All the beauty in the world / Patrick Bringley

Museossa taideaarteiden äärelle opastavat ja niitä vartioivat ovat ihmisiä, joiden tyyntä kärsivällisyyttä, jopa näkymättömyyttä lähestyvää läsnäoloa, olen ihaillut. Heitä on kaikissa museoissa, ja heissä on jotain samaa kaikissa maissa. 

Vaan enpä ole koskaan miettinyt miltä tuntuu päivästä toiseen opastaa ja vartioida, mitä pitkän päivän aikana ehtii kokea, mitä kuukausien ja vuosien. Ja miten jalat, selkä kestävät tuntikausien seisomatyön. 

Onneksi Patrick Bringley on kirjoittanut muistelmansa 10 vuoden urastaan New Yorkin MET-museon vartijana. Hän oli yksi museon 300 vartijasta ja kollegoidensa tavoin päätyi virkaansa sattumalta. Jotkut olivat entisiä pankkiireita, joiden ura oli talouden kurimuksessa päätynyt museoon, osa hyvin vähän aikaa virassaan viettäviä, kymmenistä kansallisuuksista. 

Patrick Bringley päätyi museoon New Yorker -lehden toimittajuuteen kyllästyneenä. Toimituksen sisäpolitiikka ahdisti. Kun isoveli kuoli syöpään, Bringley ei enää pystynyt olemaan toimistossa vaan pakeni museoon taideaarteiden pariin. Lyhyen koulutuksen jälkeen hän sai virkapuvun ja paikan milloin missäkin museon saleista. 

Kirjan kertoo Bringleyn elämästä ja taiteesta. Hän seisoon ja ihailee taidetta, kirjoittaa siitä kauniisti. Kirjan lukemalla oppii perustiedot antiikin taiteesta, keskiajan uskonnollisista teoksista ja vaikkapa van Goghin taiteesta. Samalla saa tietää miten museon vierailijat käyttäytyvät, siis sinä ja minä, ja miten amerikkalainen työelämä pitkine päivineen ja lyhyinen lomineen rasisttaa. 

Bringleyn kirja on paras taidehistorian perusteos, johon olen törmännyt ja jonka olen lukenut. Suosittelen. Kirja on hauskakin. 

Ai niin, miten seisominen ja jalat? Kuulemma siihenkin tottuu, mutta osassa saleista on pehmeämpi lattia kuin toisissa.