Interrail 2023 - Orto Botanico di Palermo

 Kasvitieteellisissä puutarhat ja kirkot ovat monella tapaa toisensa kaltaisia. Tunnelma on harras, ihmiset kulkevat ympäriinsä mietteissään ja ympäristöään tarkkaillen, liikenteen meteli tukahtuu kasveihin, seiniin, muureihin. Aika katoaa, on vain nykyhetki, rauha.


 


Kasvitieteellisen puutarhan perustaminen vaatii samanlaista luottamusta tulevaisuuteen ja seuraavien sukupolvien ahkeruuteen, instituutioiden (kirkko, tiede) säilymiseen kuin kirkon, katedraalin rakentaminen on vaatinut menneisyydessä. Tieteen, jolle kasvitieteelliset puutarhat perustuvat ja jota ne palvelevat, tekeminen ei ole kvarttaalitaloutta, ei edes neljännesvuosisatataloutta tai -pyrintöä. Kasvitieteellisen puutarhan perustajan, tontin hankkijat, kasvien kerääjät, ensimmäisten puiden istuttajat, eivät koskaan näe työnsä tuloksia. Heidän on vain sokeasti luotettava muiden jatkavan työtä kasvien puolustamiseksi ja tieteen edistämiseksi. 


Palermon kasvitieteellinen puutarha avattiin vuonna 1795. Sillä on nyt 15. johtajansa. Puutarhan historia varmasti painaa nykyisen johtajan harteille jokaisena työpäivänä, on vaalittava edeltäjien työtä. 


Puutarhassa on laaja kokoelma puita. Minuun teki isoimman vaikutuksen suurin koskaan näkemäni fiikus. Sen alaoksaston halkaisija on 70 askelta. Fiikushan kasvattaa ilmajuuria, jotka maahan asti ylettyessään muuttuvat rungoiksi ja tukevat oksastoa. Näin puu pystyy kasvavaan horistontaalisesti, mikä on puulle harvinainen kyky. Fiikukset ovat usein paljon korkeuttaan leveämpiä. 


Puutarhan keskellä on akvaarioksi kutsuttu pyöreä lammikko, jossa elää kalojen lisäksi kilpikonnia. Lammikon ympärillä kasvaa tuuhea bambumetsikkö, jonka rungot kalahtelivat kirkkain soinnuin toisiinsa tuulessa. 


Matkoillani käyn aina kasvitieteellisissä puutarhoissa, koska pidän puista ja puutarhojen tunnelmasta. Toisinaan opin uutta kasvitieteestä, mutta en aina. Usein vain ja ainoastaan nautin, en pyri ymmärtämään. Niin tänäänkin. 


Palermo-vierailuun kannattaa sovittaa parin tunnin retki Orto Botanico di Palermoon. Liput maksavat 7€, kahvila on auki kesäisin, kirjakaupassa olisi ollut paljon ostettavaa.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc