Mane

Helmikuu 2019 · 128 Facebook-päivitystä 1.2.–28.2.2019 Perjantai 1.2.2019 klo 6.56 · 1 kuva Superb month!! More #reading #writing (90h, 18 books read, 25 pages blog etc) and #exercise (80h) than #working (151h). And lots of time with #friends drinking #beer. Life as I like it. #goodlife #mylife #activelifestyle #happiness and #love. klo 8.17 · 1 kuva Friday. . • • 7. #aamiainen #kahvila'ssa #2019 #kahvi // 7th #breakfast and #coffee in #cafe in 2019 // -8C #overcast // 2019-02-01 #Friday #february #autumn #goodmorning #mylife #goodlife #citylife #happiness Lauantai 2.2.2019 klo 8.12 · 1 kuva 2.2.2019 0910 -3C 9m/s E #aamumaailma #aamumaailma2019 #snow #beforesunrise #winter #nature #winterwonderland #sunrise #citylife #roihuvuori #helsinki #finland #january #clouds #trees #naturephotography #homesweethome #happiness #blueskies #bluelight #mylife #saturday klo 12.08 Suomalainen asunto-osakeyhtiö on näppärä tapa varmistaa kiinteistöjen hoitoa ja tasata riskejä...

Kirja 21/2019 On vuosi 1905 pienessä suomalaisessa teollisuuskaupungissa. Suurlakko on alkamassa, työväestö on rauhatonta, mutta myös porvarillisissa piireissä on suomalaisuusinnostus ja itsenäisyyden tavoittelu vallallaan. Kaupunkiin saapuu junalla sekä pankinjohtajan nuorempi tytär että punainen maisteri. Maisteri on junassa tavannut tyttären, joka esittelee hänet siskolleen. Rakkaus leimahtaa nopeammin kuin trostkilaisten riidat. Välittömästi. Rakkauden edellä on esteitä, sillä punaisen maisterin ja pankinjohtajan tyttären luokkaerot ovat valtavat. Tai ehkeivät sittenkään, koska maisteri onkin salaa sahanomistaja! Joskin hänellä on moderni johtamistapa ja hän on jakanut sahansa osakkeita työtekijöille. Vähän samaan tapaan kuin nykyään softafirmoissa! No, suurlakko alkaa. Kaikki liiketoiminta pysähtyy, junat eivät kulje. Radiota ei ole keksitty, joten pikkukaupungin lakkoilijat saavat lakkoilla ihan keskenään. Tietoa ei tule ulkopuolelta moneen päivää. Sitten Tampereelta saap...

Viikko 6/2019 meni vähän eri tavoin kuin aiemmat viikot tänä vuonna. Ensinnäkin oli aivan kaamea sää ja keli ihan joka päivä. En todellakaan halunnut lähteä ulos, en varsinkaan pyöräillä. Siksi liikunta jäi vähiin. Toiseksi töissä oli kolmena päivänä iltatilaisuus, joka esti melkein kaiken oman tekemisen iltaisin, osin siksi, että sain alkoholiakin. Kolmanneksi lukeminen jäi vähiin, koska ystävät olivat järjestäneet lauantaille keskustelutilaisuuden etuoikeuksista. Sekin vei aikaa. Sunnuntaina oli muuten vain krapula. Silti tämän verran. Yli 30 tuntia liikkumista, kulttuuritapahtumia, kirjoittamista ja lukemista. Töitä liikaa. Etuoikeus kuulemma on sitä, ettei tarvitse huolestua tai huolehtia tai murehtia tai pelätä jotakin asiaa. Minä en pelkää enkä murehdi mitään. Olen ilmeisen etuoikeutettu, mistä seuraa tavallaan (vaikkei nyt oikeasti kuitenkaan) vaatimus tai tarve tai velvollisuus tehdä jotain vähemmän etuoikeutettujen hyväksi, estää syrjintää ja pitää heikompien puolta...

