Interrail 2023 - paluumatkalla ärsyttää

 Ärsyttää, on kireä olo. Kiroiluttaa, manailen itsekseni. Mikään ei vaikuta onnistuvan, tukan takut eivät aukea, olkalaukun solki ei mene kiinni. Jonoissa on minua ennen muita ja he kaikki ovat hitaita, joudun odottamaan kahviani kymmeniä sekunteja kauemmin kuin hermoni tuntuvat kestävän.

Mitä on tapahtunut, mihin Palermossa tapaamani rauhallinen, hetkessä elävä minäni on mennyt? Miksi en enää vain tarkkaile jonoa, katsele edellä seisovia ja hymyile? Havainnointiin harmittelun sijaan, siihen en nyt ole psytynyt. Tänään aamulla on ollut erityisen vaikeaa, mutta jo eilen junassa mitättömät asiat ärsyttivät, kiroiluttivat.

Väsyttää myös. Ärsytys, turhautuminen, saattaa johtua väsymyksestä. Saattaa olla, että Rooman huono hotelli, kylmyys, turisteeraamisen raskaus talvella, yhdessä pitkien päivittäisten junamatkojen kanssa on vienyt voimani. Olen saattanut myös syödä liian vähän, illalliset ovat matkallani olleet pieniä, lounasta en ole syönyt lainkaan.

Kauas on pitkä matka. Vaikutta siltä, että kaukaa on kotiin vielä paljon pidempi, että kotimatkalla matkan pituus tuntuu erilaiselta kuin menomatkalla. Vaikka pidän Hampurista ja Kööpenhaminasta, vaikka minulla molemmissa on tutut hotellit, kävelyreitit, ravintolatkin (eilen tein poikkeuksen ja menin uuten ravintolaan), niin kotimatka uuvuttaa ja uupumus johtaa ärsytykseen. 

Voisiko tästä oppia jotain? Olisiko kotimatka syytä tehdä vieläkin hitaammin? Olisiko Rooman sijaan vähemmän uuvuttavaa pysähtyä Firenzessä tai Bolognassa, jotka ovat pienempiä ja joissa kuluu vähemmän voimia? Vai olisiko kotimatka tehtävä joka kerta uutta reittiä, jotta kotimatkakin olisi seikkailu?

Vai olisiko vain todettava, että nyt ärsyttää ja se menee kohta ohi ja jos väsyttää, on ihan OK ottaa nokoset hotellissa vaikka hotellin ulkopuolella onkin taidenäyttelyitä, kahviloita, baareja ja vesibusseja?

Paljon kysymyksiä ilman vastauksia. .