Kahvitta yli 7 kuukautta
Vuoden 1973 kesä oli sateinen. Vanhempani olivat vuokranneet kesäasunnoksi vanhan maatalon Ruovedeltä. Maatalon pihasta lähti metsäpolku, jota pitkin pääsi talon omistajien uuden talon luokse. Pyöräilin polkua juuri pyöräilemään oppineen 5-vuotiaan innolla. Kahvilla Roihuvuoren Riossa. Muistan kuinka sain maatalossa ensimmäisiä kertoja kahvia. Se oli niin hyvää. Kupissani oli kahvin lisäksi paljon maitoa ja sokeria. Olin välittömästi koukussa! 46 vuotta kului kahvia juoden - aamulla, töissä, kavereiden kanssa jutellen, joskus illallakin. Riippuvuuteni paheni välillä huolestuttavaksi. 1990-luvun alussa jouduin keittämään espressoa muovipulloon yöllä juotavaksi. Heräsin säännöllisesti ottamaan pienet huikat yön aikana. Aloin huolestua - ja koitin ensimmäistä kertaa kahvittomuutta. Ensimmäinen yritys onnistui hyvin. Muutaman päivän päänsäryn jälkeen vieroitusoireet katosivat eikä mieleni tehnyt kahvia. Olin jonkin aikaa juomatta ja sitten aloin taas juoda. Kului vuosikymmen...