Tekstit

Näytetään tunnisteella books merkityt tekstit.

Kirjakauppoja piisaa Leccessä

Kuva
  Leccessä asuu noin 100000 ihmistä eli kuudenneksen vähemmän kuin Lahdessa ja neljänneksen enemmän kuin Kouvolassa. Leccessä käy varmaankin enemmän turisteja kuin Lahdessa ja Kouvolassa yhteensä. Voisiko se selittää kirjakauppojen suuren määrän?   Hotellini lähellä, alle 500 askeleen etäisyydellä, on kolme suurta kirjalauppaa. Suurin niistä on Feltrinellin valtava kauppa. Näiden kauppojen lisäksi vanhassa kaupungissa, joka on siis Roihuvuoren kokoinen, on monta pienempää kirjakauppa ja antikravariaattia. Kaikissa niissä näkyy olevan pääosin tai oikeastaan löhestulkoon vain italiankielisiä kirjoja.  Mistä tämä voi johtua? Ovatko italialaiset vähemmän netissä? Arvostavatko he kirjallisuutta? Onko täällä yhä tapana lukea eikä vain kuunnella kirjoja analfabeettien tapaan?  Tiedä häntä. Kirjakauppojen katoaminen on lopun alkua. Ilman kirjoja ei ole kulttuuria eikä mitään, jota asein puolustaa.  Muutoin päiväni kului kirkkoihin tutustuessa, sadetta hotellista tarkkai...

Joutilaita kilometrejä / Tuija Kauppinen

Kuva
Todettakoon heti alkuun, että Tuija Kauppisen kirja on paras suomalainen pyörämatkakirja aikoihin, tai oikeastaan paras suomalainen matkakirja aikoihin. Onnittelut kirjasta ja sen tarinan luoneesta pyörämatkasta Kolumbian pohjoisrannikolta Chilen Tulimaahan, puolitoista vuotta ja lukemattomia kilometrejä kestäneestä.  Tuija ja hänen Ilkka-puolisonsa lähtivät matkaan Kolumbiasta ja polkivat pikkuteitä, isoja kaupunkeja vältellen, luonnonpuistoissa vieraillen, puskassa telttaillen, mutta myös merenrannalla leväte Ecuadorin, Perun, Chilen  ja Argentiinan kautta Tulimaahan. Paluunmatkalla elpyessään Tuija sai idean kirjasta, jonka sitten Suomessa muutamassa kuukaudessa kirjoitti. Sitä ennen he vielä polkaisivat varmuuden vuoksi pikkaisen Uruguayssa, Paraguayssa ja Brasiliassa. Melkoinen matka.  Kirja kertoo pyörämatkailun arjesta, ylämäkien raskaudesta, tuulen voimasta, yksinkertaisen ruuan herkullisuudesta, maaseudun ihmisten ystävällisyydestä yli 4000 metrin korkeudessa. Ma...

Kirjakaupassa - syvällisyyden kaipuusta

Kuva
Ostin tonnikalapatongin ja huomasin, ettei minulla ollut sen kanssa kirjaa. Kävelin lähimpää kirjakauppaan, Kampin kauppakeskuksen Suomalaiseen, tarkoituksenani ostaa lukemista patongin seuraksi. Syöminen kirjatta jättää pahan maun suuhun eikä ja sielun nälkäiseksi.  Kirjakaupan oven oikealla puolelle oli kerätty seinällinen pokkareita, jo kaukaa näin kirjoja usealla kielellä, monissa väreissä ja eri kokoisina. Toiveikas olo heräsi, saatoin jo aavistella täydellisen patonkihetken koittavan.  Vaan mitä ihmettä! Oven vieressä oli pääasiassa Lee Childin kelvottomia seikkailukirjoja, joita lentokentä kirjakauppojen surkeuden vuoksi joskus taannoin luin lentokoneessa, loputon rivi dekkareita, ja aivan pieni määrä kaunokirjallisuutta, josta suurin osa oli yllätyksetöntä, muodikasta ja jo lukemaani (olenhan ajan hermolla surffaava lukija).  Hyllyissä oli myös amerikkalaisten elämäntaito-oppaiden käännöksiä. Niissähän on aina noin yksi ajatus, sellainen yhden kappaleen tai takaka...

Lukea vai kuunnella - miten oppia?

Kuva
  Lukea vai kuunnella - miten oppia? Miksi lukeminen on katoamassa? Ehkä siksi, ettei ihmisten edes enää oleteta osaavan lukea ja omaksua uutta tietoa lukemalla lyhyitäkään tekstejä. Tekstit on korvattu lyhyillä videoilla, joilla asiantuntija kertoo kuvien kera aiheestaan. Video ja teksti ovat hyvin erilaisia käyttöliittymiä. Videolla voi esittää kuvia ja siten näyttää miten jokin asia tapahtuu tai tehdään. Video soveltuu siis hyvin sellaisten asioiden opettamiseen ja oppimiseen, joissa keskeistä on käsillä tekeminen, jonkin esineen muokkaaminen. Esimerkiksi mopon kaasuttimen purkaminen on hyvä aihe videolla esitettäväksi.  Tekstillä on omat vahvuutensa. Tekstiä on nopeampaa lukea kuin puhetta kuunnella. Tekstissä voi palata taaksepäin, vilkuilla eteenpäin vaivattomasti. Tekstissä on helpompaa esittää käsitteiden välisiä yhteyksiä typograafisesti, ja toki tekstin sekaan voi laittaa kuvia, vaikkapa mopon kaasuttimen räjäytyskuvan, joka kertoo enemmän kuin monta minuuttia videot...

