Tekstit

Näytetään tunnisteella intarrail merkityt tekstit.

Matkablogeista

Kuva
Kirjoitan blogiini (ja Instaan ja Facebookiin ) tunnelmakuvia matkaltani. Olen yrittänyt keskittyä havaintoihini ja hieman yleistämään niitä. Olen yrittänyt ymmärtää näkemiäni paikkoja ja kertoa niistä jotain kuvien lisäksi. Osa kirjoituksistani on matkaopasmaisia tarinoita junamatkoista ja -matkailusta. En keskity matkallani omaan naamaani enkä takapuoleeni,  kuten instassa monet vaikuttajat tekevät.  el calamare bravo Tämänkaltainen matkakirjoittelu vaikuttaa olevan nykyisin hyvin harvinaista. Netti on pullollaan matkailublogeja ja matkoista kertovia Instagram-tilejä. Ne ovat pääosin hyvin pinnallisia.  Olen esimerkiksi seurannut kahden nuoren naisen matkaa maata pitkin Münchenistä Tokioon. Heidän kuvaamansa videot ja niistä tehdyt koosteet olivat kiinnostavia ja kauniita, kuten tekijänsäkin, mutta kokonaisuus jäi erittäin pinnalliseksi. En saanut tietää mitään paikoista joissa he kävivät. Kertomukset keskittyivät majapaikkoihn. Vaikka he tapasivat paljon ihmisiä ...

Nähdä Napoli ...

Kuva
  Nähdä Napoli ja kuolla. Mitä se sitten tarkoittaakin, niin minulle pikemminkin kokea Napoli ja saada migreeni. Eilen illalla yhtäkkiä päätäni alkoi koko päivän ulkona olemisen jälkeen särkeä, ja sen jälkeen kaikki klassiset migreenin oireet: kuvotus, oksennus, vilu, kuumuus, valoherkkyys jne. Yö oli pitkä ja yksinäinen. Tänään päivän aikana särky on kadonnut, mutta illalla yhä syvä uupumus vaivaa. Sama juttu tapahtui vuonna 2006, joskin silloin kohtaus oli lyhyempi. Kummallisesti en ole saanut migreeniä Delhissä, Kolkatassa, Riossa, Sao Paolossa. Mikä ihme on Napolissa erityistä? Savu on sankka, meteli on korviaa huumaava, liikenne uhkaa koko ajan. Vaan niin oli Kolkatassakin ja lisäksi 35C lämmintä. En aio kolmatta kertaa matkustaa Napoliin. Yksin matkustaessa sairastuminen on ahdistavaa ja syventää yksinäisyyttä. Vaikka onkin nykyisin mahdollista soittaa kotiin ja saada henkistä tukea, on helppoa hätääntyä. Onneksi tällä kertaa paranin vuorokaudessa. Monesti aiemmin olen ollut...