Leni Riefenstahl / Andres Veiel
Leni Riefenstahlin puolusti mainettaan ja syyttömyyttään natsien rikoksiin melkein 60 vuoden ajan. Hän kuvasi tunnetuimmat teoksensa Nürnbergin puoluekokouksesta vuonna 1933 ja Berliinin olympialaisista vuonna 1936. Molemmat teokset ovat elokuvallisesti taidokkaita, ja uudistivat kuvakerrontaa. Vuonna 1902 syntynyt Riefenstalh jatkoi natsien rahoittamien ja natseja ihannoivien (ainakin esteettisesti) elokuvien tekemistä sodan alkuun asti, jolloin hän lopetti - omien sanojensa mukaan nähtyään sodan kasvot Puolassa.
Lopun elämänsä Riefenstahl käytti maineensa puolustamiseen. Häntä ei tuomittu sodan jälkeen, koska hän ei ollut NSDAP:n jäsen, mutta hänen todettiin olleen auttamassa puolueen toimia.
Vuonna 2024 valmistunut Andres Veielin dokumentti käsittelee Riefenstahlin elämää sodan jälkeen. Dokumentti perustuu laajaan aineistoon, josta suuri osa on Riefenstahlin haastatteluita eri maiden televisioissa. Näissä Riefenstahl usein menettää malttinsa, kun hänelle esitetään todisteita hänen yhteistyöstään natsien kanssa: kuvia Hitlerin kanssa aikaa viettämässä, Göbbelsin kanssa käytyä kirjeenvaihtoa, ystävyyttä Speerin kanssa.
Riefenstahl sanoo jatkuvasti, ettei hän tiennyt holokaustista tai muista natsien rikoksista. Hänelle ei kuulemma kerrottu, eikä kuulemma moni muukaan tiennyt näistä asioista 1930-luvulla ainakaan eikä edes sodan aikana. Puolustus on pontevaa, mutta lopulta aika heikkoa: suurin osa saksalaisesta älymystöstä (erityisesti juutalaisista) pakeni maasta jo 1933 natsien luonteen paljastuttua. On hämmästyttävää, jos Riefenstahl (puolueen johdon henkilökohtaisesti tunteva) ei olisi ollut tietoinen.
Dokumentti on vaikuttava. Vaikka on ilmeistä, että Riefenstahl jollakin tasolla olisi osallinen ja edesauttamassa natsien rikoksia, hänen puolustelunsa herättävät ajatuksia. Dokumentti ei pakota katsojaa ottamaan tiettyä kantaa vaan jättää kaiken elokuvan jälkeisiin keskusteluihin. Siksi dokumentti on hyvä käydä katsomassa ystävän kanssa.
Natsiaikojen lisäksi elokuvan jälkeen voi ihmetellä miten Riefenstahlin 1970-luvulla Sudanissa kuvaamat alkuasukasdokumentit ovat kestäneet aikaa. Karkkien heitteleminen pikkupoikosakille ei ehkä kävisi nykyään.

Kommentit