Nyt riittää - rajat kiltteydelle / Suvi Bowellan
Moni sanoo kyllä vaikka pitäisi sanoa ei ja kärsii sitten ajanpuute alkaa ressata. Tai moni auttaa aina vaikka ei tekisi mieli ja sitten elämä kärsii. Jotkut taas kuuntelevat loputtomiin jaaritteluita. On vaikeaa kertoa muille missä raja menee, mitä ei halua tehdä tai itselleen tehtävän. Ja toisaalta: monet eivät osaa asettaa itselleen rajoja. Kertovat tuntemuksistaan ja elämästään aivan liikaa ihan tuntemattomille. Halailevat kysymättä lupaa, soittelevat yöllä. Suvi Bowellanin pieni self-help-teos kertoo millaisia rajoja ihmisellä on, tai ainakin pitäisi olla: muun muassa tunteellisia, fyysisiä, sosiaalisia, ajankäytöllisiä ja niin edelleen. Hän kertoo miksi nämä rajat ovat tärkeitä hallitun elämän, onnellisuuden vuoksi, ja miten niitä usein on vaikeaa asettaa. Kirjassa on helppoja neuvoja rajojen asettamiselle, ein sanomiselle, oman ajan ja elämän puolustamiselle, ja sille miten voi tajuta rajojen ylittyvät (vihastuttaa, ummettaa, ahdistaa). Ja lopuksi Bowellan kerto...