Huimaus / W.G. Sebald

Saksalainen, Englannissa uransa tehnyt kirjallisuuden professori W.G. Sebald kirjoitti varttuneella iällään joukon romaaneita, joissa hän kokeilu uusia kirjallisia muotoja ja samalla kävi läpi elämäänsä. 

Romaanissa Huimaus kertoo matkoista Alpeilla. Matkalla ovat niin Stendahl, Casanova, Kafka ja Sebald itse. Nuori Stendahl osallistuu Napoleonin sotaretkeen, syfilis ja onneton rakkaus vaivavat. Kafka ehkä kävi Garda-järvellä parantolassa, ja Sebald seuraa hänen jäljissään.

Kirjan tunnelma on jotenkin kafkamainen, jokin tuntematon, hieman painostava vaanii koko ajan, lukija odottaa yllätystä, pieni kauhu kaivertaa. Kertoja tavallaan pidättelee itseään, kertoo vain osan, ja jättää lukijan epätodellisen valtaan. 

Kirjan kiinnostavin kertomus kertoo Sebaldin matkasta alppikylään, siellä olevaan talvella tyhjään majataloon tarkoituksenaan kirjoittaa. Majatalo on hänelle tuttu, hän on elänyt siellä, W:n kylässä lapsuutensa, sodan jälkeen. Sebald kertoo kylän ihmisistä, sodan haavoittamista ja rikkinäisistä, hiljaisista maatyöläisistä tuoppiensa ääressä, morfiiniin koukuttuneesta lääkäristä, suvustaan. Kertomus käy välillä 1500-luvulla, palaa sitten nykyhetkeen, ja takaisin Sebaldin lapsuuteen. 

Kirja on todella erikoinen, on vaikeata tietää onko se romaani vai kokoelma satuja, ja jos ei tarkista verkosta ja kirjoista, ei voi tietää onko kaikki keksittyä vaiko ei mitään. Onko sillä merkitystä? Pitääkö lukijan tietää mitä hän lukee ja kuinka teksti on syntynyt? Onko autobiografian oltava itse kirjoitettua ja onko sen oltava sitä selkeästi?