Interrail 2023 - kotiinpaluu

“Näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti. Jos sä rakkaani seisot mun vierelläin”. Syön lounasta Kallion Sävelessä Hämeentiellä Matin ja Tepon surumielinen laulu seuranani. Ruoka on suomalaista lounasruokaa: salaattia, perunamuusia ja leivitettyä kalaa, juomaksi laihaa mehua. Olen selvästi kotimaassa.

Sään perusteella ei tänään Helsinkiä viime viikon Roomasta juuri erottaisi. Lämpötila on suunnilleen sama, aurinkoa ja tihkusadetta vuorotellen, nurmet vihreitä. Suomessa keli hieman jäisempi, ulkoillessa joitakin reittejä ei voi kulkea, suurinta osaa kyllä. 

Kävin kävelyllä. Kuuntelin Roman Schatzin Maammekirjaa, jossa Kotimaisten kielten keskuksen kielipolitiikan koordinaattori Matti Räsänen ja kielitieteilijä ja tietokirjailija Janne Saarikivi keskustelivat suomen tulevaisuudesta ja siitä onko suomi kielenä uhattuna ja jos on, niin mitä asialle voisi tehdä. Mielenkiintoinen huomio Saarikiveltä: eliitiltä (yliopistojen ja yritysmaailman osaajat) ei vaadita suomen osaamista tai opettelua, mutta alempien luokkien sairaanhoitajilta ja hitsaajilta etc vaaditaan. Merkillistä.

Sveitsissä asuvat ystäväni kertoivat, että siellä on pakko saksaa opiskella ja oppia, jos haluaa esimerkiksi yliopistossa opettaa. Samoin Saarikiven mukaan Norjassa.

Podcastin (mitä se on suomeksi? Miksi Ylen areenassa (sic!) englanniksi ohjelmatyyppi?) kuunteleminen, keväisessä säässä merenrannassa käveleminen, kaupassa käyminen ja tuttujen tuotteiden katseleminen, tuttujen ihmisten näkeminen, naapuritaloyhtiöiden maalämpöremonttien edistymisen tarkastelu, kaikki nämä ovat minut jo hieman kotimaan tunnelmiin tuoneet. 

Niin ja kävinhän minä Rytmissä kahvilla ja kirjoittamassa. Aivan samaan tapaan kuin menen Hampurissa Nageliin tai Tukholmassa Pelikaaniin päästäkseni paikallisiin tunnelmiin, käyn Suomessa heti palattuani Rytmissä. Siellä kun kuuntelee puoliltapäivin kokoontuvan vanhojen ukkojen kaveripiirin juttuja, voi olla varma, että on Suomessa. Tänään puheenaiheena olivat Helsingin raitioteiden muutokset.