Interrail 2023 - lutikoista ja hyttysistä
Lutikoista. Jotkut niitä pelkäävät, mutta se on kyllä aika turhaa. Lutikoita on hyvin, hyvin harvoissa hotelleissa Euroopassa. Majoituin sapattivapaani (13kk) aikana 12 eri Euroopan maassa 77 eri hotellissa reilun 6kk ajan. Yhdessäkään ei ollut lutikoita. Osa hotelleista oli halpoja, osa keskihintaisia. Ainoa varotoimeni oli pitää matkatavarani muovisissa kasseissa ja telineen päällä. Se on muutenkin viisasta, koska kun ei pura kamoja kasseista, niitä ei tarvitse aamulla pakata uudestaan! Vaatteet kuivasin henkareissa joko ulkona tai sisällä, en tuolien selkänojilla tms. Eläissäni olen matkustanut ainakin 6 vuotta ja sen lisäksi asunut yhteensä 3,5 vuotta Kiinassa, USA:ssa, Espanjassa ja Saksassa. Ainoat kokemani luteet ovat olleet San Diegossa 5-tähden luksushotellissa, mutta niistäkin pääsimme koti-Suomessa eroon helposti. Isoin riski matkoilla on (omien terveysongelmien, jotka uhkaavat kotimaassakin, lisäksi) liikenne. Mikään muu ei pääse lähellekään riskinä. Liikenteessä on viisast...