Atomised / Michel Houllebecq

 Michel Houllebecqin kirja Atomised kertoo takakantensa mukaisesti yhteiskunnan, perheen hajoamaisesta atomeiksi, yksilöiksi. Etukannen mukaan on erittäin hauska. Edellinen pitää paikkansa, liiaksikin, jälkimmäinen ei niinkään, ei nimittäin juuri naurattanut. Ei kyllä itkettänytkään. 

Kirja kertoo kahdesta veljeksestä, joilla on yhteinen äiti. He tapaavat toisensa, saavat tietää toisistaan, vasta yläkoulusta, mutta heistä tulee läheisiä. 

Michel on tieteelle omistautunut tiedemies, joka jää kirjan alussa yhtäkkiä sapattivapaalle, ja eristäytyy kotiinsa. MIcheliä ei kiinnosta tieteen lisäksi mikään, erityisesti ei seksi. Bruno on entinen opettaja, jota taas ei kiinnosta kuin seksi, jota hän ei onnistu saamaan kuin maksamalla. 

Kirja kertoo näiden kahden velikullan elämistä heidän ollessaan keski-ikäisiä. Kummallakaan ei mene hyvin. Toinen makaa himassa, toinen kuolaa teinien perään vaikka on jo saanut opettajan hommistaan potkut sekaannuttuaan 15-vuotiaaseen oppilaaseen. 

Kirja kertaa loputtomasti 1900-luvun tieteen kehitystä ja sen suhteita ranskalaiseen politiikaan. Myös Ranskan ja Algerian yhteinen ja erillinen historia käydään läpi, samoin 1960-luvun seksuaalinen vapautuminen. Kaikki hyvin perusteellisesti, joskin mielestäni kirjan juonen tai sanoman tai kertomuksen osalta hieman turhaa tai ainakin ilman perustelua. 

Kirjan viimeisessä kolmanneksessa sekä Brunolla että Michelillä käy flaksi. Kirjassa on sen jälkeen loputtomasti melko tylsää seksikuvausta. 

Lopuksi ja aina välillä kirjan keskelläkin keskeisen hahmot kuolevat. Kuolemia sattuu niin usein, että se alkaa vaikuttaa kirjailijan keinolta päästä eroon henkilöistä, joille hän ei enää keksi mitään roolia.

Kuten jo arvata saattaa, en pitänyt kirjasta. Vaan tulipahan sekin luettua junassa ja Rooman kahviloissa istuessani.