Mane

Mikä olisi optimaalinen tapa järjestää ruuan verkkokauppa ja sen logistiikka? Tätä kysymystä pohdimme professori  David  Simchi - Levin toimitusketjen hallintaa käsittelleellä kurssilla MIT:ssä vuonna 2005. Silloin ei vielä ruokaa juurikaan verkosta ollut tilattavissa, pitsoja ja muuta pika-ruokaa sen sijaan sai.  Lähestyimme verkkokauppaa toimitusketjua optimoiden. Aika nopeasti päädyimme alustavaan ajatukseen, jonka mukaan ruokaa kannattaisi varastoida eri puolilla kaupunkia maanalaisissa mahdollisimman pitkälle automatisoiduissa varastoissa. Niistä tilaukset voisi toimittaa nopeasti ja ketterästi varaston lähellä asuville tilaajille. Varastojen täyttäminen tapahtuisi kysyntäohjatusti: kussakin varastossa olisi enemmän sen lähistöllä suosittuja tuotteita. Lisäksi tuumimme, että ruokaa myyvän verkkokaupan valikoiman ei välttämättä tarvitsisi olla aivan yhtä laaja kuin iso hypermarketin - tässä se poikkeasi esimerkisi Amazoni kirjakaupasta, joka oli jo silloin olemassa....

Uusimmassa CIO-lehdessä on artikkeli suomalaisten tietohallintojohtajien palkoista. Jutun otsikkona on "Palkka mittaa CIO:n arvon". Nyt on kyllä mennyt toimittajalla kateus päähän ja ajattelukyky loppunut. Ei hinta ole sama  kuin arvo. Yleisesti ottaen voisi väittää että arvo = hyöty - hinta  Artikkelin perusteella tiedämme nyt suuripalkkaisimpien tietohallintojohtajien hinnan. Tiedämme, mitä heidän työnantajansa on jostain syytä nähnyt tarpeelliseksi maksaa johtajille. Emme tiedä miten paljon hyötyä työnantajalleen kukin johtaja on pystynyt luomaan. Emme siis tiedä onko johtajien arvo positiivinen vai ei ja jos on, niin kuinka paljon. Kateutta välttääkseni vilkaisin vain artikkelin otsikon. En lukenut lukuja. Minulle on ihan sama mitä johtajat saavat ikävistä töistään. Minulle riittää oma palkkani ja täysi vapaus tehdä juttuja milloin ja miten haluan. Noin yleensä. 

Suomalaiset yritysjohtajat ovat merkillistä sakkia. Muutama vuosi sitten, ennen kuin amerikkalaiset pankkiirit ryssivät maailmantalouden, suomalaiset yritysjohtajat olivat hyvin ylpeinä esittelemässä uusimpia strategioitaan. Oli kuulemma hienot strategiat ja pysyvät kilpailuedut ihan juuri heti saavutettavissa. Erityisesti olivat ukot omaan osuuteensa erittäin tyytyväisiä ja sitä mieltä, että juuri he olivat kiitosta vailla ja kaiken innovaation ja johtamisosaamisen lähde. Sitten talous muuttui eikä pysyvä kilpailuetu ollutkaan pysyvät. Firmoilla alkoi mennä huonommin. Asiakkaat eivät enää tilanneet tai jos tilasivat, niin tilasivat muilta eli kilpailijoilta. Voitot sulivat eikä isoja optio-omaisuuksia pystynyt enään keräämään. Mutta ei hätää. Suomalaiset yritysjohtajat ovat löytäneet syypään ja syntipukin. Valtiohan se on kaiken pahan alku ja juuri. Verot ja säännökset ovat syöneet kilpailukyvyn. Jos vain valtio laskisi veroja tai poistaisi rikkimaksut tai rakentaisi veronmaks...

Satuin lukemaan Kauppalehdestä muutama päivä sitten uutisen kaivostoiminnan hyödyistä ja haitoista. Artikkelin mukaan Suomeen on suunniteltu uusia kaivoksia ainakin 9 eri paikkakunnalle. Maaperästä löytyy merkittäviä määriä arvokkaita metalleja, joiden kaivaminen mitä ilmeisimmin olisi taloudellisesti kannattavaa. Ei siinä mitään. Hyvä juttu. Mutta uutisen tavassa verrata hyötyjä ja haittoja oli kyllä jotain hyvin omituista. Kaivoksista olisi kuulemma hyötyä 5 miljardin euron verran. Haittoja olisi vain 1 miljardin euron verran. Näin ollen hyödyistä jäisi jäljelle vielä 4 miljardia, kun haitat olisi ensin maksettu. Mutta kenelle haitat maksetaan? Onko tarkoituksena, että kaivokset ensin maksaisivat 20 prosenttia voitoistaan (sitä kait hyödyillä tarkoitetaan) valtiolle, minkä jälkeen kaivokset maksaisivat normaalit verot yms? Jos näin ei ole, niin mitä merkitystä hyötyjen määrällä on?