Atomised / Michel Houllebecq

Kuva
 Michel Houllebecqin kirja Atomised kertoo takakantensa mukaisesti yhteiskunnan, perheen hajoamaisesta atomeiksi, yksilöiksi. Etukannen mukaan on erittäin hauska. Edellinen pitää paikkansa, liiaksikin, jälkimmäinen ei niinkään, ei nimittäin juuri naurattanut. Ei kyllä itkettänytkään.  Kirja kertoo kahdesta veljeksestä, joilla on yhteinen äiti. He tapaavat toisensa, saavat tietää toisistaan, vasta yläkoulusta, mutta heistä tulee läheisiä.  Michel on tieteelle omistautunut tiedemies, joka jää kirjan alussa yhtäkkiä sapattivapaalle, ja eristäytyy kotiinsa. MIcheliä ei kiinnosta tieteen lisäksi mikään, erityisesti ei seksi. Bruno on entinen opettaja, jota taas ei kiinnosta kuin seksi, jota hän ei onnistu saamaan kuin maksamalla.  Kirja kertoo näiden kahden velikullan elämistä heidän ollessaan keski-ikäisiä. Kummallakaan ei mene hyvin. Toinen makaa himassa, toinen kuolaa teinien perään vaikka on jo saanut opettajan hommistaan potkut sekaannuttuaan 15-vuotiaaseen oppi...

Meren aaltoilua - vanha vaeltaja muistelee / Tapani Tukiainen

Kuva
Parhaat matkakirjat kertovat kaikesta muusta kuin itse matkasta, koska pidempi matka ei ole itsessään kiinnostava toistuvine rutiineineen. Tapani Tukiainen, eläköitynyt pappi, monta vaellusta kulkenut, kävelee rakkaasta vaimostaan erossa Portosta ja Santiago de Compostelaan. Ikävä vaivaa, mutta onneksi matkaseura on tuttua ja viisasta.  Matkaseuran Tukiaisella on pyhä Birgitta, jonka kanssa Tukiainen on jo aiemmin pyyhiinvaeltanut Jerusalemiin, Norjassa ja ties missä. Mukana kulkee myös Igantius de Loyola ja hänen keskiajalla kirjoittamansa sielullisen kilvoittelun opus Harjoituksia.  Tukiainen ei siis ole yksin vaikka hän yksin käveleekin, välillä toki muita pyhiinvaeltajia tavaten ja heidän loittonevia selkiään katselee. Jalka ei nouse kuin nuorukaisella, mutta eipä nuorukaisella ajatus kulke kuin Tukiaisella.  Kirja on keskeinen aihe on henkinen kilvoittelu, oman jo pitkän elämän peilaaminen keskiaikaisiin henkisiin harjoituksiin. Pyhiinvaeltajamme ja hänen matkakumppa...

Around the world in 80 trains - Monish Rajesh

Kuva
Around the world in 80 trains - Monish Rajesh  Junat ja kirjat sopivat yhteen. Junassa voi sekä lukea että kirjoittaa ja jos on erityisen ovela, voi matkustaa junilla ja kirjoittaa matkastaan kirjan. Tai sitten voi sijoittaa kirjansa tapahtumat junaan Agatha Christien tapaan.  Monish Rajesh on aiemmin kirjoittanut kirjan junamatkoistaan Intiassa. Junamatkailun kipinä jäi häntä polttelemaan, joten  pakkasi reppunsa ja sulhasensa ja lähti kiertämään maapalloa 80 kuluisalla junalla. Oikeastaan varsinaisesti Monish ja Jem eivät kiertäneet maailmaa vaan matkasivat Lontoosta Euroopan ja Venäjän halki Kiinaan, sieltä Vietnamiin ja Signaporeen, kiersivät sitten Kanadaa ja USA:ta kunnes palasivat Tiibetin ja Venäjän kautta. Ympäri maailma vaan ei maailman ympäri.  Kirja kertoo nimensä mukaisesti pääosin 80 junasta. Junissa Monish ja Jem tapaavat erikoisia ihmisiä, keskustelevat heidän kanssaan milloin mistäkin, mutta erityisen paljon junista ja matkailusta. Mon...

Jääkansi / Hanna Hauru

Kuva
Kirja 19/2019 Lyhyt, mieleenpainuva kirja, joka kertoo maaseudun elämästä Lapissa toisen maailmansodan jälkeen. Kurjuus on syvää, kauna ja viha vahvaa, mutta rakkaus silti jaksaa pyrkiä pintaan. Kirjan juoni on aika simppeli. Nuoren perheen aviomies on kuollut sodassa. Hänen tilalleen maatilalle emännän seuraksi tulee sodan henkisesti vammauttama mies. Mies ja nuori tytär eivät tule toimeen. Mies ei pian tule toimeen kenenkään kanssa, koska sodan kauhut ja viinapullon kirot rikkovat perhettä, miehen terveys tuhoutuu, tytär joutuu pakenemaan hankeen. Syntyy toinen tytär, mies on pettynyt, juo entistä enemmän, riehuu, katoaa metsään. Lopulta vanhempi tytär pääsee 13-vuotiaana töihin läheiseen mielisairaalaan, pesee pyykkiä ja tyhjentää laskiämpäreitä. Mies sekoaa lopullisesti, istuu tuntikausia muurahaispesässä alasti, joutuu mielisairaalaan, parantuu ja tappaa itsensä. Jossain välissä syntyy poika, mutta sekään ei auta. Vanhempi tytär teiniraskautuu, ei pärjää äitiytensä kanssa...