaa. Tiesin toki tarinat Trabanteista, Berliinin ilmasillasta, muurin rakentamisesta ja sen murtumisesta. En koskaan vieraillut Itä-Saksassa, ainoastaan Berliinin itäpuolella vuosikymmen muurin murtumisen jälkeen.  Siksi tartuin Akateemisessa kirjakaupassa Katja Hoyerin kirjaan Beyond the wall. Se kertoo Itä-Saksan historian toisen maailmansodan loppuvaiheista aina muurin murtumisen ja Saksojen yhdistymiseen saakka. Itäisen Saksan historia alkaa jo 1800-luvulta marxilaisista liikkeistä ja erityisesti vasemmistolaisten ja kommunistien sorrosta keisariajan ja eritisesti Weimarin tasavallan aikana. Monet kommunistit pakenivat Neuvostoliittoon, suurin osa heistä päätyi Stalinin vainojen aikana vankilaan, Siperian leireille tai murhatuksi. Loput - ja erityisesti Itä-Saksan tulevat johtajat Ulbricht ja Honecker - oppivat Stalinin tavat ja yhteiskuntamallin, ja myös pelon vallankumouks...

Islantilaiset - tai vähintäänkin Islannissa tapahtuvat - dekkarit ovat nyt kuuminta hottia, ja siksi minäkin muodin mukanan sellaisen luin. Vuonna 2022 luin (sähkökirjana kännykästä!) Satu Rämön ensimmäisen. Se oli kiehtova: oli murhia, vehkeilyitä, tuulta, sadetta, suuria vahvoja ihmisiä, kaikki tuntevat kaikki meininki, villapaitoja, alkoholia ja poliiseita, joilla on henkilökohtaisia ongelmia, ja poliisia auttava päähenkilöitä, jotka ovat taitavia. Ja tietenkin naiset ovat vahvoja, käyvät salilla ja lenkillä ja panevat rosmoja turpiin.  Ja näin on myös Sigurdardottirin dekkarissa Verenpunainen meri. Päähenkilö Arora etsii kadonnutta siskoaan laavakentiltä, mutta myös auttaa murharyhmän tutkijaa Danielia, kun liikemiehen vaimo kaapataan. Arora myös hakee lunnasrahat Lontoosta - onhan hänen sivuammattinsa löytää kadonneita rahoja. Arora onkin aivan erinomainen: älykäs, vahva, kamppailutaidot hallitseva, ammattihakkeri ja ties mitä, juuri silleen kuin modernissa genressä on oltava....

Museossa taideaarteiden äärelle opastavat ja niitä vartioivat ovat ihmisiä, joiden tyyntä kärsivällisyyttä, jopa näkymättömyyttä lähestyvää läsnäoloa, olen ihaillut. Heitä on kaikissa museoissa, ja heissä on jotain samaa kaikissa maissa.  Vaan enpä ole koskaan miettinyt miltä tuntuu päivästä toiseen opastaa ja vartioida, mitä pitkän päivän aikana ehtii kokea, mitä kuukausien ja vuosien. Ja miten jalat, selkä kestävät tuntikausien seisomatyön.  Onneksi Patrick Bringley on kirjoittanut muistelmansa 10 vuoden urastaan New Yorkin MET-museon vartijana. Hän oli yksi museon 300 vartijasta ja kollegoidensa tavoin päätyi virkaansa sattumalta. Jotkut olivat entisiä pankkiireita, joiden ura oli talouden kurimuksessa päätynyt museoon, osa hyvin vähän aikaa virassaan viettäviä, kymmenistä kansallisuuksista.  Patrick Bringley päätyi museoon New Yorker -lehden toimittajuuteen kyllästyneenä. Toimituksen sisäpolitiikka ahdisti. Kun isoveli kuoli syöpään, Bringley ei enää pystynyt olemaan ...

Miltä tuntuu, kun yksi keskustelu, tai yhden haaven kariutuminen, rikkoo rakkauden ja ihmissuhteen. Vaikuttaako tunteeseen historiallinen ajankohta vai ovatko tunteet samoja nyt ja 1930-luvun Helsingissä? Miten nykymaailman keskiluokkaisen, hyvin koulutetun kolmikymppisen opettajan elämä eroaa 1930-luvun nuoren farmaseutin elämästä? Ja miten Suomi yhteiskuntana on muuttunut, entä Helsinki kaupunkina, ja onko puutarhan hoitaminen ikuista.  Ainakin näitä teemoja käsittelee Saara Cantellin historiallinen romaani Tuulensuojaan. Kirjan nykyhetken päähenkilö on Laura, jonka lapsihaaveet kariutuvat. Menneen ajan, sotaan syöksyvän Suomen päähenkilö Saima sen sijaan menettää rakastettunsa tämän aiemmalle, haaveelle saavuttamattomasta ruotsittaresta, ja osin myös miehen fasistiseen käytökseen.  Kirjan kaksi kertomusta kulkevat rinnakkain, vähitellen lukija alkaa nähdä niiden yhtymäkohtia, samoja tapahtumapaikkoja. Juoni, tai juonet, ovat taiten kudotutut, yllätyksiä riittää, ja ihmisten...

MIT established a working group for studying the work of the future, or how intelligent machines will shape our jobs, back in early 2018. The working group published some studies, of which Autor, Mindell, and Reynolds have now compiled a book.  The book describes, as the working group found out, how the machines of some intelligence will change industries, and how both societies and companies should and can adapt. The main message is that machines will not take over, that there will be plentiful jobs for workers, for all of us, also in the future. There is no compelling historical or contemporary evidence telling us that a jobless future awaits. Whatever will be, will take shape gradually.  This is good news, because work is important for many reasons: for money, but also as a way to express oneself, to feel important, and to meet other people, and to live in a society as full members, as the working group stresses.  The book documents reasons for its claims rather thorou...