Säännöllisiä unia

Näen joitakin unia säännöllisesti. Ne ovat kummallisia.

Viime yönä näin usein näkemäni unen moottoripyöristä. Unessa olen aina ostanut tai ostamassa moottoripyörää. Koska minulla ei ole Helsingissä autotallia ja koska minua hieman hävettää ostaa moottoripyöriä, vien ne unessani aina veljeni autotalliin säilytettäväksi. Moottoripyörät on vietävä säilytettäväksi, koska unessa ostan niitä aina talvella.
Unipyörä

Viime yön uni oli kummallisesti jatkoa edelliselle, viimeksi joitakin kuukausia sitten näkemälleni moottoripyöräunelle. Tässä unessa näet olin jo ostanut yhden moottoripyörän, keltaisen 60-luvulla valmistetun Triumphin. Se oli odottamassa kesää veljeni tallissa. Unessa ostin toisen moottoripyörän, uuden punaisen enduropyörän. Senkin vein talliin. Uneen tuli tauko, minkä jälkeen oli kesä ja pääsin ajamaan ostamillani pyörillä. Triumphilla pysyin pystyssä, mutta enduron kanssa tuli ongelmia ja päädyin ojaan. Uni loppui.

Toinen toistuva uni on asuntouni. Siinä olen jotenkin saanut haltuuni ison asunnon. En tiedä miten asunto on minulle päätynyt, mutta se on uskomattoman iso. Huoneita on lähes loputtomasti, niitä löytyy aina uusia, kun joku kaverini tulee kylään tutustumaan uuteen asuntooni. Huoneet ovat yleensä kalustettuja ja niissä on paljon kirjoja. Unessa on hyvin ahdistava tunnelma. Mitään erityistä ei tapahdu vaan uni loppuu tavallaan kesken. Huoneita vaan löytyy lisä.

Lapsena kuumeisena näin aina atomipommiunta. Siinä olin joutunut Afrikan tähti-pelin laudalle. Miten vaan liikuinkin, päädyin aina Kairoon, jossa vastaan ei tullut rosvoa vaan atomipommi. Pommi räjähti heti kun pääsin Kairoon. Aina päädyin sinne. Aina pelotti, koska tiesin mitä unessa tapahtuu.

Lisäksi näen usein unta juoksemisesta. Unessa juokseminen on kivaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc