Etuoikeuksista ja viikon 6/2019 tilastoja
Viikko 6/2019 meni vähän eri tavoin kuin aiemmat viikot tänä vuonna. Ensinnäkin oli aivan kaamea sää ja keli ihan joka päivä. En todellakaan halunnut lähteä ulos, en varsinkaan pyöräillä. Siksi liikunta jäi vähiin. Toiseksi töissä oli kolmena päivänä iltatilaisuus, joka esti melkein kaiken oman tekemisen iltaisin, osin siksi, että sain alkoholiakin. Kolmanneksi lukeminen jäi vähiin, koska ystävät olivat järjestäneet lauantaille keskustelutilaisuuden etuoikeuksista. Sekin vei aikaa. Sunnuntaina oli muuten vain krapula.
Silti tämän verran. Yli 30 tuntia liikkumista, kulttuuritapahtumia, kirjoittamista ja lukemista. Töitä liikaa.
Etuoikeus kuulemma on sitä, ettei tarvitse huolestua tai huolehtia tai murehtia tai pelätä jotakin asiaa. Minä en pelkää enkä murehdi mitään. Olen ilmeisen etuoikeutettu, mistä seuraa tavallaan (vaikkei nyt oikeasti kuitenkaan) vaatimus tai tarve tai velvollisuus tehdä jotain vähemmän etuoikeutettujen hyväksi, estää syrjintää ja pitää heikompien puolta. Niin pyrin tekemään ja omasta etuoikeudestani jakamaan muille. Enemmän voisin, aina.
Kommentit