Maanantai 4.2.2019 Tänään aamiainen Picnicissä. Töiden jälkeen piti mennä kävellen Verkkokauppaan ja kotiin Herttoniemestä, tulisi 10 000 askelta. En mennytkään kävelylle vaan menin Rytmiin. Ensin hain reitittimen Verkkokaupasta. S tuli myös, kivaa, ja sitten jopa vanha tuttu yllättäen. Kolme tuoppia ja mukavaa meininkiä. Tiistai 5.2.2019 Siivouspäivä, lähdimme yhdessä bussilla ja metrolla Rautatieaseman Picniciin. Se olikin kiva mesta, voisi käydä toistekin, sitten kävelin Baanalla ja lueskelin kirjaa. Illalla yliopistolla Master Class, mielenkiintoista juttua ikääntymisestä ja syrjäseuduista. Sunnuntai 10.2.2019 Kävin järkkäämässä kirjamessuja Riossa, hyvin menee, vielä ei ole ihan valmista, mutta ohjelma on. Sitten oli luento työn muutoksesta, aika flegu dosentti. Ilta kotosalla. Maanantai 11.2.2019 Töiden jälkeen lähdin kävelylle. Kävelin Krunikassa, kävin katsomassa Kruunuradiota ja klubia ja sitten söin illallista Hakaniemen vietnamilaisessa, sitten kahvit hallissa ja me...

Kirja 20/2019 Kustantajan mukaan : “ Piippuhyllyssä Katja Kettu ottaa novellin keinot haltuunsa kuin taian. Kuollut Mies kerää rannalta piippuja, nostaa kivikosta ja asettaa hyllylleen. Syntyy kokoelma, jonka tarinat kantautuvat maailman kaikista kolkista. “. Näin todellaki on. Mies kerää jossain Jäämeren rannalla piippuja, seuraa samalla sodanaikaista laivaliikennettä. Piiput kertovat tarinoitaan. Eräs piipuista on Rasputinin ja piipun on saanut Rasputinilta haltuunsa nainen, joka joutui Rasputinin pauloihin ja jonka ystävän Rasputin tappoi. Nainen tappoi Rasputinin ja takavarikoi piipun. Toisen piipun on tuonut muassaan Lappiin venäläinen lentäjänainen, jonka paikallinen mies rakkaudenpuuskassaan pelastaa. Ja vielä erään piipun on tuonut Lappiin musta nainen, jota paikalliset käyttävät aika raakalaismaisesti hyväkseen. Kirjan kieli on hämmästyttävää. Sanojen merkitykset ovat tavallisuudesta poikkeavia. Kieli kertoo käyttäjästään, vaihtelee kertojien välillä. Kertomukset, jo...

Kirjoitin tämän alun perin 6.2.2019 Kuntarahoituksen sisäiseen blogiin ”Manen blogi” ollessani yhtiön pääarkkitehtina. Nimet ja yrityksen sisäiset yksityiskohdat on poistettu. Sain onnekseni osallistua Helsingin yliopiston ja Kuntarahoituksen yhdessä järjestämään Master Class -opintojakoon, jossa opiskelijat hakevat ratkaisuja kuntien ongelmiin. Miten taantuvat kunnat voisivat houkutella uusia asukkaita? Miten voisi olla mahdollista tarjota palveluita ikääntyvälle väestölle? Miten saada estää asuinalueiden eriarvoistumista? Erittäin tärkeitä kysymyksiä, jotka varmasti valvottavat monien asiakasomistajiemme johtoa ja virkamieskuntaa. Suurenmoisen hienoa, että Kuntarahoitus on mukana tämmöisessä kurssissa. Tästä voi syntyä ratkaisuja, tai edes hahmotelmia, jotka saattavat auttaa asiakkaitamme. Kurssin jälkeen jäin miettimään, tarvitsisiko kuntien rahoittaja oman pääekonomistin. Ajatus omasta pääekonomistista on luonteva, koska muillakin pankeilla ja rahoituslaitoksilla ja liitoilla on...

