Ei koskaan yksin / Klaus Härö

Klaus Härön elokuva Ei koskaa yksin alkaa ohjaajan iloisella yksipuhelulla. Härö ilmestyy valkokankaalle ja kertoo miten hän teki elokuvaa 15 vuotta, miten hän halusi kertoa Suomesta sodan aikana Saksaan luovutettujen 8 juutalaisen tarina, mutta vasta löydettyään Rony Smolarin kirjan Setäni Stiller Härö tajusi Abraham Stillerin päähenkilöksi ja Ville Virtasen häntä näyttelemään. 

Elokuva alkaa Härön esipuheen jälkeen. Kertomus on Härön alustuksen perusteella tuttu, osin toki muutenkin historiansa lukeneille. Se menee näin: Stiller ja Helsingin juutalainen seurakunta pelastavat Suomeen pakolaisina saapuvat juutalaiset karkotukselta Saksaan lupaamalla heille töitä ja asunnon vuonna 1938. Elämä sujuu mallikkaasti, juutalaiset tekevät töitä, Stillerin vaatturiliike on keskiössä. 

Jatkosota alkaa, Suomi liittoutuu natsien kanssa, Suomessa pääsevät valloilleen Valpon (SuPon edeltäjän) Saksan natseja nuoleskelevat Valpon pomo Arno Anthoni ja sisäministeri Horelli. He lupaavat natseille juutalaisia, mutta ongelmana on, että Suomen poliittinen järjestelmä ei suostu, joten Anthoni ja Horelli joutuvat laittomasti lavastamaan ulkomaalaiset juutalaiset, tai heistä 8 miestä, rikollisiksi. Vaikka Stiller ja hänen hyvä ystävänsä ministeri Tanner tekevät kaikkensa, juutalaiskahdeksikko lähetetään Saksaan.

Härö kertoo tarinan taiten. Vaikka budjetin pienuuus näkyy (vain kaksi tapahtumapaikkaa ulkona, sisätilojen pimeys peittämässä lavastuksen keskeneräisyyttä), se myös tuo erinomaiset näyttelijät keskiöön. Ville Virtasen esittämä viittä kieltä puhuva Abraham Stiller on uskottava lähes naiivissa pyrkimyksessään auttaa kaikki, erityisesti vainouttuja. Kari Hietalahden Anthoni on pikkunilkin ja pyrkyrin perikuvana onnistunut. Hannu-Pekka Björkmanin ministeri Tanner tuskailee Stillerin pyyntöjen, omatuntonsa ja velvollisuuksiensa keskellä kipeän todenmukaisesti. Muutkin näyttelijät onnistuvat kuten Härön elokuvissa on tapana, täydellisesti. Härö on taitava ihmisten ohjaaja. 

Elokuva on lyhyt, alle 1,5 tuntia, mistä lisäpisteitä. Lyhyys pakottaa keskittymään tarinan ytimeen ja jättämään turhat rönsyt pois. Se on nykyisin harvinaista. 

Niin ja lopussa toki tuli itku.