Leni Riefenstahl / Andres Veiel
Leni Riefenstahlin puolusti mainettaan ja syyttömyyttään natsien rikoksiin melkein 60 vuoden ajan. Hän kuvasi tunnetuimmat teoksensa Nürnbergin puoluekokouksesta vuonna 1933 ja Berliinin olympialaisista vuonna 1936. Molemmat teokset ovat elokuvallisesti taidokkaita, ja uudistivat kuvakerrontaa. Vuonna 1902 syntynyt Riefenstalh jatkoi natsien rahoittamien ja natseja ihannoivien (ainakin esteettisesti) elokuvien tekemistä sodan alkuun asti, jolloin hän lopetti - omien sanojensa mukaan nähtyään sodan kasvot Puolassa. Lopun elämänsä Riefenstahl käytti maineensa puolustamiseen. Häntä ei tuomittu sodan jälkeen, koska hän ei ollut NSDAP:n jäsen, mutta hänen todettiin olleen auttamassa puolueen toimia. Vuonna 2024 valmistunut Andres Veielin dokumentti käsittelee Riefenstahlin elämää sodan jälkeen. Dokumentti perustuu laajaan aineistoon, josta suuri osa on Riefenstahlin haastatteluita eri maiden televisioissa. Näissä Riefenstahl usein menettää malttinsa, kun hänelle esitetään todiste...