Kirja 19/2019 Lyhyt, mieleenpainuva kirja, joka kertoo maaseudun elämästä Lapissa toisen maailmansodan jälkeen. Kurjuus on syvää, kauna ja viha vahvaa, mutta rakkaus silti jaksaa pyrkiä pintaan. Kirjan juoni on aika simppeli. Nuoren perheen aviomies on kuollut sodassa. Hänen tilalleen maatilalle emännän seuraksi tulee sodan henkisesti vammauttama mies. Mies ja nuori tytär eivät tule toimeen. Mies ei pian tule toimeen kenenkään kanssa, koska sodan kauhut ja viinapullon kirot rikkovat perhettä, miehen terveys tuhoutuu, tytär joutuu pakenemaan hankeen. Syntyy toinen tytär, mies on pettynyt, juo entistä enemmän, riehuu, katoaa metsään. Lopulta vanhempi tytär pääsee 13-vuotiaana töihin läheiseen mielisairaalaan, pesee pyykkiä ja tyhjentää laskiämpäreitä. Mies sekoaa lopullisesti, istuu tuntikausia muurahaispesässä alasti, joutuu mielisairaalaan, parantuu ja tappaa itsensä. Jossain välissä syntyy poika, mutta sekään ei auta. Vanhempi tytär teiniraskautuu, ei pärjää äitiytensä kanssa...

Kirja 18/2019 Sattuipa sopivasti. Luin Jack Kerouacin kirjan Tristessa samaan aikaan kuin Matti Nykänen kuoli. Herroillahan oli molemmilla kaksi erityistä kykyä: päihteiden tolkuton käyttö ja kielellinen nerokkuus. Nykäsen mukaan elämä on ihmisen parasta aikaa. Olen varma, että Jack Kerouac, joka kirjoitti itsestään ja omasta meiningistään, ainakin kuvitellusta omasta elämästään, olisi arvostanut Nykäsen tapaa elää. Tristessa on meksikolainen nainen, kirjan pääosan esittäjän (Jackin itsensä kait) narkkariystävä Meksikossa. Kirjan pääosa koostuu humalaisesta sekoilusta, hyvin surullisesta mutta hauskana kerrotusta ylenpalttisesta päihteiden (alkoholi, morfiini, kannabis) käytöstä. Jack on kaikesta reteestä meiningistään ja huumeiden käytöstä huolimatta kaino, pystyy rohkaistumaan suutelemaan Tristessaa vasta kirjan puolivälissä. Kirjan kuvaus narkkarien elämästä on varmaankin hyvin autenttista. Elämä keriytyy aineiden hankkimisen ja käyttämisen ympärille. Aineita on sy...

Kirjoitin tämän alun perin 4.2.2019 Kuntarahoituksen sisäiseen blogiin ”Manen blogi” ollessani yhtiön pääarkkitehtina. Nimet ja yrityksen sisäiset yksityiskohdat on poistettu. Lauantaina aamulla mietin työviikkoani. Mietin pitkään mistä se johtui ja tajusin, että ahdistuksen syynä olivat liian pirstaleiset työpäiväni. Työni on osin myös yksinäistä ajattelemista ja kirjoittamista, mikä onnistuu huonosti, jos vähän väliä alkaa kokous ja kokousten välissä on lyhyitä aikoja. Tuumin aikani erilaisia ratkaisuja ja totesin, että eräs mahdollisesti toimiva ratkaisu olisi viikottainen kokoukseton etätyöpäivä. Sen aikana voisin rauhassa miettiä pidempää keskittymistä vaativia asioita, kirjoittaa dokumentaatiota ja jopa rauhassa lukea ammattikirjallisuutta ja tutustua uusiin teknologioihin etc. Siis tehdä työni kokouksetonta osaa. Kalenteriani katsomalla huomasin, että ainoastaan keskiviikkona ei ole valmiiksi toistuvia kokouksia, joissa läsnäoloni on tarpeen. Siksi päätin ryhtyä testaamaan ko...

Jossain vaiheessa tammikuuta keksin viimein tavoitteen vuodella 2019: käytän enemmän aikaa yhteensä lukemiseen, kirjoittamiseen ja liikkumiseen kuin työntekemiseen. Mittaan aikaa käyttäen LifeCycle-sovellusta, johon pitää itse syöttää luku- ja kirjoitusajat, mutta joka pitää kirjaa liikkumisestani pääosin automaattisesti Human-sovelluksen tietojen avulla. Työhön käytetty aika on sama kuin työpaikalla vietetty aika sovellusten mukaan (sijaintitiedon perusteella). Tammikuussa saavutin tavoitteeni. Työhön käytin aikaa 151 tuntia eli noin 20 työpäivän verran. Liikuin noin 80 tuntia ja luin ja kirjoitin yhteensä 90 tuntia. Koska 180 on enemmän kuin 151, saavutin tavoitteeni.