Yövartiossa / Esa Mäkijärvi
Kukapa olisi sopivampi tai luontevampi kertomaan unettomuudesta yleensä ja omastaan erityisesti kuin itse kirjailija? Kirjailijallahan on usein vilkas mielikuvitus, tai ainakin keino kuvitella olemattomia maailmoita ja tapahtumia, ja siksi unetkin vilkkaita, painajaiset pahimmasta päästä. Esa Mäkijärven toimittama esseekokoelma antaa kirjailijoille luvan kertoa öistään, joina uni ei ole tullut, painajaisista jotka ovat pitäneet valveilla, unihalvauksista joiden todellisuudenkaltaisuus on kauheampaa kuin mikään muu. Koska kirjan esseet käsittelevät samaa aihetta, niissä on samankaltaisia kertomuksia lääkekokeiluita, joka oma-aloitteisista tai lääkärin määräämistä. On kertomuksia alkoholin ylenmääräisestä käytöstä, on moneen kertaan kerrattuna uusimman unitutkimuksen tulokset. Luin kirjaa iltaisin, mikä oli huono idea. Nukahdin näet hyvin nopeasti lukiessani kertomuksia muiden unettomuudesta. Kertomukset jäivät siksi vähän epäselviksi, mutta kuitenkin opin jotain unettom...