Pankinjohtajan tytär / Selma Anttila
Kirja 21/2019
On vuosi 1905 pienessä suomalaisessa teollisuuskaupungissa. Suurlakko on alkamassa, työväestö on rauhatonta, mutta myös porvarillisissa piireissä on suomalaisuusinnostus ja itsenäisyyden tavoittelu vallallaan. Kaupunkiin saapuu junalla sekä pankinjohtajan nuorempi tytär että punainen maisteri. Maisteri on junassa tavannut tyttären, joka esittelee hänet siskolleen. Rakkaus leimahtaa nopeammin kuin trostkilaisten riidat. Välittömästi.
No, suurlakko alkaa. Kaikki liiketoiminta pysähtyy, junat eivät kulje. Radiota ei ole keksitty, joten pikkukaupungin lakkoilijat saavat lakkoilla ihan keskenään. Tietoa ei tule ulkopuolelta moneen päivää. Sitten Tampereelta saapuu resiinalla kuriiri mukanaan pino julistuksia. Ne pitää punaisten mielestä hyväksyä sellaisenaan, mutta porvareille vaatimus naisten äänioikeudesta on liikaa. Kiivailu, tappelut ja tupakointi kiihtyvät, välillä väkijoukko suuttuu kaupungin panimomestarille ja kaataa kaljat maahan.
Kaiken tämän keskellä nuorten rakkaus loimuaa. Kerrassaan rohkeasti he pitävät toisiaan kädestä ja tuntevat humauksia! Kirjan lopussa tietenkin rakkaus saa täyttymyksensä, häitä juhlitaan ja pataporvarillinen pankinjohtajakin hyväksyy punaisen sahanomistajamaisterin vävykseen. Oih!
Kirja on kerrassaan koominen, kieli korkeataiteellista, hahmot puhuvat täydellistä kirjakieltä. Mikäli kirja ei kertoisi vuoden 1905 lakosta, sitä ei kannattaisi lukea. Nyt se on mielenkiintoinen dokumentti tuosta ajasta.
#manelukee #manelukee2019 #reading #novel #hobby #mylife #books
Kommentit