Tekstit

Näytetään tunnisteella maata pitkin merkityt tekstit.

Kesän lennot 2026 peruttu!

Kuva
  Nyt alkaa olla silleen, että piintynytkin lentomatkustaja voi joutua nöyrtymään junailemaan meidän edistyksellisten seassa. Olkaamme heille armollisia kun he kyselevät ja ovat eksyksissä asemilla ja junissa! Kyllä he oppivat olemaan. Kansainvälinen energijärjestön puheenjohtajan mukaan Euroopan kerosiinivarastoissa on enää kuuden viikon kulutuksen verran kerosiinia. Kerosiini saatavuus on heikenytynyt, jopa tyrehtynyt, USA:n laittoman hyökkäyksen ja Iran sen vuoksi sulkeman Hormuzin salmen johdosta. Jos ei ole kerosiinia, ei voi lentää. Lentojen määrä vähenee, joten moni kesälomalla lentämällä lomalle aikonut jää lentokentälle. Me valveutuneet, edistyksen airueet, voimme ottaa uutisesta vaarin ja varata paikkaliput hetimiten, jos aioimme kesällä junalla matkustaa jonnekin. Saattaa nääs tehdä tiukkaa kohtapuoliin paikkojen löytäminen. Noin muutoin tervehdin lentämisen vähenemistä mitä suurimmalla toiveikkuudella. Ilmaston vuoksi jokainen polttamatta jäänyt öljytynnyri on kallisarv...

Matkasuunnitelmia

Kuva
  Valmiita matkasuunnitelmia Aikani kuluksi haaveilen, jotta miten junalla mihinkin. Oletan, että olen just saapunut Viking Linellä Tuhkolmaan klo 6.30 aamulla.   Hampuri  Journey on Mi. 05.03.2025 • from Stockholm Central, departure at 07:24  with X2 523 • to Hamburg Hbf, arrival at 19:00  Pl. 11  with EC 397 View journey: https://int.bahn.de/en/buchung/start?vbid=31c73015-a904-418d-b1fe-e5fc22af5e08 Berliini   Journey on Mi. 05.03.2025 • from Stockholm Central, departure at 07:24  with X2 523 • to Berlin Hbf, arrival at 22:29  Pl. 11  with ICE 609 View journey: https://int.bahn.de/en/buchung/start?vbid=ebfc801c-7bbc-41ba-ab8e-d82a3b64867e Praha yö Leipzigissa Journey on Mi. 05.03.2025 • from Stockholm Central, departure at 07:24  with X2 523 • to Praha hl.n., arrival at 11:24  with ES 453 View journey: https://int.bahn.de/en/buchung/start?vbid=649bfcfa-17b5-4241-8ff4-91d62a293d29 Lontoo Yöju...

Miten junalla Costa del Solille?

Kuva
  Miten matkustaisin firmamme toimistoon Fuengirolaan? Tai Gibraltarille, Marokon laivan lähtöpaikkaan.   No, matkustaisin ensin Hampuriin päiväjunalla Tukholmasta (jonne laivalla yön yli Turusta), yöpyisin ja söisin illallisen Nagelissa.  Sitten aamusta aamiainen Cafe Uhrlaubissa, ja päiväjunalla kiireettä Pariisiin, jossa viettäisin muutaman päivän nauttien kulttuurista ja hyvästä ruuasta, vaikkapa Le Coupolessa.  Jatkaisin nopealla junalla päivän aikana Madridiin, jossa viettäisin myös muutaman päivän kulttuuriin ja ravintoloihin tutustuen. Ja sitten nopealla junalla Granadaan pariksi päiväksi ja siitä sitten rannikolle.  Niin minä matkustaisin, asuisin hotelleissa , jotka ovat saaneet yli 8 pistettä Bookingissa, ja joissa minulla on oma kylpyhuone. Söisin hyvissä rafloissa, toisinaan Michelin-oppaan Bib Gourmand -merkin saaneissa. Istuisin kahviloissa, lukisin ja katselisin ihmisiä.  Kävelisin kaupungeissa tuntikausia, välillä ostaisin sanomalehden ja p...